Yksin ja yhdessä-blogi
Tampereen seurakunnat ottaa rakennushankkeet omiin käsiin
Tampereen seurakuntien rakennus- ja korjaushankkeiden suunnittelu ja ohjaus hoidetaan jatkossa useimmiten itse, kun aiemmin jokaiseen hommaan on palkattu konsultti.
– Haastattelen käyttäjät ja vedän hankkeen suunnittelun. Teen tietysti kaikkia kiinteistöihin liittyviä tehtäviä, rakennuttajainsinööri Juha Lehtonen kuvaa työtään.
Suunnittelu, urakkaohjelmat ja kilpailuttaminen tehdään siis jatkossa seurakuntien omana työnä.
– Näin saadaan hankkeita nopeammin liikkeelle. Hankekohtaisesti käytetään totta kai konsulttien asiantuntemusta, Lehtonen täsmentää.
– Omalla työllä tehty on kuin itselle tehtyä, suurella sydämellä. Tämä ei silti tarkoita, että aiemmin olisi tehty huonosti. Eikä se tarkoita, että tuhlataan aikaa.
Haasteellisia kohteita
Tampereen seurakunnilla on parhaillaan vireillä useita hankkeita. Vaikka Lehtosella onkin pitkä kokemus, on työssä uudessa paikassa opettelemista.
– Seurakunnilla on hallussaan todella erikoisia kohteita. Ylimääräisen vaikeusasteen tekee se, että iso osa kohteista edellyttää museoviraston hyväksyntää toimenpiteille. Esimerkiksi nykyaikaisen Lvi-tekniikan piilottaminen vanhoihin rakenteisiin, joihin ei saisi edes koskea, on haasteellista.
Lehtonen on silti aina tykännyt vanhoista rakennuksista. Hän muistaa Satakunnankatu 11:ssa sijainneen ”Notre Damen näköisen” rakennuksen, Luterilaisen rukoushuoneen, jonka kellarissa hän kävi pyhäkoulua.
Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Kalevankankaan muurin korjaukseen ja Härmälän kirkon IV- ja sähkösaneeraukseen myönnettäisiin lisää määrärahaa yhteensä 106 000 euroa vuodelle 2017. Lisämäärärahan tarve esitetään katettavaksi muista hankkeista säästyvillä määrärahoilla.
– Seurakuntien hankkeet on tehtävä hankintalain mukaan, joten kilpailuttamiseen menee joka tapauksessa aikaa. Ja on oikein, että asioita harkitaan. Rahoja ei voi tuhlata, Lehtonen muistuttaa.
Jos hankkeet siirtyvät pitkään, kustannukset täytyy laskea alusta pitäen uudestaan.
Pispalan kirkon kunnostus oli tarkoitus saada alkamaan alkusyksystä ja valmista tavoiteltiin pääsiäiseksi 2018. Sekä Pispalan kirkon että Kämmenniemen budjetit ylittyneet, koska urakkatarjoukset olivat oletettua kalliimpia.
Pispalan kirkon rakenteista löytyi oletettua enemmän korjattavaa. Mustalahdenkadun kiinteistön kohtalo on myös mietinnässä, sillä palomääräysten vuoksi remontti tulee luultua oletettua kalliimmaksi.
Käyttäjän tarpeet lähtökohtana
Etukäteissuunnittelu on tärkeä asia. Lehtonen haluaa tietää, mitä käyttäjä kaipaa ja tarvitsee.
Lapsena hän asui Erkkilänkadulla ja juoksenteli Tuomiokirkon puistossa.
– Seurakunnilla on paljon tuttuja rakennuksia, joissa pidettiin juhlia tai muita tilaisuuksia.
Lehtonen oli kuusi vuotta mukana Valkeakoskella Sääksmäen seurakunnan kiinteistöasiantuntijaryhmässä vapaaehtoisena.
Hän on perehtynyt asumisen hoivapuoleen, ollut rakennuttamassa esimerkiksi Peurakallion palvelutaloa ja työskennellyt myös Tampereen Kaupunkilähetyksen palveluksessa. Viimeksi hän oli projektipäällikkönä Sweco PM Oy:llä.
Lehtoselle ei ole muodostunut mielipidettä seurakuntien virastotalon mahdollisesta muutosta Kalevankankaan kupeeseen:
– Täällä on hyvä ilmapiiri, oltiin missä vain.
Töitä on silti paljon ja väki on vähentynyt.
Teksti: Asta Kettunen