Paimenen palsta

2.12.2015 17.54

Psalmi 119

”Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: sinun sanasi virvoittaa minua.” (Ps.119:50)

Raamatun pisin luku on Psalmi 119, yhteensä 176 jaetta. Jokainen niistä ohjaa hakeutumaan Jumalan Sanan ääreen. Kun nuorena kahlasin läpi tuota nälkävuoden pituista lukua, se tuntui aina lähinnä pitkästyttävältä ja suurelta suoritukselta. ”Minä saan iloni sinun käskyistäsi, joita minä rakastan..” (jae 47) – Oikeastiko?!

Tänään, kun sain Psalmin taas kerran luettua, jotain oli muuttunut. Muutos ei ollut tapahtunut Sanassa, vaan minussa. Psalmi sanoitti oivallisesti tämän hetken tunnelmiani, kun etsin Jumalan tahtoa. Jeesuksen jalanjäljissä –illoissa on jäljellä muutama opetus lähes kahden vuoden matkalla Vuorisaarnan läpi. Huomaan, että se on laittanut sisikuntaan janon, josta jae 34 puhuu: ”Anna minulle ymmärrys, niin seuraan sinun opetustasi.” En ehkä ole ainoa, joka on päätynyt katumaan ja tekemään parannusta oman elämän mustista kohdista. Riemullista on ollut huomata, miten vapaus on lisääntynyt ja joissakin hankalissa paikoissa on voinut Jumalan armon avulla alkaa käyttäytyä eri tavalla kuin ennen. Evankeliumissa – anteeksisaamisessa ja Jumalan voimassa – on todellista poweria! Syvälle ihmiseen juurtunut synti ei sula yhteen katumiseen. Mutta jos ei anna periksi, vaan jatkaa sitkeästi parannuksen tekemistä, saa ennen pitkää kokea vapauden.

Parannuksen tekeminen ei ole oman itsensä ja käytöksensä parantelua. Mitä siitäkin tulisi! Se ei ole mitään, mitä ihminen itse omassa voimassaan voisi tehdä. Parannusta tekevä ihminen tietää, että hän tarvitsee kipeästi sekä Taivaallisen Isän anteeksiantoa että Pyhän Hengen voimaa aloittaa alusta. Voi olla, että viikon päästä on edessä sama juttu. Älä anna periksi! ”Koko sydämestäni minä etsin sinun kasvojasi. Ole minulle armollinen sanasi mukaan.” (jae 58)

Jeesuksen jalanjäljissä aloittaa uuden kierroksen joko alkuvuodesta tai viimeistään syksyllä. Jos sunnuntai-iltojen uhraaminen tälle hunajalle tuntuu ylivoimaiselta, etsi käsiisi joku, joka on käynyt opetukset läpi ja hankkiudu opetuslapseksi. ”Kuinka suloisia ovatkaan sanasi kielelläni, hunajaa makeampia suussani!” (jae 103)

Jeesus-valoa Adventin aikaan!

Kaisa


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja