Mitä kuuluu nyt?


"Mitä sinulle kuuluu?" on kaunis kysymys, joka suuntaa huomion toiseen. Tällainen kysymys ja kuuntelemaan jääminen rakentavat yhteyttä. Samaa voi kysyä myös itseltä, oman elämän pitkäaikaisimmalta kumppanilta. Parisuhteelle tekee hyvää kysyä säännöllisesti: "Mitä meille kuuluu yhdessä?"

Tällä rastilla piipahdetaan reitillä ja kysytään, mitä pulmalle kuuluu tänään? Pulman luotaaminen voi muuttaa omaa henkilökohtaista suhdetta pulmaan tai muuttaa pulman paikkaa parisuhteessa. Vaikka pulma ei poistuisi kokonaan, eläminen sen kanssa voi olla erilaista kuin ennen.


Kuvituskuva, jossa lukee Yhdessä. Tarkoittaa sitä, että alla oleva tehtävä tehdään kumppanin kanssa yhdessä.

Luokaa itsellenne riittävän hyvä tila ja aika niin kuin aikaisemminkin. Halutessanne voitte etsiä muistiinpanonne sähköpostista. Ottakaa toisiinne katsekontakti ja varmistakaa toisiltanne, että molemmilla on mahdollisuus olla juuri tässä.

Palauttakaa mieleenne pulman nimi.


Kuvituskuva, jossa lukee Yksin. Tarkoittaa sitä, että alla oleva tehtävä tehdään yksin.

Miten hankalalta pulma tuntuu nyt? Anna siitä arvio tutulla asteikolla: 1 = tilanne vaatii kiireellisiä toimia ja 10 = tilanne on ratkennut riittävästi.



Vertaa tämänkertaista numeroa siihen, jonka annoit pulmallenne reitin alussa. Onko numero pienentynyt, suurentunut vai pysynyt samana? Mistä muutos tai muuttumattomuus kertoo sinulle?

Etsi valokuva, jonka kanssa työskentelit vaelluksen aikana. Otit kuvan kännykällä - mitä kuva herättää sinussa tänään?

Onko hyvä, josta kuva kertoo, lisääntynyt elämässäsi?


Kuvituskuva, jossa lukee Yhdessä. Tarkoittaa sitä, että alla oleva tehtävä tehdään kumppanin kanssa yhdessä.

Kertokaa uudet asteikkoarviot toisillenne ja keskustelkaa mahdollisista muutoksista. Keskustelkaa kaikenlaisista havainnoistanne.

Katsokaa kuvianne yhdessä ja kertokaa teissä heräävistä tunteista ja ajatuksista. Huomaatteko kuvissa jotakin, mitä ette ole nähneet aikaisemmin?

Missä pulma sijaitsee tänään? Onko se välissänne vai ei? Miten lähellä tai etäällä se on teistä? Missä haluaisitte sen olevan ensi viikolla?

Päätittekö ottaa uudenlaisen askeleen arjessa vaelluksen jälkeen? Mitä siitä seurasi? Mitä ei seurannut? Mikä oli helppoa, vaikeaa tai yllättävää? Kertokaa toisillenne kokemuksistanne.

Kiitos yhteisestä matkasta!

Tsemppasitte tänne asti - toivottavasti matka palkitsi vaivanne.

Päättäkää, miten haluatte jatkaa. Pulmaluotainta voitte käyttää aina uusien aiheiden äärellä. Luotailemisiin!

Halutessanne voitte lähettää meille ruusuja ja risuja eli kaikenlaista palautetta oheisella lomakkeella.




Mielessä palautetta?

Palaute lähtee Tampereen Perheasiain neuvottelukeskuksen sähköpostiosoitteeseen. Lähettäjä pysyy anonyymina. Kaikenlainen palaute on arvokasta!
Kiitos!