Yksinhuoltajalähivanhempi

Minä en ole yksinhuoltaja.

Minun elämääni kuuluvat sanat lähivanhempi ja yhteishuoltajuus. Elämääni pitäisi ehkä kuulua sanat jaettu kasvatusvastuu ja tukiverkosto.

Lapseni arki on minun luonani. Minun valintani määrittelevät, millaista hänen arkensa ja elämänsä on. Minun muuttoni vie hänet toiseen päiväkotiin, toiseen koulupiiriin, toiseen pihaan toisenlaisten lapsien joukkoon. Minun työntekoni määrittelee hänen hoitopäiviensä pituuden. Minun parisuhteeni tuo toisen ihmisen hänenkin päiviinsä. Jokaisen askelen, jonka otan, otan hänen kanssaan.

Tässä vieraassa kaupungissa, jossa olemme kaksin, kaksinaisuutemme ja yksinäisyytemme korostuu. Ei ole isovanhempia, kummeja, tätiä ja setiä, jotka voisivat ottaa hänet hetkeksi luokseen. Minä lähden harrastamaan, joten lapsenikin lähtee harrastamaan. Minä lähden hammaslääkäriin, joten lapsenikin lähtee hammaslääkäriin. Minä lähden treffeille, joten lapsenikin… no, ehkä hän silloin on isänsä luona.

Olen yksin myös pienempien valintojen äärellä. Uusien kenkien hankinta, mitäs tänään syötäisiin, millaiset välikausivaatteet, onko lähdettävä lääkäriin näyttämään korvat. Kuka kävisi kaupassa, hei millä nämä laskut maksetaan, miten pääsisin lenkille. Hei voisiko joku ottaa minutkin joskus kainaloon, hee-ei, kuuleeko kukaan?

Jokaisen askelen, jonka otan, otan myös hänen vuokseen.

Joskus vain hänen vuokseen.  

- Juulia