Sukututkimus
Mitä on sukututkimus
Sukututkimus on sukulaisuussuhteiden selvittämistä ja henkilöhistoriallista tutkimusta. Sukututkimuksen tärkeimpiä tietolähteitä ovat seurakuntien kirkonkirjat. Valtaosa seurakunnista on antanut yli sata vuotta vanhat kirkonkirjansa Kansallisarkiston säilytettäväksi.
Sukututkimus on eri asia kuin sukuselvitys, joka tarvitaan esim. perunkirjoitukseen.
Sukututkimukseen luovutetaan perustiedot tilattavasta henkilöstä: nimet, syntymäaika ja -paikka, mahdollinen kuolinaika ja -paikka, muuttoajat sekä siviilisääty. Tämän lisäksi todistukselle voidaan kirjata tilaajan valitsemat tiedot esimerkiksi perhesuhteista tai ammateista kirkonkirjojen merkintöjen mukaisesti lain sallimissa puitteissa.
Tietoja elossa olevista henkilöistä on hyvä ensisijaisesti pyytää heiltä itseltään. Näin voidaan varmistua tietojen oikeellisuudesta ja siitä, ettei kyseinen henkilö halua käyttää oikeuttaan kieltää omien tietojensa käyttämistä sukututkimuksessa.
Tutustuthan sukututkimuksen usein kysyttyihin kysymyksiin ennen tilauksen tekemistä.
Sukututkimustilaukset
Tietoja sukututkimukseen tulee tilata kirjallisesti joko
tai vapaamuotoisella kirjeellä osoitteeseen Tampereen aluekeskusrekisteri, PL 226, 33101 Tampere.
Luovutamme tietoja sukututkimukseen ainoastaan Tampereen aluekeskusrekisteriin kuuluvien seurakuntien kirkonkirjoista. Luettelo aluekeskusrekisteriin kuuluvista seurakunnista löytyy etusivulta.
Tietoja luovutetaan ainoastaan virkatodistuksella. Virkatodistukset sukututkimusta varten ovat maksullisia, hinnasto 1.1.2025 lukien (ulkoinen linkki avautuu uuteen välilehteen).
Henkilötietojen käsittely sukututkimuksessa
Mikäli sukututkimusta varten pyydetään tietoja elävästä viitehenkilöstä (esim. lapset), tilaajan tulee toimittaa aluekeskusrekisteriin selvitys sukututkimusrekisteristä -asiakirja hyväksyttävästi täytettynä ja käsin allekirjoitettuna. Täytetyn asiakirjan voi toimittaa aluekeskusrekisteriin joko postitse tai sähköpostitse keskusrekisteri.tampere@evl.fi.
Lisätietoja sukututkimukseen liittyvistä tietosuoja-asioista löytyy Tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuilta (ulkoinen linkki avautuu uuteen välilehteen).
Omatoiminen sukututkimus
Yli sata vuotta vanhaa (kuolleiden kirjojen osalta yli 50 vuotta vanhaa) aineistoa on mahdollista tutkia omatoimisesti lain puitteissa. Omatoiminen sukututkimus on mahdollista, jos seurakunnalla on tarjota siihen tila ja aineisto on siinä kunnossa, että tutkiminen on mahdollista.
Mahdollisuutta aluekeskusrekisterin jäsenseurakuntien kirkonkirjojen omatoimiseen tutkimiseen seurakunnan tiloissa on tiedusteltava suoraan ko. seurakunnasta.
Tampereen ev.lut. seurakuntien keskusarkiston tutkijahuoneessa sukututkija voi omatoimisesti tutkia Tampereen seurakuntien (Tuomiokirkko, Teisko, Messukylä, jne.) kirkonkirjojen tietoja lain sallimissa puitteissa. Tutkijanhuoneen käyttämiseen ja aineiston tutkimiseen on varattava aika etukäteen arkistonhoitajalta, p. 040 804 8058.
Lisätietoja sukututkimuksesta
Lisätietoja sukututkimuksesta sekä hyödyllisiä linkkejä löytyy Suomen ev.lut. kirkon sivuilta (ulkoinen linkki avautuu uuteen välilehteen).
Tilaa tietoja sukututkimusta varten Tampereen aluekeskusrekisteristä
Päivitetty 24.02.2026