Aamukaste
Aamukaste
Tässä yhteisöllisessä ja tunnelmallisessa kastejuhlassa on kerralla useampia kastettavia lähipiireineen. Sinun ja perheesi ei itse tarvitse miettiä juhlien järjestelyjä, vaan kaikki on tehty tarjoilua myöten valmiiksi. Mukaan voi kutsua myös lähipiirin ihmisiä.
Kastetapahtuma on tarkoitettu niille rippikoululaisille, joita ei ole kastettu. Rippikouluun voi osallistua, vaikka ei ole kastettu. Kuitenkin konfirmoiduiksi voivat tulla vain kastetut ja rippikoulun käyneet kirkon jäsenet.
Vuoden 2027 riparilaisten Aamukastetta juhlitaan sunnuntaina 16.5.2027 Kalevan kirkolla
Ilmoittautumisohjeet ja ryhmien ajankohdat päivittyvät tälle sivulle marraskuussa.
Ilmoittautuminen kevään 2027 Aamukasteeseen
Kasteeseen ja palautettavalle lomakkeelle tarvitaan molempien huoltajien suostumus ja kynällä kirjoitettu allekirjoitus.
Kastettavalla tulee olla vähintään yksi rippikoulun käynyt, konfirmoitu ja ev.lut. kirkkoon kuuluva kummi.
Lataa tästä kasteilmoituslomake ja täytä. Tarvitsen sen ilmoittautumisesi liitteeksi.
Täytä lomake huolellisesti ja muista ilmoittaa kastettavan lisäksi myös kummeista kysyttävät henkilötiedot. Kummikelpoisuus tarkistetaan ennen kastetta.
Voit täyttää lomakkeen sähköisesti. Allekirjoituksen täytyy olla käsinkirjoitettu.
Ota alkuperäinen lomake mukaan kastetapahtumaan.
Muutama ohje lomakkeen täyttämiseen:
- Rippikoulun alkupäivä on ryhmän ensimmäisen tapaamisen päivämäärä.
- Rippikoulun loppupäivä on konfirmaation päivämäärä.
- Paikka on Tampere.
- Järjestäjä on se seurakunta, joka vastaa rippikoululaisen ryhmän toteuttamisesta.
Lisätietoja
-
kasvatuksen asiantuntija
Reetta MörttinenYhteinen kasvatus