Siirry sisältöön

Eteläisen seurakunnan pelisäännöt

Perheenne nuori käy tänä vuonna rippikoulun Tampereen Eteläisessä seurakunnassa. Rippikoulu on kodin ja seurakunnan yhteinen asia. Tampereen Eteläisen seurakunnan rippikouluissa noudatetaan seurakunnan yhteisiä sääntöjä ja leiriturvallisuusohjeita. Rippikoulunopettajat vastaavat opetuksesta, turvallisuudesta, leirikeskuksesta ja sen ympäristöstä yhdessä leirikeskusten henkilökunnan kanssa. Leirin onnistumisen kannalta on tärkeää, että yhteisistä säännöistä pidetään kiinni. Alla on listattuna yhteiset pelisäännöt, joita noudatetaan Eteläisen seurakunnan rippikoululeireillä.

Rippikoulu on vapaaehtoinen, mutta osallistuessaan rippikouluun nuori sitoutuu osallistumaan sen kaikkeen ohjelmaan. Odotamme, että leireillemme tulevat nuoret käyttäytyvät sääntöjen mukaisesti. Näin leiri voi onnistua mahdollisimman hyvin. Leirisääntöjen noudattamatta jättämiseen puututaan, asiasta keskustellaan nuoren ja ohjaajien kesken ja ollaan tarvittaessa yhteydessä huoltajiin. Periaatteena on, että nuori ottaa itse vastuun käyttäytymisestään ja että kasvatuskysymykset ratkaistaan kotona.

Osallistumalla leirille nuori sitoutuu alla oleviin sääntöihin.

Käyttäytyminen leirillä

Leirillä tulee käyttäytyä yhteisten leirisääntöjen mukaisesti. Leirillä noudatetaan aikatauluja, osallistutaan yhteisesti järjestettyyn ohjelmaan ja annetaan toisillekin mahdollisuus hyvään leirikokemukseen. Majoitusrakennuksesta poistuminen yöllä, päihteiden mukaan ottaminen tai käyttäminen leirillä, ja toisen kiusaaminen keskeyttävät rippikoulun. Tarvittaessa ne ovat syitä rippikoululaisen poistamiseen leiriltä.

Poissaolot

Seurakuntajakson ja leirijakson kaikki poissaolot korvataan. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta. Mahdollisista poissaoloista tulee olla yhteydessä rippikoulun ohjaajiin, joiden kanssa sovitaan poissaolojen korvaamisesta. Korvaavat tehtävät tulee olla suoritettuina viimeistään oman rippikoulun konfirmaatioon mennessä.

Yörauha

Leirillä tulee noudattaa yöhiljaisuutta. Nukkuma-ajat on sovittu leirikohtaisesti. Jokainen viettää yön omassa huoneessaan omassa sängyssään ja antaa leporauhan muille. Majoitushuoneet ovat vain niissä majoittuvien käytettävissä.

Omat huoneet

Jokaisella leiriläisellä on huone, jossa hän nukkuu ja säilyttää omia henkilökohtaisia tavaroitaan. Toisten huoneisiin ei Eteläisen seurakunnan leireillä ole lupa mennä. Vapaa-aikaa vietetään ensisijaisesti yhteisissä tiloissa ja ulkona.

Päihteet

Kaikki seurakuntien rippikoulut ovat savuttomia ja päihteettömiä. Suomen laki kieltää alle 18-vuotiaiden tupakoinnin sekä muiden päihteiden käytön ja hallussapidon. Kaikki tupakkatuotteet sekä tupakkaan verrattavat tuotteet, kuten sähkötupakat ja nuuska, ovat kiellettyjä. Alkoholin ja muiden päihteiden mukaan ottaminen leirille on kiellettyä.

Seurakunnan työntekijät ovat ilmoitusvelvollisia viranomaisia. Päihteiden käytöstä leirillä konsultoidaan tarvittaessa lastensuojelua ja poliisia. Päihteiden ja tupakkatuotteiden käytöstä ja/tai hallussapidosta ollaan yhteydessä leiriläisen huoltajiin.

Rippikoulun työntekijöillä on oikeus takavarikoida nuoren hallussa olevat päihteet ja tupakkatuotteet ja tarvittaessa tarkistaa nuoren matkatavarat.

Energiajuomat

Energiajuomat ovat yhtymän yhteisen linjauksen mukaisesti kiellettyjä. Saamme riittävästi energiaa leiripäivän läpiviemiseen aterioista, jotka leirillä tarjotaan.

Kännykkä ja viihe-elektroniikka

Kännykkä ja viihde-elektroniikka eivät saa häiritä yhteistä ohjelmaa tai yöhiljaisuutta. Viihde-elektroniikka ei kuulu leirivarustukseen.

Lääkkeet, sairaudet ja erityisruokavaliot

Leirin onnistumiseen liittyvät asiat tulee olla leirin ohjaajien tiedossa. Leiriläiset ottavat itse leirille mukaansa kaikki tarvitsemansa lääkkeet. Kerro leirin johtajille kaikki oleelliset asiat leiriläisen erityisruokavaliosta, sairaudesta, lääkityksestä ym. erityistarpeista etukäteen viimeistään leirin leiri-infoon mennessä. Tämä on erittäin tärkeää leirin turvallisuuden kannalta. Nuoren tarvitessa lääkäri- tai terveyskeskuspalveluita, kotiväki vastaa ensisijaisesti kyydistä näiden palveluiden pariin. Sairastapauksissa huoltajat arvioivat nuoren lääkärikäyntitarpeen. Leirin jatkumisesta keskustellaan yhdessä leirin turvallisuudesta vastaavan työntekijän kanssa.

Päivitetty 1/2026