Tuomiokirkkoseurakunnan pelisäännöt
Rippikoulun lähtökohta on viettää mukavaa aikaa yhdessä ja tutustua uusiin ihmisiin. Arvostamme toinen toisiamme erilaisina yksilöinä. Rippikoulun onnistumiseen vaikuttavat monet tekijät. Rippikoulun työntekijät vastaavat opetuksesta, turvallisuudesta ja leirikeskuksen rauhasta sekä pyrkivät siihen, että kaikilla rippikoululaisilla on hyvä ja turvallista olla. Mahdollistaaksemme tämän, olemme asettaneet yhteisiä pelisääntöjä rippikouluun. Epäasiallinen käytös aiheuttaa seuraamuksia rippikoulullesi.
Poissaolot
Kaikki poissaolot tulee korvata. Kysymys on tasapuolisuudesta.
Työrauha
Rippikouluun kuuluu opetusta. Jokainen huolehtii omalta osaltaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus oppia omalla tavallaan rauhassa.
Käyttäytyminen
Jokainen pyrkii omalta osaltaan olemaan reilu toisille. Ripareilla kukaan ei kiusaa ketään. Hyvä leirihenki on erittäin tärkeää ja jokainen vaikuttaa siihen omalla käytöksellään. Rippikoulun henkilökunta on riparilla nuorta varten. Jos jokin askarruttaa mieltäsi, ethän arkaile kysyä.
Yörauha
Jokaiselle rippikoululaiselle osoitetaan leirillä oma majoitushuone. Majoitushuoneissa saavat oleskella vain huoneessa majoittuvat. Jokainen rippikoululainen huolehtii siitä, että antaa huonetovereilleen ja muulle leirille yörauhan. Hiljaisuus on klo 23-07.
Kotiväki
Jokaisella rippikoululaisella tulee olla rippikoulun aikana tavoitettavissa oleva aikuinen, joka voi tarvittaessa tulla hakemaan nuoren esim. terveyskeskukseen tai kotiin.
Tupakka, nuuska, alkoholi, huumeet, sähkötupakka ja nikotiinipussit
Rippikoulu on päihteetön. Suomen laki kieltää päihteiden hallussapidon alle 18-vuotiailta. Jos nuorelta löytyy rippikoulun aikana päihteitä, asia selvitetään yhdessä nuoren ja kotiväen kanssa. Työntekijöillä on velvollisuus ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin ja poliisiin tilanteen vaatiessa. Päihteiden hallussapito leirijakson aikana johtaa leirin keskeytymiseen.
Energiajuomat
Energiajuomat rippikoulussa on kielletty. Saamme energiaa riittävästä yöunesta ja ravitsevasta ruoasta.
Henkilökohtaiset tavarat
Omien arvokkaiden tavaroiden tuominen leirille on omalla vastuullasi. Jätä ulkoiset kaiuttimet (bluetooth) kotiin. Majoitushuoneissa musiikkia voi kuunnella omilla kuulokkeilla. Toisen tavaroihin ei saa koskea ilman lupaa.
Yhteiset tavarat
Yhteisistä tavaroista ja pelivälineistä huolehtiminen on jokaisen vastuu ja velvollisuus. Rippikoulun vetäjille täytyy ilmoittaa, jos välineet rikkoutuvat tai häviävät.
Rippikoulumaksu
maksetaan sähköpostiin saapuvalla maksulinkillä ennen leiriä. Rippikoulumaksuun sisältyy majoitus, ohjelma ja ruoka. Cityrippikoulu on maksuton.
Vakuutus
Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymällä on vapaaehtoinen leiriläisiä koskeva ryhmätapaturmavakuutus. Vakuutus korvaa tapaturmien aiheuttamat vahingot. Matkoja ei korvata tapaturmapaikalta hoitopaikkaan. Vakuutus ei kata matkatavaroita eikä sairastumista.
Lääkkeet ja sairaudet
Rippikoululaiset ottavat itse rippikouluun mukaansa kaikki mahdollisesti tarvitsemansa lääkkeet. Työntekijöillä ei ole lupaa antaa nuorelle mitään lääkkeitä, ei edes särkylääkettä. Huolehdi tiedot erityisruokavaliosta, sairaudesta, lääkityksestä ym. erityistarpeista leirin ohjaajille mahdollisimman tarkasti. Jos nuori tarvitsee leirin aikana lääkäri- tai terveyskeskuspalveluita, kotiväki huolehtii käynnistä.
Ruokailu
Lähetämme erityisruokavalioista tiedot ruokapalveluista vastaavalle työntekijälle leirikeskukseen. Ammattitaitoinen keittiöhenkilökunta vastaa siitä, että jokainen saa ruokavalionsa mukaista ruokaa. Leirillä syömme viisi kertaa päivässä.
Materiaalit
Nuori saa seurakunnalta omaksi Raamatun sekä opetuksessa tarvittavan materiaalin. Ota rippikouluun mukaan muistiinpanovälineet.
Päivitetty 1/2026