4. Harjun pääsiäis-lasketteluripari
Mahtavaa, kun saamme juuri sinut osaksi rippikouluryhmäämme. Rippikoulu käydään vain
kerran elämässä, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti!
Ajankohtaista juuri nyt
Joulunajan itsenäinen tehtävä Joulunajan itsenäinen tehtävä: Käy missä tahansa seurakunnan joulunajantapahtumassa. Tarjontaa on valtavasti; jouluvaellukset, kauneimmat joululaulut, jouluaaton hartaudet… Vaikka mitä! Kerro meille whatsapissa tai sähköpostitse, missä tapahtumassa olit, kerro meille lempi joululaulusi ja ota selfie jonkun tapahtuman järjestäneen työntekijän kanssa. Palauta tehtävä 7.1. mennessä omaohjaajallesi.
Tervetuloa riparille!
Riparilla tarkoitus on ihmetellä ja tutkia ympärillämme olevaa maailmaa, sen pieniä ja suuria
ihmeitä, sekä Jumalaa, joka tämän kaiken on luonut ja kannattelee. Meidän riparimme
pääsee elämään tätä kristinuskon ikuista kertomusta todeksi osuvasti pääsiäisviikolla, kirkkomme suurimman juhlan aikaan. Sen ohella pääsemme laskettelemaan Rukan kattaviin
rinteisiin. Kaikki tapaamisemme ovat oleellinen osa rippikoulua, pidäthän siis huolta, että
pääset niihin. Mikäli et tapaamiseen pääse, ole yhteydessä omaohjaajaasi (eli Anniinaan,
Piaan tai Elisaan). Tapaamiset, joihin ei pääse, tulee korvata ohjaajilta saadulla erillisellä tehtävällä, ja palauttaa ne omaohjaajalle sovitulla tavalla.
Aikataulu
JOULUKUU
Joulunajan itsenäinen tehtävä: Käy missä tahansa seurakunnan joulunajan
tapahtumassa. Tarjontaa on valtavasti; jouluvaellukset, kauneimmat joululaulut,
jouluaaton hartaudet… Vaikka mitä! Kerro meille whatsapissa tai sähköpostitse,
missä tapahtumassa olit, kerro meille lempi joululaulusi ja ota selfie jonkun
tapahtuman järjestäneen työntekijän kanssa. Palauta tehtävä 7.1. mennessä
omaohjaajallesi.
TAMMIKUU
ke 21.1. klo 18 Lielahden kirkolla (Ollinojankatu 2, Tampere). Ripari-info nuorille ja huoltajille
Ennakkoleiri AitO-keskuksessa 23.-25.1. Leirille on yhteiskuljetus Tesoman
palloiluhallilta klo 17:30. Lähdemme sunnuntaina AitO:sta klo 13.
HELMIKUU
to 19.2. klo 17:30–19 Pispalan kirkolla (Pispalan valtatie 16, Tampere)Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Musiikki-ilta
MAALISKUU
to 12.3. klo 17:30-20 Pispalan kirkolla. Tutustuminen seurakunnan nuorteniltaan
nuortentila Pirkossa (ovet ovat auki klo 21 saakka, voit halutessasi jäädä siihen
saakka).
la 14.3. klo 15-17 Pispalan kirkolla. Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Diakonia- ja lähetyspäivä
pe 27.3. klo 17-20 Pispalan kirkolla ryhmän tapaaminen. Tapaamisen lopuksi
osallistumme Pispalan iltamessuun klo 19, myös kotiväki on tervetullut yhteiseen
rentoon messuun!
VANHEMPAINVARTIT
Rippikoulu ei kosketa yksin nuorta, vaan koko perhettä, minkä takia haluamme vaalia
yhteistyötä kodin ja seurakunnan välillä. Tämän takia järjestämme huoltajien kanssa
vanhempainvartit keväällä ennen pääsiäisen leirijaksoa. Näistä kerromme lisää kevään
aikana.
HUHTIKUU
Leirijakso Oivangissa 1.-6.4. Yhteiskuljetus Tesoman palloiluhallilta. Lähtö- ja
paluuajat kerrotaan kevään aikana.
Konfirmaatioharjoitukset la 11.4. klo 17-19 Pispalan kirkolla.
Konfirmaatiomessu su 12.4. klo 11 Pispalan kirkolla. Rippikoululaisten toivomme
tulevan paikalle klo 10. Ennen messun alkua nuorista otetaan konfirmaatiokuva
(tästä lisätietoa lähempänä). Pyrimme siihen, että messu päättyy viimeistään 12:30
-
seurakuntapastori
Anniina SalminenHarjun seurakunta
nuorisotyö
-
diakoniatyöntekijä
Pia RantatupaHarjun seurakunta
Pispala (Pispala, Tahmela, Hyhky, Winterin alue, Puistokaarila, Rahola, Villilä, Epilä)
-
lastenohjaaja
Elisa ManninenHarjun seurakunta
Harjun rippikoulujen säännöt
Rippikoulun tulee olla turvallinen paikka kaikille. Siksi kaikissa rippikouluissa noudatetaan yhteisiä sääntöjä. Tutustu niihin, jotta tiedät, milloin olla yhteydessä vetäjiin.
Yhteisen kasvatuksen palveluehdot
Täältä löydät selkeät ohjeet leirien, rippikoulujen ja musiikkikasvatuksen maksuihin, laskutukseen, peruutuksiin ja vakuutuksiin. Sivulla kerrotaan myös, miten haet maksuhuojennusta tai vapaapaikkaa sekä miten ilmoitat ryhmän muutoksista.