Siirry sisältöön

47. Messukylän tuplakesäripari

Hienoa, että sinä olet mukana! Rippikoulu käydään vain kerran elämässä, joten siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Se on ainutlaatuinen mahdollisuus pohtia elämän suurimpia kysymyksiä, oppia lisää itsestä ja kristinuskon perusasioista sekä tutustua uusiin ihmisiin. Riparilla kaikki tehdään porukalla.  

Rippikoulussa 47 on noin 50 rippikoululaista. Maaliskuussa rippikoululaiset jaetaan A ja B ryhmään nuorten kaveritoiveet huomioiden. Rippikoulun leirijaksoilla työskennellään näissä noin 25 nuoren ryhmissä. Myös konfirmaatio on ryhmittäin (A-ryhmä klo 10 ja B-ryhmä klo 12). Riparille tulee lisäksi mukaan paljon isosia, vapareita ja apuopettajia.  

Näiltä sivuilta löydät kaikki tärkeät tiedot rippikoulustasi, joten tutustu niihin yhdessä kotiväkesi kanssa ja talleta osoite muistiin itsellesi. Sivut päivittyvät rippikoulun edetessä.

Tutustu yhdessä huoltajasi kanssa rippikoulun pelisääntöihinja täytä tästä linkistä aukeava turvakorttilomake(siirryt toiselle sivustolle) helmikuun loppuun mennessä. Vain riparin ohjaajat näkevät tiedot. Allergiat ja erityisruokavaliot toimitetaan ruokapalveluista vastaavalle.

Rippikoulu on tärkeä vaihe myös kummillesi. Niinpä haluaisimme lähettää hänelle/heille seurakunnalta sähköpostia. Käy kirjoittamassa lomakkeeseen kummisi/kummiesi yhteystiedot.

Rippikoulua koskeva tiedotus tapahtuu muuten nuorille pääosin tekstiviestein/WhatsApp-viestein ja kotiväelle sähköpostilla. Jos ette ole ilmoittautumisen yhteydessä antaneet nuoren puhelinnumeroa tai huomaatte nuorille tarkoitettujen viestien tulevan huoltajan numeroon, pyydämme ilmoittamaan oikean tiedon ohjaajille. Talleta myös omaan puhelimeesi rippikoulun opettajien puhelinnumerot, jotta yhteydenpito on helppoa.

Jos sinulla tai kotiväelläsi tulee mitä tahansa kysyttävää rippikoulusta, niin ota rohkeasti yhteyttä ohjaajiin! Toivoisimme mahdollisimman paljon tietoa kaikista asioista, jotka voivat vaikuttaa nuoren rippikoulun käyntiin, ja jotka auttavat meitä huomioimaan nuorenne mahdollisimman hyvin. 

Tapaamiset ja tehtävät

17.12.–6.1. joulun itsenäinen jumalanpalveluskäynti

ke 7.1. klo 18–19.30 ensimmäinen tapaaminen rippikoululaisille ja kotiväelle Aitolahden kirkossa, Jenseninkatu 4 

su 11.1. klo 16.30–18.30 rippikoululaisten jumalanpalvelus ja oman ryhmän tapaaminen Aitolahden kirkossa. Ole paikalla ajoissa.   

ke 11.2. 17.30–19.45 tapaaminen ja keskiviikkomessu Linnainmaan seurakuntakeskuksella, Korpikodinkatu 2 

pe 27.3. klo 18–20.30 rippikouluryhmän tutustumista, opetusta ja nuorten yökahvila Linnainmaan seurakuntakeskuksella. Halutessasi voit ottaa rahaa mukaan kahvilatuotteiden ostamiseen.  

28.3.–6.4. pääsiäisen itsenäinen jumalanpalveluskäynti. Täytä käynnistäsi lomake(siirryt toiselle sivustolle) (samanlainen kuin jouluna) viimeistään 6.4.2026.

Käy yhdessä perheen/vanhemman/isovanhemman/kummin kanssa pääsiäisen aikaan jossakin luterilaisessa kirkossa (koulukirkko ei käy tähän, koska tämä on osa rippikoulun jumalanpalvelusopetusta) ja vastaa lomakkeella (siirryt toiselle sivustolle)oleviin kysymyksiin. Tutustu lomakkeen kysymyksiin ennen jumalanpalvelusta. Voit täyttää sen kotona tilaisuuden jälkeen tai puhelimella tilaisuuden aikana.

Voit tehdä itsenäisen kirkkokäynnin missä paikkakunnalla tahansa tai jopa ulkomailla (missä tahansa kristillisessä kirkossa), jos olet viettämässä joulua muualla kuin Suomessa. Voit osallistua mihin tahansa jumalanpalvelukseen 28.3.-6.4., mutta seuraavissa Messukylän seurakunnan tilaisuuksissa on erityisesti nuoret tai perheet huomioitu: 
28.3. VirvonVarvon – perhekirkko kello 11 Linnainmaan seurakuntakeskuksella 
29.3. kello 16 perhekirkko ja Yhteisvastuu-tapahtuma seurakuntakeskus Auneksessa
1.4. kello 19 nuortenmessu Linnainmaan seurakuntakeskuksella
4.4. kello 22 pääsiäisyön musiikillinen ja tunnelmallinen messu Linnainmaan seurakuntakeskuksella
5.4. kello 11 näytelmämessu Aitolahden kirkossa 
(jos olet kipeä tai myöhästyt kaikista muista, voit mennä 8.4. kello 19 nuortenmessuun Linnainmaan seurikselle, pyri kuitenkin menemään johonkin aiempaan!)
Löydät Tampereen seurakuntien kaikki tilaisuudet nettisivulta.
Minkä tahansa muun seurakunnan tilaisuudet löydät googlaamalla seurakunnan nettisivut. 

28.4. klo 1718.15 tutustumista diakoniatyöhön ja Ruokapankin toimintaan, tapaaminen Ruokapankin tiloissa, Kuoppamäentie 10. Olethan ajoissa paikalla! 

Ma 11.5. klo 17–18.30 tapaaminen ja leiri-info Linnainmaan seurakuntakeskuksella   

pe–la 22.–23.5. ennakkoleiri AitO-toimintakeskuksessa. Lähtö yhteiskuljetuksella Linnainmaan seurakuntakeskukselta perjantaina klo 17.30 ja paluu lauantaina noin klo 15.30.  Leirikirje löytyy näistä sivulta tapaamis-listan alta.

ke 24.6. klo 17–18.30 tapaaminen Linnainmaan seurakuntakeskuksella  

ma-ma 29.6.–6.7. leiri, jonne lähdetään yhteiskuljetuksella Linnainmaan srk-keskukselta. 
vierailuilta läheisille perjantaina 3.7. klo 18 

to 9.7. konfirmaatioharjoitus Aitolahden kirkossa: A-ryhmä klo 12-13.30 ja B-ryhmä klo 13.30-15.

la 11.7. konfirmaatio klo 10 tai 12 Aitolahden kirkossa. Rippikoululaisten pitää olla kirkolla jo aikaisemmin.  Aikaa kirkolla olemiseen on hyvä varata 1,5 tuntia.

A-ryhmän aikataulu: klo 8.15-9.00 halukkailla on mahdollisuus otattaa itsestään yksityiskuva, ​
kaikkien A-ryhmäläisten on oltava paikalla viimeistään klo 9, koska silloin valmistaudumme ottamaan yhteiskuvan.

B-ryhmän aikataulu: klo 10.30-11.15 halukkailla on mahdollisuus otattaa itsestään yksityiskuva, ​
kaikkien B-ryhmäläisten on oltava paikalla viimeistään klo 11.15, koska silloin valmistaudumme ottamaan yhteiskuvan.

Merkitse riparin tapaamiset kalenteriin. Oletus on, että olet paikalla tapaamisissa. Jos sinulla on este tapahtumaan osallistumiselle, ota yhteyttä Anniin ennen tapaamista (ensisijaisesti WhatsAppilla/tekstarilla/sähköpostilla). Kaikista poissaoloista sovitaan korvaustehtävä. 

Seurakunnan nuorten toimintaan voit halutessasi osallistua jo nyt, ja siitä löydät tietoa Instagram-tililtä @allinntampere tai osoitteesta www.allinntampere.fi(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)  

Ennakkoleiri 22.-23.5.

Riparimme ennakkoleiri pidetään pe 22.5.− la 23.5.2026 AitOssa (Kirjoniementie 15, Tampere). Leirille lähdemme yhteisellä bussikuljetuksella Linnainmaan seurakuntakeskuksen (Korpikodinkatu 2) pihasta perjantaina 22.5. kello 17.30. Palaamme samaan paikkaan lauantaina 23.5. noin kello 15.30.  Jos tulet suoraan leirikeskukseen, ole paikalla klo 18. Ilmoita asiasta etukäteen Annille (anni.salmesvuori@evl.fi(avautuu uuteen ikkunaan)), jotta emme odottele sinua bussiin.  

Muistathan huolehtia, että olet täyttänyt huoltajiesi kanssa turvakortin ja tutustunut huolellisesti rippikoulun pelisääntöihin

 Ota mukaan leirille: 
– aluslakana, pussilakana ja tyynyliina (vaikka ottaisit mukaan makuupussin, tarvitset aluslakanan ja tyynyliinan) 
– säänmukaiset vaatteet – ulkoilemme leirillä säästä riippumatta 
– vaihtovaatteet 
– kengät, joilla voi juosta tai liikkua  
– villasukat tai halutessasi sisäkengät  
– peseytymisvälineet (hammasharja ja –tahna), hygieniatarvikkeet ja pyyhe (emme sauno tai ui viikonloppuleirillä). Ota myös käsipyyhe erikseen.
– vihko ja kynä
– juomapullo  
– omat henkilökohtaiset lääkkeesi, myös särkylääke, koska meillä ei ole lääkkeenjakolupaa 
– voit ottaa leirille mukaan omia herkkuja, leirillä saa kuitenkin riittävästi ruokaa 
– uteliasta leirimieltä, intoa tutustua uusiin ihmisiin ja halua luoda turvallinen ilmapiiri, jossa kaikilla on hyvä olla 

Älä ota mukaan mitään arvokasta. Leirikeskuksessa ei ole lukittavia kaappeja. Seurakunta ei vastaa leirillä kadonneista tai rikkoutuneista varusteista.   

Suomen laki kieltää alle 18-vuotiailta tupakkatuotteiden, myös sähkötupakan, käytön ja hallussapidon. Sama koskee luonnollisesti muitakin päihteitä. Jätäthän myös energiajuomat pois. 

Leirille ei saa tulla kipeänä. Mikäli sairastut leirillä, huoltajasi on velvollinen hakemaan sinut kotiin sairastamaan. 

Huolehdithan, että olet suorittanut kaikki ennakkojakson tehtävät ja käynnit ennen ennakkoleiriä.

Jokaisen tulee noudattaa leirin johdon taholta annettavia turvallisuusohjeita ja yleisiä sääntöjä turvallisen leirin varmistamiseksi. Sääntörikkeistä leiriläinen voidaan tarvittaessa kotiuttaa huoltajien kyydillä. Mikäli turvakortin tietoihin on tullut muutoksia tai sinulla ja huoltajallasi on kysyttävää, olkaa ensisijaisesti yhteydessä Anniin sähköpostitse (anni.salmesvuori@evl.fi(avautuu uuteen ikkunaan)).  

Vietetään mukava ennakkoleiri, tutustutaan toinen toisiimme ja harjoitellaan yhdessä leirielämää! 

Pelisäännöt ja turvakortti

Messukylän rippikoulujen säännöt

Rippikoulun tulee olla turvallinen paikka kaikille. Siksi kaikissa rippikouluissa noudatetaan yhteisiä sääntöjä. Tutustu niihin, jotta tiedät, milloin olla yhteydessä vetäjiin.

Ohjaajien yhteystiedot

Kummien tiedot

Seurakunta haluaa lähettää kummeillesi kirjeen rippikoulun aikana. Syötä seuraavaan lomakkeeseen kummisi / kummiesi yhteystiedot. Jos sinulla on enemmän kuin viisi kummia, syötä tiedot usealla lomakkeella. Lomakkeen tietoja käyttävät rippikoulun opettajat kummikirjeiden lähettämiseen. Lisätietoja tietosuojakäytännöistä ja henkilötietojen käsittelystä löydät verkkopalvelun tietosuojaselosteesta.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Rippikoululaisen nimi(Pakollinen)
Etu- ja sukunimi
Sähköpostiosoite
Etu- ja sukunimi
Sähköpostiosoite
Etu- ja sukunimi
Sähköpostiosoite
Etu- ja sukunimi
Sähköpostiosoite
Etu- ja sukunimi
Sähköpostiosoite
Tiedoksi ehtoollisen viettämisestä rippikouluaikana

Siinä missä koulua, myös rippikoulun toteuttamista ohjaa valtakunnallinen opetussuunnitelma (2017). Toisin kuin rippikoululaisten vanhempien aikana, nykyinen rippikoulusuunnitelma ohjaa ehtoollisen viettoon jo ennen konfirmaatiota.  Tiedoksi siis jo näin rippikoulun alkaessa, että nuorille tarjotaan mahdollisuutta käydä ehtoollisella ensimmäisen kerran tammikuussa, ja myöhemmin myös kesän rippileirin aikana. Päätös ehtoolliselle osallistumisesta on rippikoulun aikana luonnollisesti vapaaehtoinen. 

Rippikoulusuunnitelmassa sanotaan näin: 
”Rippikoulun juuret ovat itsenäiselle ehtoolliselle valmistamisessa. Lapset voivat vanhempiensa tai muiden kristilliseen kasvatukseen osallistuvien kanssa osallistua ehtoolliseen. Näin myös rippikoululaiset saavat rippikoulun aikana osallistua ehtoolliselle yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa ohjaajan kanssa. On suositeltavaa, että rippikouluryhmä osallistuu ehtoolliselle useamman kerran rippikoulun aikana. — Ehtoollinen perustuu vapaaehtoisuuteen ja ehtoollispöytään voi tulla myös ottamaan vastaan siunauksen”

Rippikoulu, nuorten toiminta ja some Q&A

Tässä osiossa vastaamme esittämiinne kysymyksiin, jotka liittyvät rippikoulun käymiseen. Kuuntele tästä n. 10min kestävä All inn podcast -jakso, jossa kerrotaan siitä, mitä riparilla tehdään(siirryt toiselle sivustolle).

Miksi rippikoulua käydään?

– Lyhyesti: Rippikoulu on kasteopetusta, eli pääset kuulemaan tarkemmin uskosta, johon sinut on kastettu ja pohdiskelemaan sitä, mikä on oma suhteesi tähän uskoon. Jos sinua ei ole kastettu, on rippikoulu hyvä paikka pohtia sitä, olisiko kristinusko ja tarkemmin evankelis-luterilainen usko sinua varten. Rippikoulusuunnitelman (Suuri ihme 2017) mukaan rippikoulun keskeisin tavoite on, että nuoret voisivat vahvistua uskossaan ja, että rippikoulu varustaisi elämään kristittynä.

Onko leirillä paljon oppitunteja?

– Rippikouluun kuuluu valtakunnallisen rippikoulusuunnitelman (Suuri ihme 2017) mukaan 80 tuntia opetusta. Opetus tarkoittaa paljon muutakin kuin perinteisesti ajateltuja oppitunteja. Ja osa opetuksesta tapahtuukin jo alkujaksolla. Rippileirin päiväohjelmaan kuuluu hetkiä, joissa työskennellään erilaisten aiheiden parissa eri tavoin esimerkiksi hiljentyen, pelaillen, laulaen, luovasti taiteillen ja keskustellen.

Onko riparilla kivaa? 

– Tähän kysymykseen saat parhaiten vastauksen kokemalla itse riparin, mutta jotain voi ehkä päätellä siitä, että jotkut haluavat riparille uudestaan isosena. Seurakuntamme isostoimintaan lähtee rippikoulun jälkeen vuosittain mukaan paljon nuoria. Viime vuonna isostoimintaan ilmoittautui 260 uutta nuorta. Tästä pääset kurkistamaan riparin tunnelmia(siirryt toiselle sivustolle).

Mitä riparilla tehdään ja onko se pelkkää uskontoa?

– Rippikoulussa ja rippileirillä käsitellään paljon eri asioita liittyen elämään, omaan itseen suhteessa toisiin ihmisiin ja myös kristinuskoon. Rippileiriin kuuluu perus arjen palikat kuten nukkuminen, syöminen, peseytyminen ja yhdessäolo. Aito toimintakeskuksessa on mahdollista tehdä paljon erilaisia asioita kuten pelailla futista, uida, pelailla lautapelejä yms. Kuuntele tästä n. 10min podcast jakso, jossa kerrotaan siitä, mitä riparilla tehdään(siirryt toiselle sivustolle).

Saako riparilta pitkäaikaisiakin ystäviä?

– Ripari on hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, koska harvoin on tilaisuus viettää kokonainen viikko uusien ihmisten kanssa samassa paikassa. Tarinat kertovat, että riparilta on saatu pitkäaikaisiakin ystäviä. Toki ystävystymiseen vaikuttavat monet asiat, mutta tutustumiseen voit vaikuttaa itse esimerkiksi niin, että hakeudut muiden seuraan, olet kiinnostunut toisista ihmisistä ja jaat myös sopivasti itsestäsi.

Sosiaalinen media, nettisivut ja nuorten toiminta?

Linnainmaan seuriksen ovet ovat auki nuorille ti–to klo 16–21, keskiviikkoisin nuorten messu klo 19, perjantaisin yökahvila klo 19.00–00.00. Kesällä ovet auki keskiviikkoisin klo 16–21. Joulunpyhinä poikkeavat aikataulut.

Lisää tietoa toiminnastamme: allinntampere.fi

Meidät löytää Instagramista @allinntampere.  

Youtubessa kanavallemme Allinntampere(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) julkaistaan ajoittain erilaista sisältöä. Sieltä näet mm. viime vuosien riparivideoita.

Me työntekijät olemme teitä varten ja meihin saa olla yhteydessä. 

Ulkoläksyt

Rippikoulussa opetellaan ulkoa muutamia kohtia, jotka kiteyttävä kristinuskon perusasiat. 

Ulkoläksyjen opettelussa apuna voit käyttää esimerkiksi YouTubea. Laittamalla hakusanaksi rippikoulun ulkoläksyt voit kuunnella niitä monilta eri videoilta. Osaan on liitetty muistamista helpottavia kuvia.

Ulkoläksyjä voit opetella myös kännykkäsovelluksella:

Meitä on monenlaisia oppijoita. Tee parhaasi, tavalla tai toisella saat ulkoläksyt kyllä suoritettua 🙂

Apostolinen uskontunnustus

 Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, 

joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan  eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.

Kymmenen käskyä (2.Moos 20:2-17 ; 5. Moos 5:6-21)

    1.   Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
    2.   Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä.
    3.   Pyhitä lepopäivä. 
    4.   Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
    5.   Älä tapa.
    6.   Älä tee aviorikosta.
    7.   Älä varasta.
    8.   Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
    9.   Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
   10.  Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Isä meidän –rukous (Matt 6:9-13 )

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Herran siunaus (4 Moos 6:24-26)

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Yhteisen kasvatuksen palveluehdot

Täältä löydät selkeät ohjeet leirien, rippikoulujen ja musiikkikasvatuksen maksuihin, laskutukseen, peruutuksiin ja vakuutuksiin. Sivulla kerrotaan myös, miten haet maksuhuojennusta tai vapaapaikkaa sekä miten ilmoitat ryhmän muutoksista.

Ulkoläksyt

Isä meidän, Herran siunaus ja muut ulkoläksyt. Täältä löytyvät kaikkien rippikoululaisten materiaalit.

Valkoinen vihkiraamattu lepää avoimena valkoisella pöydällä. Raamatussa on kultainen kirjamerkki.