49. Messukylän tuplakesäripari
Tervetuloa riparille 49!
Meidän 49-riparilla on 52 rippikoululaista. Maaliskuussa rippikoululaiset jaetaan A ja B ryhmään nuorten kaveritoiveet huomioiden. Rippikoulun leirijaksoilla työskennellään näissä noin 25 nuoren ryhmissä. Myös konfirmaatio on ryhmittäin (A-ryhmä klo 10 ja B-ryhmä klo 13). Riparille tulee lisäksi mukaan paljon isosia, vapareita ja apuopettajia.
Riparin ohjaajatiimiin kuuluvat nuorisotyönohjaaja Leo Loukoila, diakoni Liisa Nurminen, pappi Elina de Jong sekä kesätyöntekijä Marja Kaisanlahti. Kevätjaksolla mukana ollut pappi Eetu Helminen on siirtynyt muihin työtehtäviin.
Näiltä sivuilta löydät kaikki tärkeät tiedot rippikoulustasi, joten tutustu niihin yhdessä kotiväkesi kanssa ja talleta osoite muistiin itsellesi. Sivut päivittyvät rippikoulun edetessä.
Tutustu yhdessä huoltajasi kanssa rippikoulun pelisääntöihin ja täytä turvakorttilomake. Vain riparin ohjaajat näkevät tiedot. Allergiat ja erityisruokavaliot toimitetaan ruokapalveluista vastaavalle.
Rippikoulu on tärkeä vaihe myös kummillesi. Niinpä haluaisimme lähettää hänelle/heille seurakunnalta sähköpostia. Käy ilmoittamassa kummisi/kummiesi yhteystiedot.
Jos sinulla tai kotiväelläsi tulee mitä tahansa kysyttävää rippikoulusta, niin ota rohkeasti yhteyttä ohjaajiin! Toivoisimme mahdollisimman paljon tietoa kaikista asioista, jotka voivat vaikuttaa nuoren rippikoulun käyntiin, ja jotka auttavat meitä huomioimaan teidän tarpeenne mahdollisimman hyvin.
Tapaamiset ja tehtävät
Jo ennen riparin leirijaksoa tutustutaan Messukylän seurakunnan paikkoihin, seurakunnan toimintaan ja siihen, millaista arkea ja juhlaa seurakunnassa eletään.
Tutustu riparivuoden aikatauluihin. Ota aikataulut itsellesi talteen.
- TI 16.12. klo 17.30-19 aloitustapaaminen rippikoululaisille ja vanhemmille (Linnainmaan seuris, Korpikodinkatu 2)
- 17.12.-6.1. joulun ajan itsenäinen kirkkokäynti https://forms.gle/om8BeAByMQxN4J5v8
- SU 11.1. klo 16.30 rippikoululaisten yhteinen jumalanpalvelus (Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4)
- KE 4.2. klo 18-19.30 nuortenilta ja nuorten messu (Linnainmaan seuris)
- TO 12.3. 17.30-19 diakonia-tapaaminen sekä isosiin tutustuminen (Linnainmaan seuris)
- 28.3.-6.4. pääsiäisen ajan itsenäinen kirkkokäynti https://forms.gle/om8BeAByMQxN4J5v8
- PE 10.4. klo 18-20 nuorten yökahvila (Linnainmaan seuris)
- LA-SU 23.-24.5. ennakkoleiri, bussikuljetus Linnainmaalta (Aito-keskus, Kirjoniementie 15)
- lähtö lauantaina klo 14.30 Linnainmaan seurikselta, paluu sunnuntaina noin klo 13.30 samaan paikkaan
- MA-MA 6.-13.7. leiriviikko (Aito-keskus), bussikuljetus Linnainmaan seurakuntakeskukselta ma 6.7. kello 13.
- La 11.7. Läheisten vierailupäivä Aito-keskuksessa klo 14:30-16
- Leirin päätteeksi siirrymme bussilla konfirmaatioharjoitukseen Messukylän kirkkoon, josta nuorten voi tulla noutamaan iltapäivällä. Konfirmaatioharjoitus loppuu arviolta klo 15:30 mennessä.
- SU 19.7. konfirmaatio A ryhmällä klo 10 / B ryhmällä klo 13 (Messukylän kirkko, Messukylänkatu 54)
- konfirmaatiovalokuvaus ja ryhmäkuva kirkolla ennen konfirmaatiota
Poissaolojen korvaaminen
Jos et pysty osallistumaan ryhmän tapaamiseen, ilmoita asiasta viestillä riparin ohjaajalle. Tapaamisista tulee korvaava tehtävä.
4.2. Korvaava tehtävä:
Käy Linnainmaan seuriksella messussa sinä keskiviikkona, kun sinne pääset. Messu alkaa klo 19. Vastaa Liisalle viestillä seuraaviin kysymyksiin ja laita kuva messusta seuraavaan tapaamiseen (12.3.) mennessä.
1: Mitä lauluja laulettiin, oliko joku niistä tuttu?
2: Mikä oli jumalanpalveluksen aihe / mistä pappi puhui?
3: Mistä erityisesti pidit jumalanpalveluksessa?
+kuva paikan päältä
12.3. Korvaava tehtävä:
Tee yksi hyvä työ, sellainen, jota muuten et tekisi. Tätä tehtävää et voi suorittaa kotona, vaan tarkoitus on auttaa naapuria tai joitain muita oman perheen ulkopuolella asuvia. Avun kohteena voi olla mummo, vaari, naapuri tai muu tuttu. Muista kysyä lupa ja sopia aika, paikka ja tehtävä hyvissä ajoin, jotta saat raportin valmiiksi ajoissa. Toteuta palvelutehtävä ja lähetä siitä raportti Liisalle ennakkoleiriin 23.5. mennessä.
Suunnittele ja sovi palvelutehtävän sisältö, aika ja paikka. Tehtävän tulee olla kestoltaan 1 tunti tai pidempi.
Tunnetko yksin asuvan vanhuksen, joka ehkä tarvitsevan apua jossain tai juttukaveria?
Tarvitseeko kummisi ehkä siivousapua?
Tekisitkö naapurisi lumityöt?
Voisitko hoitaa lapsia?
Lähtisitkö isovanhempasi avuksi kauppaan?
Voit ilahduttaa vanhusta pitkällä puhelinsoitoilla.
Leivo ja vie leipomuksia valitsemaasi kotiin – muulle kuin omalle perheellesi.
Raportin kirjoittamisessa voit käyttää apuna seuraavia kysymyksiä:
Millaisen palvelutehtävän teit?
Miksi päädyit juuri siihen?
Oliko se helppo keksiä/valita?
Miltä tuntui, kun valmistauduit hyvän työn tekemiseen? Oliko esim. kutkuttavaa vai vastenmielistä?
Miltä tuntui, kun olit tehnyt hyvän työn?
Miltä hänestä, jolle teit hyvän työn, tuntui?
Mistä voit sen päätellä?
Ota kuva itsestäsi kuva työn äärellä ja lähetä myös se.
10.4. Yökahvilan korvaava tehtävä:
Käy jonain kevään perjantaina (viimeistään 15.5.) Linnainmaan seuriksella yökahvilassa, joka on auki klo 19-24. Pyydä talossa olevalta työntekijältä/aikuiselta yökahvilatapaamisen tehtävälomake, vastaa siinä oleviin kysymyksiin ja lähetä täytetystä paperista kuva Liisalle whatsappissa tai sähköpostilla.
Leirin ohjaajat
-
vs. nuorisotyönohjaaja
Leo LoukoilaMessukylän seurakunta
-
diakoniatyöntekijä
Liisa NurminenMessukylän seurakunta
Aikuisdiakonia
Kaukajärvi, Annala, Lukonmäki, Turtola
Turvakortti
Täyttäkää yhdessä (rippikoululainen ja huoltaja) turvakorttilomake
Kummien yhteystiedot
Seurakunta haluaa lähettää kummeillesi kirjeen rippikoulun aikana. Syötä seuraavaan lomakkeeseen kummisi / kummiesi yhteystiedot. Jos sinulla on enemmän kuin viisi kummia, syötä tiedot usealla lomakkeella. Lomakkeen tietoja käyttävät rippikoulun opettajat kummikirjeiden lähettämiseen. Lisätietoja tietosuojakäytännöistä ja henkilötietojen käsittelystä löydät verkkopalvelun tietosuojaselosteesta.
Messukylän rippikoulujen säännöt
Rippikoulun tulee olla turvallinen paikka kaikille. Siksi kaikissa rippikouluissa noudatetaan yhteisiä sääntöjä. Tutustu niihin, jotta tiedät, milloin olla yhteydessä vetäjiin.
Yhteisen kasvatuksen palveluehdot
Täältä löydät selkeät ohjeet leirien, rippikoulujen ja musiikkikasvatuksen maksuihin, laskutukseen, peruutuksiin ja vakuutuksiin. Sivulla kerrotaan myös, miten haet maksuhuojennusta tai vapaapaikkaa sekä miten ilmoitat ryhmän muutoksista.