Mitä paasto sitten pohjimmiltaan on? Se on luopumista ja kieltäytymistä, ajatusten kääntämistä maailmallisista asioista oman sydämen tutkiskeluun, parannuksentekoon ja katumukseen sekä Jumalan etsimiseen. Kristillisessä ajattelussa Suuri paasto eli laskiaisesta alkava, seitsemän viikkoa kestävä paastonaika on erityisesti valmistautumista
pääsiäiseen. Pääsiäinen huipentaa koko paaston ja toimii sen johtotähtenä. Paasto on siis laskeutumista Kristuksen rinnalle, hänen elämänsä vaikeimman kärsimystien muistelua ja valmistautumista hänen ristinkuolemaansa - sekä riemulliseen ylösnousemukseensa. Luopumuksen ja katumuksen jälkeen koittaa puhtaan ilon ja kaiken läpäisevän Jumalan rakkauden aika.
Miten nykysuomalainen voi paastota? Entä kuinka aikaisemmin on ollut tapana paastonaikana elää? Paaston halki voi vaeltaa monenlaisia teitä pitkin, mutta paastota voi myös "väärin". Väärä paasto on hieman kuin "väärä" rukous: sisällyksetöntä toistoa tavan tai pakon vuoksi, vailla sen suurempaa ajatusta. Paasto ei ole laihdutuskuuri, eikä se ole itseisarvo. Kuten Johannes Kastajan askeesi erämaan keskellä, paaston aika raivaa elämään tilaa ihmistä lähestyvälle Jumalalle ja Hänen äänelleen. Jos Jumala unohtuu yhtälöstä kokonaan, paasto ei ole paasto kristillisessä merkityksessä.
Paastonaikanakin jokainen sunnuntai on edelleen suuri juhla, "pieni pääsiäinen". Sunnuntaisin ei paastota!
Ruokapaasto
Kieltäytyminen ruoasta kokonaan tai tietyistä ruokalajeista on paaston vanhimpia muotoja, perinteenä paljon vanhempi kuin kristillinen usko. Juutalaisessa laissa oli säädöksiä tietyistä paastonajoista ennen suuria juhlapäiviä. Monille antiikin ajan ajattelijoista ruoka ruumiillisena ja maailmallisena asiana oli paljon vähäarvoisempaa kuin sielulliset hyveet, ja suurissa määrin jopa haitallista näiden korkeampien päämäärien vaalimiselle. Kreikkalaiset lääkärit varoittivat tiettyjen ruokien lisäävän aggressiivisuutta tai himokkuutta, toisien taas johtavan velttouteen. Oman ruumiin ja sen tarpeiden nujertamisesta tuli ensimmäisille kristityille askeeteille heidän suuri taistelunsa; vasta sen jälkeen he katsoivat olevansa valmiita keskittymään todellisen taivaallisen elämän tavoitteluun. Tästä perinteestä versoivat sittemmin ensimmäiset luostarit ja niiden munkki- ja nunnasääntökunnat.
Monet varhaiset kristityt luopuivat myös lihansyönnistä. Osin tämä johtui helleenisen maailman tavasta teurastaa karjaeläimet rituaalisesti, osin halusta palata takaisin Jumalan tarkoittamaan paratiisin kaltaiseen elämään - Raamatun mukaan nimittäin ihmiset eivät ennen vedenpaisumusta syöneet lihaa.
Luopuminen jostakin ruoasta tai ruoka-aineesta voi yksinkertaistaa elämää ja toimia muistutuksena vaatimattomuudesta ja ylilyöntien välttämisestä niinkin arkisissa asioissa kuin ruoanlaitossa. Terveellinen ruokavalio tietysti myös virkistää ja kirkastaa mieltä ja ehkäpä suo otollisemman ympäristön syvällisille pohdiskeluille. Vähintäänkin kieltäytyminen jostakin ruoasta muistuttaa paastoajaa joka kerran siitä, minkä vuoksi hän oikein on paastoamaan alun alkujaan ryhtynyt.
Ekopaasto
Viime vuosina suurta suosiota saavuttanut ekopaasto on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, Kirkon ulkomaanavun ja Suomen ympäristökeskuksen ynnä useiden muiden järjestöjen aloittama hanke. Sen tavoite on kunnianhimoisempi kuin perinteisellä ruokapaastolla: paastoaja luopuu elämänsä mukavuuksista ei vain itseään vaan koko luomakuntaa ajatellen. Ekopaastossa huomio kiinnitetään elämän usein hyvin pieniin ja vähäpätöiseltä tuntuviin asioihin, jotka kasautuessaan saattavat kuormittaa valtavasti luontoa ja aiheuttaa suurta tuhoa Jumalan arvokkaalle luomistyölle.
Ihmisen olemuksellisiin tehtäviin ja velvollisuuksiin kuuluu Raamatun mukaan Jumalan luomakunnan varjelu (1. Moos. 2:15). Paastonaikana onkin hyvä pysähtyä punnitsemaan, elääkö omaa elämäänsä tavalla, joka on kestämätön niin luomakunnalle kuin kaikille tuleville sukupolville ja heidän elämälleen. Kysymys on siis samalla paitsi luonnon, myös lähimmäisen kohtelusta. Luopuminen esimerkiksi kaikesta turhasta kulutuksesta, autoilun vähentäminen, oman hiilijalanjäljen pienentäminen - mahdollisuuksia on monia. Ekopaasto on myös helppo yhdistää ruokapaastoon esimerkiksi liharuoista luopumalla.
Ekopaastossa ei siis ole kyse mistään "epämääräisestä viherhumpasta" vaan kristillisen arvomaailman ytimestä kumpuavasta velvollisuudesta.
Lue lisää:
Laupeuden paasto
Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat
alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
(Jes. 58:6-7)
Jeesus arvosteli niitä, jotka paastosivat lähinnä näyn vuoksi ja saadakseen ihailevaa huomiota ympäristöltään. Sellainen paastoaminen oli hänen mielestään arvotonta. Paaston tavoitteena onkin hoitaa ja vaalia ihmisen Jumala-suhdetta. Myötätunto, laupeus, nöyryys ja anteliaisuus omien tarpeiden kustannuksella ovat luonnollinen jatko tälle ajatukselle. Jeesus yhdisti omassa puheessaan paaston, almun ja rukouksen yhdeksi punelmaksi (Matt. 6:1-18).
Laupeuden paastossa tavoitteeksi voikin ottaa esimerkiksi oman kulutuksen ja hankintojen vähentämisen ja näin säästyneiden varojen käyttämisen lähimmäisten auttamiseen. Hyväntekeväisyyden tapoja ja muotoja on lukemattomia. Yksi tapa luopua omastaan on lahjoittaa esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavulle tai lähteä vaikkapa mukaan kirkon vapaaehtoistoimintaan.
Ortodoksisessa perinteessä
Suomessakin ortodoksisen kirkon parissa paastonaikaan liittyy enemmän ohjenuoria kuin luterilaiseen paastoperinteeseen. Ruokapaaston säännöt ovat alun perin syntyneet luostariolosuhteissa, mikä näkyy myös niiden ankaruudessa. Ruoasta luovutaan asteittain. Ensin paastotaan vain keskiviikkona ja perjantaina, sitten luovutaan jo lihasta. Varsinaisena 40-päiväisenä paastonaikana kiellettyjä ruoka-aineita ovat lihatuotteet (paitsi kala), maitotuotteet ja kananmunat. Kiellettyjä ovat myös kaikki alkoholijuomat sekä oliiviöljy.
Arkipäivisin syödään vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä, leipää ja kasvismargariinia sekä "meren hedelmiä" (kalaa ja nilviäisiä). Lauantaisin ja sunnuntaisin myös viini ja oliiviöljy ovat sallittuja. Paaston ensimmäisellä viikolla nautitaan viitenä ensimmäisenä päivänä vain kaksi varsinaista ateriaa, tai lievempää käytäntöä seuratessa jätetään maanantain ateria väliin. Muina viikkoina olisi suotavaa nauttia vain yksi ateria päivässä tai kaksi pientä. Pitkäperjantai on täydellisen syömättömyyden päivä, jos se on mahdollista.
Pyrkimyksenä kaikessa on kasvaa rakkaudessa ja nöyryydessä kilvoittelun kautta. Opetuksen mukaan "olet menetellyt ruuan suhteen oikealla tavalla, kun pöydästä noustuasi voit virkein mielin siirtyä rukoukseen".
Katolisessa perinteessä
Myös läntisessä katolisessa perinteessä pääsiäistä edeltävällä Suurella paastolla on ollut näkyvä merkitys. Tuhkakeskiviikkona sekä kaikkina sitä seuraavina perjantai- ja lauantaipäivinä aina pitkäperjantaihin saakka on pidättäydyttävä kaikista liharuoista, maitotuotteista, öljystä ja viinistä. Näinä päivinä on sallittua syödä vain yksi ateria.
Nämä säädökset koskevat vain kiinteitä ruokia - nesteitä on sallittua nauttia rajoituksetta. Kuten ortodoksisessakin perinteessä, kalaruoat ovat paastonaikana sallittuja. Alun perin tämä juontuu antiikinaikaisesta uskomuksesta, jonka mukaan kalat syntyvät itsestään meren mudasta; ne eivät ole siis sukupuolisen kanssakäymisen tulosta toisin kuin esimerkiksi liha tai munat.
Mikäli ruokapaaston noudattaminen on olosuhteista johtuen mahdotonta tai epäkäytännöllistä, se on vallan mahdollista korvata erilaisilla laupeudentöillä tai rukouksella. Kaikkien näiden ulkoisten tekojen päämäärä on johdatella ihmistä syvempään ja todellisempaan katumukseen ja parannuksentekoon omassa elämässänsä Kristuksen kuolemaa muistellen.
