Paimenen palsta
27.10.2018 0.15Suolana ja valona
”Te olette maan suola, te olette maailman valo … loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Kenelle Jeesus sanoo näin rohkeasti? Kohta löytyy Jeesuksen Vuorisaarnasta Matteuksen 5. luvusta heti autuaaksi julistamisten jälkeen. Ketkä ovatkaan autuaita eli onnellisia? Jeesuksen mukaan autuaita ovat hengessään köyhät, murheelliset, nöyrät, vanhurskautta janoavat, laupiaat, puhdassydämiset ja rauhantekijät. Nämä ovat autuaita kun joutuvat vainotuiksi vanhurskauden tähden – syytettyjen penkille väärien perusteiden nojalla. Jeesuksen seuraajien onnellisuus on riippuvainen aivan eri asioista kuin onnellisuus tämän maailman keskellä. Ja juuri siksi he ovat suolana ja valona.
12.9.2017 14.2460 - 60 haaste
Tässä pikakelaus syyskuisesta saarnasta. Aiheena oli lähimmäinen ja saarnatekstinä Vuorisaarnan ytimestä kehotus rakastaa sekä ystäviä että vihollisia ja olla täydellinen - mahdotonta inhimillisillä avuilla.
Voisiko lisääntyvä yhteys Jumalaan olla avuksi? Heitin paikalla olijoille haasteen, jonka otsikko kertoo. Tavoitteena on ajan hermolla oleminen yhdessä Jeesuksen kanssa.
60 – 60 haaste 11.9. – 9.11.2017
21.8.2016 21.46Paimenen palsta toukokuu 2016
Käsiini osui ajankohtainen kirja Thomas Sjödin: se tapahtuu kun lepäät. Kun talvikausi on päättymässä, katse tähyää lomaa ja lepäämistä kohti. Vaikka lomaan ei olisi mahdollisuutta, tai sitä ei yksinkertaisesti olisi, on viisasta järjestää taukoja tavalliseen arkeen. Sjödin pohdiskeli vapaaehtoisen pysähtymisen mahdollisuutta mm. juutalaisen sapatin viettämisen kautta. Rabbit opettavat, että 613 sapattia säätelevää käskyä ja kieltoa ovat kuin aita puutarhan ympärillä. Täytyy kieltäytyä jostakin saavuttaakseen parempaa. Alkuperäisissä sapattisäännöissä on kielto sytyttää tulta sapattina. Siitä on sovellettu ohje olla käyttämättä valokatkaisijaa tai muita sähkönappuloita – ”nappuloita, joiden orjaksi joudut”, oli muuan rabbi sanonut.
9.2.2016 20.45Heräämisiä
Illan uutisiin oli nostettu huomio, joka ei ole mikään uutinen. Silti tuon tiedon haluaa joka vuosi kuulla: valoisa aika lisääntyy tällä hetkellä tunnin viikossa! Pieni hetki kärvistelyä vielä, ennen kuin saa herätä kirkkaaseen, valoisaan aamuun ja lähteä valoisan aikaan liikenteeseen. Alkuvuoden aikana olen kokenut hengellisen heräämisen. Olen herännyt siihen, että pyörimme kirkossa jokseenkin liikaa omissa pikku ympyröissä. Ulkopuolella etsitään elämän tarkoitusta, mutta meillä on mukavaa keskenämme. Kirkon töissä on se huono puoli, että ei edes töissä pääse kovin paljon tekemisiin kirkkorakennuksen ulkopuolella elävien kanssa. – Toivotan Jumalan siunausta sinulle, joka käyt töissä aivan tavallisessa työpaikassa! Kirkossa aika menee helposti omien pikku puuhien kanssa askarrellessa.
16.1.2016 10.10Ole armollinen ja kuule rukoukseni
Mitä voisi tänä vuonna tehdä eri tavalla kuin ennen? Mikä helpottaisi elämää? Yksi konkreettinen ’eri tavalla’ on Iltamessun sanojen ja kuvien näyttäminen. Ennen rakennettiin joka kerraksi erikseen suuri valkokangas, johon diat heijastettiin. Messun jälkeen rakennelma purettiin pois. Heti joulun jälkeen päätyseinälle viriteltiin 9 näytöstä koostuva pysyvä näyttötaulu. Tekniikkaryhmän elämää helpottaa takuuvarmasti, että valkokankaan rakentelu ja purkaminen ovat jääneet historian hämärään. Samalla korjaantunee diojen näkyvyys, kun kevät ja valoisa aika koittavat.
2.12.2015 17.54Psalmi 119
”Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: sinun sanasi virvoittaa minua.” (Ps.119:50)
Raamatun pisin luku on Psalmi 119, yhteensä 176 jaetta. Jokainen niistä ohjaa hakeutumaan Jumalan Sanan ääreen. Kun nuorena kahlasin läpi tuota nälkävuoden pituista lukua, se tuntui aina lähinnä pitkästyttävältä ja suurelta suoritukselta. ”Minä saan iloni sinun käskyistäsi, joita minä rakastan..” (jae 47) – Oikeastiko?!
4.10.2015 9.14Kohtaamispäivän satoa
Syyskuussa kokoonnuimme Kohtaamispäivään Heinäkallion leirikotiin. Isoja ja pienempiä oli yhteensä kolmekymmentä. Pohdimme kristityn identiteettiä ja Isän rakkautta sekä opetuslapsen elämää.
1.7.2015 0.50Taivas on totta