Siirry sisältöön

Tuomaiden toimintaa

Yhteisöllisyys on keskeinen osa Tuomasmessua. Kaipaamme yhteyttä, jotta emme olisi irrallisia, vieraantuneita ja yksinäisiä.
Tuomaiden yhteisö on olemassa kaikkia varten.
Tervetuloa mukaan!

Raamattu auki pöydällä ja kolme tuikkukynttilää palaa edessä.

Mitä tuomastoiminta on?

Tuomasillat

Tuomasiltoja järjestetään kevät- ja syyskaudella Aleksanterin kirkon kryptassa klo 18–20. Iltoja on yleensä 2–4 kaudessa. Kaikille avoimet illat löytyvät tapahtumakalenterista.

Tuomasilloissa kuullaan yleensä alustus illan aiheesta, josta keskustellaan. Illan ohjelmaan kuuluvat myös laulut ja yhdessä rukoileminen. Joskus voidaan jutella pienemmissä ryhmissä ja joskus keskustella tai laulaa ilman alustusta. Tavoitteena on mukaan kutsuva yhteisöllisyys, mitä palvelee myös kahvitarjoilu ennen iltaa.

Tuomasjatkot

Kaikille avoimilla Tuomasjatkoilla keskustellaan edellisen messun esiin nostamista ajatuksista. Läsnä on messussa palvelleita, joiden kokemusten kautta päästään tutustumaan myös valmistavaan messutyöskentelyyn. Jatkoille voi tuoda myös kaikki Tuomasmessuun ja Tuomasyhteisöön liittyvät kysymykset, ihmettelyt, kommentit ja toiveet. Tämä on se paikka, jossa jokaisen tuomaan toivotaan saavan äänensä kuuluville. Tule vaikuttamaan!

Huom. messutiimi päättää, pidetäänkö jatkot vai ei. Tarkista tapahtumakalenterista.

Tuomasjatkot pidetään messua seuraavana maanantaina kello 17 Emmaus-kokoushuoneessa Seurakuntien talon toisessa kerroksessa, osoite: Näsilinnankatu 26.

Tuomasmaanantai

Kaikille avoin Tuomasmaanantai pidetään noin kerran kuukaudessa Seurakuntien talon Emmauksessa. Tervetuloa mukaan kaikki, joita tuomasmessu kiinnostaa tai pohdituttaa, niin ennen mukana olleet kuin vasta mukaan harkitsevat. Samalla voi kysellä messun eri tehtävistä ja myös ilmoittautua seuraavien messujen tehtäviin. 

Tapahtuma on vapaamuotoista yhdessä oloa. Alku- ja loppurukouksen välissä on aikaa juttelemiselle, kahvittelulle, Jumalan sanalle, rukoukselle ja tuomaslauluille.

Tuomasmessun rukouspiiri

Kaikille avoin rukouspiiri kokoontuu messun jälkeisenä tiistaina klo 16 Aleksanterin kirkon kryptassa ja silloin rukoillaan niiden esirukouspyyntöjen puolesta, joita ei messussa luettu.

Tuomasmatkat

Tuomasmessu on järjestänyt retkiä ja matkoja sekä kotimaahan, että ulkomaille. Matkoille voi osallistua kuka tahansa, aktiivisuutta ei kysytä. Matkanjärjestäjiä toivotaan lisää. Matkoista kerrotaan tapahtumakalenterissa.

Tuomasyhteisön tiimit

Tuomasmessuja ja yhteisön muuta toimintaa valmistellaan monenlaisissa tiimeissä, joista kerrotaan sivulla Tuomastiimit. Yksittäisten messutehtävien lisäksi voit tulla mukaan myös tuomasyhteisön tiimeihin.

Tuomasmessun vastuuryhmä

Vastuuryhmä vastaa yhdessä tuomaspapin kanssa Tampereen Tuomasmessujen toteutuksesta ja muusta tuomasyhteisön toiminnasta. Vastuuryhmään kuuluu 10-15 vapaaehtoista, jotka ovat aktiivisesti mukana tuomasyhteisön toiminnassa sekä tuomaspappi. Vastuuryhmän kokoonpano päätetään vuosittaisessa keväällä pidettävässä tuomasväen kokouksessa. Toimikausi on 1.8.-30.7. Vastuuryhmä kokoontuu 4-5 kertaa vuodessa.

Tuomasväen kokous

Tuomasväen kokous pidetään vuosittain keväällä. Kokouksessa esitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja kuluvan vuoden toimintasuunnitelma. Kokouksessa päätetään 1.8. alkavan uuden kauden vastuuryhmän kokoonpano. Väenkokous on tavallaan siis tuomasyhteisön vuosikokous, ja siihen toivotaan runsasta osanottoa.

Tuomaskauppa

Tuomaskaupassa on myynnissä tuomastuotteita.