Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

4.1.2021 12.31

Eteläisen seurakunnan määräaikaiseksi kirkkoherraksi Mikko Sulander

Pastori Mikko Sulander on määrätty Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherran virkaan 1.1.– 30.4.2021. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli päätti asiasta 18. marraskuuta.

Henkilökuva.
Nyt Mikko Sulander toimii ohjauksen ja kehittämisen asiantuntijana Tampereen hiippakunnassa.
Sulanderille myönnettiin myös virkavapautta samaksi ajaksi Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin asiantuntijan virasta.

Kirkkolain mukaan tuomiokapituli voi määrätä virkaa hoitamaan sopivan hiippakunnan papin, kun kirkkoherran virkaan tarvitaan väliaikaista hoitajaa. Virkaa ei tarvitse julistaa haettavaksi.

Mikko Sulanderilla on kirkkojärjestyksen tarkoittama kelpoisuus kirkkoherran virkaan. Ohjauksen ja kehittämisen asiantuntijana Mikko Sulander toimii Tampereen hiippakunnassa muun muassa johtamiskouluttajana ja johtamisen tukena seurakunnille.

Valitusprosessi kesken

Eteläisen seurakunnan kirkkoherran virkaa ei ole voitu täyttää vakinaisesti keskeneräisen valitusprosessin vuoksi. Tähän saakka virkaa on hoitanut vt. kirkkoherra Jari Kuusi, joka palaa virkaansa Isojoen kirkkoherraksi tammikuun 2021 alusta.

Kirkkoherranvaalista tehty valitus on parhaillaan käsiteltävänä Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Seurakunnan saaman tiedon mukaan hallinto-oikeus antaa asiasta päätöksen tammikuun 2021 loppuun mennessä.

Valitusprosessi sai alkunsa, kun Eteläisen seurakunnan kirkkoherran valinnasta pyydettiin oikaisua. Oikaisuvaatimuksen on jättänyt vaaleissa ehdokkaana ollut Saila Munukka, joka tuolloin toimi Mänttä-Vilppulan vs. kirkkoherrana. Hänet on valittu Mänttä-Vilppulan kirkkoherraksi 3. marraskuuta.   

Munukka jäi Eteläisen seurakunnan vaalissa toiseksi äänin 8–9. Kirkkoherraksi valittiin Isojoen kirkkoherra Jari Kuusi seurakuntaneuvoston kokouksessa marraskuussa 2019. Valintapäätökseen jätettiin kuuden seurakuntaneuvoston jäsenen eriävä mielipide.

Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvosto hylkäsi oikaisuvaatimuksen kirkkoherran vaalista kokouksessaan tammikuussa 2020 äänin 11–6. Päätöksestä jätettiin eriävä mielipide.

Saila Munukka valitti seurakuntaneuvoston päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Tuomiokapitulin lakimiesasessorin Jorma Juutilaisen mukaan Eteläisen seurakunnan kirkkoherravaalissa voi olla vielä monta vaihetta.

– Jos valitus hyväksytään, eikä hallinto-oikeuden päätökseen haeta valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta tai sitä ei myönnetä, asia palautuu seurakuntaneuvostolle uuden vaalin järjestämistä varten. Tällöin vaali käydään alkuperäisten hakijoiden välillä.

Mikäli valitus hylätään, on hallinto-oikeuden päätökseen mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

– Jos tällöin valituslupaa ei haeta tai KHO ei sitä myönnä, päätös lainvoimaistuu, ja tuomiokapituli antaa viranhoitomääräyksen seurakuntaneuvoston päätöksen mukaisesti Jari Kuuselle, kertoo Juutilainen.

Kirsi Airikka

Palaa otsikoihin