Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

22.11.2022 16.18

Eteläisen seurakuntaneuvostoon uusia jäseniä

Seurakuntaneuvostojen jäsenet vaihtuvat tulevalla kaudella. Eniten vaihtuvuutta on Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvostossa, jossa kuudestatoista jäsenestä vaihtuu yksitoista.

Kolme lasta katsoo aikuisen kertomusta. Lattialla kerrontanukkeja ja taustalla alttari.
Seurakuntaneuvostossa päätetään oman seurakunnan toiminnasta ja siitä, miten seurakunnan alueella asuvia palvellaan. Kuva: Tuula Vartiainen
Seurakuntavaaleissa valittiin 16 jäsentä Eteläisen, Harjun, Messukylän ja Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoihin seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Ruotsalaisessa seurakunnan seurakuntaneuvostossa on kahdeksan jäsentä, jotka valittiin sopuvaaleilla.

Eteläisessä seurakunnassa äänioikeuttaan käytti 7,3 prosenttia jäsenistä eli 2 247seurakuntalaista.

Kaikkien seurakuntaneuvostojen ikärakenne nuorentui vuodella 51 vuoteen. Keski-iältään nuorin on Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvosto, 47 vuotta. Eniten Eteläisen seurakuntaneuvostossa on 30—39 -vuotiaita, 5 henkilöäl.  Alle 30-vuotiaita seurakuntaneuvostoon valittiin kaksi .

Eniten nuoria valittiin Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon, 3, ja Harjun seurakunnassa ei ole yhtään alle 30-vuotiasta luottamushenkilöä. Alle 30-vuotiaita valittiin kaikkiin  seurakuntaneuvostoihin yhteensä  7.

Naisten määrä edelleen kasvussa 

Seurakuntaneuvostoissa on kuluvalla nelivuotiskaudella ollut selkeä naisenemmistö, naisia on ollut jäsenistä noin reilut puolet (60 %). Nyt  naisten määrä seurakuntaneuvostoissa nousee 65 prosenttiin.  Eteläinen seurakunta kuitenkin poikeaa tästä, sillä miehiä ja naisia valittiin yhtä paljon eli kahdeksan.

Tampereella seurakuntayhtymän suurista linjoista päätetään yhteisessä kirkkovaltuustossa, mutta seurakuntaneuvostoilla on paljon päätösvaltaa oman seurakunnan toimintaan. Seurakuntaneuvoston jäsenet suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat seurakunnan toimintaa.

Seurakuntaneuvostossa päätetään oman seurakunnan toiminnasta ja siitä, miten seurakunnan alueella asuvia palvellaan. Monet seurakuntaneuvoston päätöksistä liittyvät oman seurakunnan lasten, nuorten, perheiden ja ikäihmisten parissa tehtävään työhön sekä seurakunnan auttamistyöhön eli diakoniaan. Seurakuntaneuvosto myös valitsee seurakunnan työntekijät.  


Palaa otsikoihin