Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

24.11.2023 14.06

Hervannan kirkko remonttiin vasta ensi kesänä

Hervannan kirkon ja vapaa-aikakeskuksen peruskorjausten alkaminen siirtyy ensi kesään.

lapset jonottavat kirkkosalissa ison sateenkaaren värisen onnenpyörän luokse.
Harvannan kirkossa pidetty Friday Together on monikulttuurinen, koko perheen toiminnallinen ilta, jossa voi kohdata muita ihmisiä. Kuva: Tarja Jääskeläinen
– Kohteiden peruskorjaukset on kilpailutettu yhtenä kokonaisuutena, jotta hankkeisiin saataisiin sama urakoitsija. Näin toimiessa säästetään merkittävästi kokonaiskustannuksissa. Aikataulu on valitettavasti venynyt oletetusta, kertoo Tampereen seurakuntien kiinteistöjohtaja Heikki Päätalo.
 

Päätalon mukaan toiminta kirkolla voi jatkua koko kevään, ja remontti alkaa kesän alussa. Aikataulu tarkentuu, kun neuvottelut saadaan päätökseen.

Kirkon peruskorjaus on kohteen arkkitehtonisesta arvosta johtuen monin osin säilyttävä. Talotekniikka kuitenkin uusitaan perusteellisesti.

– Ehkä merkittävin muutos liittyy tilojen käyttöön. Remontin jälkeen niitä käytetään monipuolisesti ja niitä jaetaan useiden käyttäjien kesken. Noin 300 neliötä kirkon tiloista on myös tarkoitus vuokrata ulkopuoliseen käyttöön.

Tampereen seurakuntien investointisuunnitelmassa hankkeeseen on varattu noin kahdeksan miljoonaa euroa.


Palaa otsikoihin