Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

12.4.2023 15.51

Kaija Karvala Eteläisen seurakunnan kirkkoherraksi

Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherraksi on valittu Eteläisen seurakunnan johtava kappalainen Kaija Karvala. Valinnan teki Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli 12. huhtikuuta. Ehdolla virkaan oli myös Tampereen Eteläisen seurakunnan vt. kirkkoherra Ari Rantavaara.

Kaija Karvala, kasvokuva.
Kaija Karvala.
Valinta on historiallinen, sillä Kaija Karvala on ensimmäinen kirkkoherran vakinaiseen virkaan valittu nainen Tampereella. 

Valinta tehtiin poikkeuksellisesti Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa, sillä Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvoston välillisessä vaalissa 23. maaliskuuta kahden ehdokkaan äänet menivät tasan 8–8.

Kirkkoherraksi valittu Kaija Karvala on helpottunut siitä, että tavallista pidempään valintaprosessiin saatiin nyt ratkaisu. 

– Pääsiäisviikon tunnelmissa voisin todeta, että ”kaikki loppuu aikanaan vaan armonsa ei milloinkaan.”

– Olen helpottunut, että päästiin ratkaisuun.  Ja tietenkin olen iloinen, että saan lähteä luotsaamaan Eteläistä seurakuntaa, joka on minulle merkityksellinen. Pääsemme vihdoin yhdessä seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa katsomaan seurakunnan elämää eteenpäin pidemmällä aikavälillä. 

Karvala on myös kiitollinen kaikesta valintaprosessin aikana saamastaan tuesta. Työssään hän haluaa palvella kaikkia seurakuntalaisia.

– Haluan olla helposti lähestyttävä kirkkoherra, palvellen koko seurakunnan aluetta. Emme pelkää muuttuvaa toimintaympäristöä, emmekä piilota hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet, tsempanneet ja muistaneet rukoillen tämän prosessin aikana.

Kaija Karvala, 49, on toiminut pastorin tehtävissä vuodesta 2001. Tampereen seurakunnissa hän on työskennellyt vuodesta 2006 lähtien. Tampereen Eteläisen seurakunnan kappalaisen virassa hän on ollut vuodesta 2014 alkaen. Hän on koulutukseltaan teologian maisteri.

Ensimmäinen kirkkoherran valinta tuomiokapitulissa


Tampereen hiippakunnassa tämä on ensimmäinen kerta, kun kirkkoherran välillinen vaali siirtyi tuomiokapitulin ratkaistavaksi. Kirkkoherran vaalia koskevat säännökset uudistuivat vuoden 2014 alussa, jonka jälkeen kirkkoherran vaali on seurakunnissa voitu toteuttaa välillisenä vaalina seurakuntaneuvostoissa tai kirkkovaltuustoissa. Tuohon saakka kirkkoherran vaalit toimitettiin aina ns. kansanvaalina eli välittömänä vaalina.

Eteläisen seurakunnan kirkkoherran valinnassa tuomiokapitulin käytössä oli kaikki seurakunnassa valintaprosessin myötä syntynyt aineisto. Tuomiokapituli on myös itse haastatellut hakijat ja antanut heistä lausunnon kelpoisuuspäätöksen yhteydessä. Kokonaisarvion perusteella tuomiokapituli päätyi siihen, että Eteläisen seurakunnan kirkkoherralle asettamat vaatimukset täyttyvät parhaiten Kaija Karvalan kohdalla.

Valinnan Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherrasta teki tuomiokapitulin kollegio. Kollegion jäseniä ovat Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, lakimiesasessori Jorma Juutilainen, hiippakuntadekaani Terhi Törmä, pappisasessori Leena Sorsa, pappisasessori Juha Itkonen ja tuomiokapitulin maallikkojäsen Tiina Eskelinen. Kollegion varapuheenjohtaja, tuomiorovasti Olli Hallikainen oli estynyt osallistumasta ja tuomiokapitulin istuntoon osallistui pappisvarajäsen, Lammin seurakunnan kirkkoherra Heli Ulvinen.

Eteläisen seurakunnan kirkkoherran tehtävä tuli auki, kun virkaa aiemmin hoitanut kirkkoherra Jari Kuusi irtisanoutui virasta 1.8.2022.

Eteläisellä seurakunnalla on lähes 36 000 jäsentä. Seurakunnan alueella sijaitsevat Hervannan, Härmälän ja Viinikan kirkot. Eteläinen seurakunta on yksi Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän viidestä seurakunnasta.


Palaa otsikoihin