Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

20.1.2022 10.48

Kirkko palvelee rajoitusten jatkuessa

Pirkanmaan koronatilanteen vuoksi Tampereen seurakuntien toiminnan rajoituksia jatketaan helmikuussa. Tammikuussa voimaan tulleet rajoitukset ovat voimassa myös 1.2.–13.2. Kirkko palvelee myös rajoitusten keskellä.

Jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa osallistujien määrää rajoitetaan tilan koon mukaan. Jumalanpalvelukset ja toimitukset järjestetään niin, että käytettävään tilaan otetaan vain yksi viidesosa tilan enimmäiskapasiteetista. 

Seurakuntien tiloissa toimitusten yhteydessä pidettävät kahvitukset ovat yksityistilaisuuksia, mutta niissäkin suositellaan rajoittamaan osallistujien määrää yhteen viidesosaan tilan kapasiteetista. Tilaisuuksissa suositellaan istuttavan perhekunnittain.

Lasten ja nuorten toiminta jatkuu

Lasten ja nuorten toiminta voi jatkua, mutta turva- ja hygieniavaatimukset tulee huomioida.

Nuorten illat ja kahvilat voidaan toteuttaa tilarajoituksin ja terveysturvallisesti, kuitenkin ilman tarjoiluja.

Kuorotoimintaa ei järjestetä koronarajoitusten ollessa voimassa. Tämä koskee myös muiden kuin seurakuntien kuorojen harjoituksia.

Lasten ja aikuisten yhteiset avoimet kokoontumiset ovat tauolla. Avoimia päiväkerhoja, kohtaamispaikkoja tai Jumalan kämmenellä -iltoja ei toistaiseksi järjestetä.

Rippikoulujen tapaamiset ovat niin ikään tauolla. Nettitapaamisia voidaan kuitenkin järjestää. 

Ruoka-annoksia jaetaan mukaan

Seurakuntien aikuisten toiminta, kerhot ja piirit, ovat tauolla rajoitusten aikana. Myöskään yhteisöruokailuja ei järjestetä, mutta ruoka-annoksia jaetaan ulkona mukaan otettaviksi.

Mummon Kammarin kohtaamispaikan ryhmätoimintaa ei järjestetä, mutta vapaaehtoisten ystävätoiminta jatkuu.

Sielunhoidolliset ja diakoniset pienryhmäkokoontumiset kuten sururyhmät ja AA-ryhmät voidaan kuitenkin järjestää myös rajoitusten aikana.

Kirkko on auki

Seurakunnat järjestävät ihmisille tukea ja apua myös toimintarajoitusten vallitessa. Erilaisista tukimuodoista saa tietoa seurakuntien verkkosivuilta ja seurakuntayhtymän Tukea ja apua -sivuilta.

Katso myös:

Aleksanterin kirkossa mahdollisuus keskusteluun (19.1.2022)

Walk in -terapia laajenee Hervantaan (18.1.2022)


Palaa otsikoihin