Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

24.5.2021 11.54

Muistohetki Särkijärveltä kuolleena löydetylle lapselle

Tiistaina 25.5. klo 18-20 Hervannan kirkossa pidetään muistohetki lauantaina kuolleena löydetylle lapselle. Kirkkoon voit tulla hiljentymään tai keskustelemaan paikalla olevien seurakuntamme työntekijöiden kanssa. Kirkon sisäpihan nuotiopaikalle voi tuoda kynttilän.

Särkijärven henkirikos on järkyttänyt alueen asukkaita ja myös paikallisen seurakunnan työntekijöihin on oltu yhteydessä, kertoo pastori Kaija Karvala.

-          Tragedia on koskettanut laajasti alueen asukkaita. Ihmiset ovat järkyttyneitä ja surullisia. Nyt on tärkeää, ettei kukaan jäisi surunsa kanssa yksin ja siksi kutsumme alueen asukkaita huomenna hiljentymään yhdessä. Emme me tapahtuneeseen vastauksia löydä, mutta voimme kantaa toinen toisemme surua kappaleen matkaa.

Poliisi epäilee äidin murhanneen pienen lapsensa Tampereella Särkijärvellä lauantaina. Teon jälkeen nainen on pudonnut sillalta alas saaden vakavia vammoja.

Karvala kertoo, että tilaisuudessa rukoillaan menehtyneen lapsen ja hänen äitinsä puolesta.

-          Tällaisessa tilanteessa on vain kärsijöitä. Ei kukaan vanhempi ajaudu tuollaiseen tekoon ilman, että on jo valmiiksi kärsinyt paljon.

 

Kirkosta saa keskusteluapua aamusta yöhön asti:

• Kirkon valtakunnallinen Palveleva puhelin on avoinna joka päivä kello 18-24 numerossa 0400221180. Lisätietoa mm. chattipalvelusta löytyy täältä: https://evl.fi/kirkonkeskusteluapu
• Myös diakoniatyöntekijöiden kanssa voit keskustella henkilökohtaisista asioista. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tampereen seurakuntien diakonian neuvontapuhelimet: https://tampereenseurakunnat.fi/tukea_ja_apua/diakonista_tukea
• Kaikki Tampereen seurakuntien työntekijöiden yhteystiedot löydät täältä: https://tampereenseurakunnat.fi/kirkko_tampereella/yhteystiedot

Lisätiedot: Kappalainen Kaija Karvala p. 040 533 8542, kaija.karvala@evl.fi

 


Palaa otsikoihin