Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

12.3.2021 13.41

Raha-asianeuvonta Rari: Talousvaikeuksien kanssa ei kannata jäädä yksin

Jos raha-asiat ja talouden hallinta mietityttävät, apua voi tarjota kirkon Raha-asianeuvonta Rari. Riittävän ajoissa haettu apu on tehokkainta.

Tamperelainen raha-asianeuvoja Hannu Karppinen.
Tamperelainen raha-asianeuvoja Hannu Karppinen kertoo, että neuvonnan alkupuolella kartoitetaan tilanne, jossa sillä hetkellä ollaan. Tältä pohjalta voidaan tehdä suunnitelma eteenpäin. Kuva: Eino Ansio
Seurakuntien Raha-asianeuvonta Rari auttaa ihmisiä, jotka haluavat aktiivisesti sitoutua selvittelemään talousasiansa kuntoon. Talousasioihin perehtyneet vapaaehtoiset neuvojat auttavat apua hakevaa itse löytämään tilanteeseensa sopivan ratkaisun.

Neuvonta on yksilöllistä ja määräaikaista keskusteluapua. Neuvontaa annetaan lähitapaamisissa koronatilanteen vallitsevia turvallisuussuosituksia noudattaen. Neuvonnassa saa opastusta esimerkiksi taloussuunnitelman tekemiseen tai sosiaalisen luoton hakemiseen. Joskus paras ratkaisu voi olla velkojen siirtäminen ulosoton perittäväksi. Avun tarvitsijat ohjataan raha-asianeuvojan luo yleensä diakoniatyön kautta.

Tilanteeseen liittyy paljon syyllisyyttä ja häpeää, mutta koulutetut vapaaehtoiset eivät tuomitse. Tärkeä viesti avun tarvitsijalle on: Et ole yksin, vaan yhdessä pohtien pääsee eteenpäin.

– Rohkaisemme ihmistä auttamaan itse itseään. Kun tunnustaa tilanteensa, se on myös helpompi kestää, muistuttaa helsinkiläinen Matti Aunola, joka toimii jo kolmatta vuotta neuvojana.

Erään neuvonta-asiakkaan palaute oli: Sain apua taloudelliseen tilanteeseen, koska sain vahvistusta siihen, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Eniten apua oli yhteisestä pohdinnasta, mitä voisi tehdä tilanteen hyväksi.

Neuvontaa tarvitsevia on kaikenikäisiä ja erilaisista taustoista. Syitä talousongelmiin on monia, ja hyvin toimeentulevillakin voi olla vaikeuksia hallita talouttaan.

– Yleensä kyse ei ole huonoista elämäntavoista. Sairaus, työttömyys tai muu yllättävä elämänmuutos voi viedä talouden tiukalle ja johtaa nopeasti velkakierteeseen, tietää Hannu Karppinen, joka on neuvojana Tampereella.

Tulojen ja menojen suhde

Pikavipit ja kulutusluotot horjuttavat herkästi elämänhallintaa.

– Moni on saattanut olla yli-optimistinen ja odottaa, että tilanne ratkeaa itsestään. Pikavipeillä on saatettu yrittää ratkaista ongelmia, jotka tämän takia vain pahentuvat. Parinsadan euron velka voi perintätoimiston perimänä olla 600–700 euroa, Aunola kuvailee.

Aunola ja Karppinen toivovat, että ihmiset hakisivat apua ajoissa. Moni pääsee talousasioissa eteenpäin jo rohkaisevilla sanoilla. Neuvojilta saa myös konkreettista apua esimerkiksi hakemusten täyttämisessä. Neuvonta voi olla myös ennaltaehkäisevää keskustelua henkilökohtaisen talouden haasteista.

– Neuvonnan alussa kartoitetaan henkilön lähtötilanne. Kerätään yhteen kaikki maksamattomat laskut ja listataan velat, Karppinen sanoo. Esimerkiksi lomautusten myötä talousvaikeudet ja maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet.

Vaikka neuvoja ei anna suoria vastauksia, hän voi rohkaista henkilöä tekemään ison ja tärkeän ratkaisun, esimerkiksi myymään asunnon, mitä apua hakeva on jo mielessään pyöritellyt pidempään.

– Tosiasiat pitää tunnustaa ensin. Kyse on tulojen ja menojen välisestä suhteesta. Ylivelkaantumiseen havahdutaan valitettavasti usein liian myöhään. Lainan ottamisella ihminen on voinut yrittää estää, etteivät hänen luottotietonsa menisi, Aunola tietää.

Talousosaamisesta hyötyä

Vapaaehtoisilla neuvojilla on vankka talousosaaminen ja usein pitkä työkokemus, jonka pohjalta on saanut hyviä vinkkejä ja oppeja talousasioiden neuvontaa varten. Neuvojat antavat oman asiantuntemuksensa pohjalta tukea ratkaisuihin ja rohkaisevat erilaisiin päätöksiin. Aunola on tehnyt työuransa yrittäjänä kaupan ja palvelujen alalla. Hän halusi eläkkeelle jäätyään löytää mielekästä tekemistä.

– En ole katunut yhtään, että lähdin Rarin neuvojaksi mukaan.

Myös Karppinen löysi vapaaehtoistyön eläkkeelle jäätyään ja hyödyntää aiempaa teollisuuden johtotehtävissä hankkimaansa talousosaamista. Vapaaehtoistyö on neuvojallekin antoisaa.

– Neuvojien keskinäisissä tapaamisissa oppii aina jotain uutta.

Teksti: Outi Rantala
Juttu on julkaistu Ilta-Sanomien Oma talous -liitteessä 6.3.2021.

Mitä Raha-asianeuvonta on?

Raha-asianeuvonta on maksuton palvelu talousvaikeuksiin joutuneille ihmisille, jotka itse aktiivisesti pyrkivät korjaamaan tilannettaan.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palvelu on tarkoitettu kaikille neuvontaa tarjoavien alueiden asukkaille, eikä sitä saadakseen tarvitse olla kirkon jäsen.

Neuvonta on yksilöllistä ja määräaikaista keskusteluapua. Rahallista apua neuvonta ei tarjoa.

Neuvojat ovat tehtäväänsä koulutettuja, vaitiolovelvollisia vapaaehtoisia, jotka antavat oman asiantuntemuksensa pohjalta tukea ratkaisuihin.

Tampereen alueella raha-asianeuvontaan pääsee ottamalla yhteyttä Reija Jarkkolaan p. 040 804 8132 tai rari.tampere@evl.fi.


Palaa otsikoihin