Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

26.5.2023 15.07

Suvivirsi kajahtaa kesän kunniaksi

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen” alkava Suvivirsi löytyy virsikirjasta numeron 571 kohdalta. Suvivirsi kajahtaa jumalanpalveluksissa, kun seurakunnissa vietetään Suvivirren sunnuntaita joko helluntaina 28. toukokuuta tai 4.kesäkuuta.

Vihreä kukkaniitty taustalla ja etualla käsi jossa on kesäkukista koottu kukkakimppu.
Kuva Shutterstock
Myös omat tutut tai vaikkapa taloyhtiön väen voi koota omalle pihalle ja kajauttaa Suvivirren koko komeudessaan – kaikki kuusi säkeistöä. Sanathan löytyvät jokaisen kännykästä, kun avaa virsikirja.fi -sivuston.


Suvivirttä lauletaan

 Helluntaina 28. toukokuuta

  • Aitolahden kirkon perhemessussa klo 10
  • Aleksanterin kirkon messussa klo 10
  • Kalevan vaeltavassa messussa klo 10
  • Tuomiokirkon messussa klo 10
  • Lapinniemen kappelin pihakirkossa klo 12

 Sunnuntaina 4. kesäkuuta

  • Härmälän kirkon messussa klo 10
  • Tesoman kirkon messussa klo 10
  • Viinikan kirkon messussa klo 10
  • Hervannan kirkon messussa klo 11
  • Aleksanterin kirkon Kansanlaulumessussa klo 16
Suvivirttä lauletaan lauletaan myös luomakunnan sunnuntain Tuomasmessussa 11.6. klo 17.

Virsikirja.fi on virsien tietopankki

Suvivirren ja kaikkien muidenkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsien tarinat löytyvät virsikirja.fi-sivustolta.  Sivustolla on myös äänitteet, jossa voi kuunnella kyseisen virren ensimmäisen säkeistön laulettuna ja soitettuna. Tiesitkö esimerkiksi, että ei tiedä varmasti, kuka suvivirren on alun perin sanoittanut?

Sivustolta löytyy myös virsiehdotuksia elämän suuriin juhliin: ristiäisiin, häihin ja hautajaisiin. Sinne on myös koottu virsiä erilaisin teemoihin, kuten kriisi, toivo ja luonto.


Palaa otsikoihin