Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

10.9.2021 9.35

Taidenäyttely Härmälän kirkolla

Peltolammin iltapäiväkodin eka- ja tokaluokkalaiset lapset ovat alkusyksystä maalanneet upeita tauluja, jotka on koottu näyttelyksi Härmälän kirkon kirkkosaliin. Ne eivät ole siellä pelkästään seurakuntalaisten riemuksi ja kirkonmenojen kaunistukseksi, vaan jokainen teos on myös uutta kotia vailla. Halukkaat voivat ostaa taulut itselleen, ja niiden tuotto menee vähentämättömänä Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi.

Syksyn menestysresepti: ota iltapäiväkodillinen mukuloita, sekoita maaleja ja innostavia lastenohjaajia, heitä mukaan hyppysellinen auttamisen halua ja iloa. Voilá – siitä voi syntyä esimerkiksi Härmälän kirkon taidenäyttely!

 

Kiinnostuitko? Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn kirkon auki ollessa! Näyttelyn yhteydestä löydät myös ohjeet teoksen varaamiseen ja maksamiseen. Taulut ilahduttavat kirkkokansaa syys- ja lokakuun ajan.

 

Tämän vuoden 2021 Yhteisvastuu-keräyksellä tuetaan köyhyydessä eläviä ikääntyneitä ihmisiä koto-Suomessa sekä kauempana. Koululaiset ovat näin omalla työpanoksellaan halunneet osallistua auttamiseen ja lähimmäisistä huolehtimiseen.



Palaa otsikoihin