Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

24.1.2022 15.56

Tampereen seurakuntien kesätyöhaku on alkanut

Tampereen seurakuntien kesätyöpaikat ovat haussa 24.1.-13.2.2022.

Kesätyöntekijät tekevät puistotöitä hautausmaalla.
Kesätöitä löytyy muun muassa Lamminpään hautausmaalta. Kuva: Juha-Pekka Aaltonen

Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä noin 200, joista puolet on puisto- ja hautausmaatöitä. Seurakunnat tarvitsevat kesäksi  myös kerho- ja leiriohjaajia, kielitaitoisia oppaita kirkkoihin, soittotaitoisia oppaita Finlaysonin kirkon Lastenkatedraaliin sekä ulkoiluseuraa ikäihmisille Mummon Kammarin työntekijöiden avuksi.

Haku kesätöihin tapahtuu sähköisesti. Hakulinkit on julkaistu seurakuntien Kesätyö-sivuilla.


Palaa otsikoihin