Eteläisen seurakunnan uutisarkisto

4.2.2022 14.59

Toiminnan rajoitukset kevenevät seurakunnissa

Koronaepidemiaan liittyvä terveydenhuollon kuormitus on tasaantumassa. Epidemian vuoksi voimassa olevia rajoituksia kevennetään Tampereen seurakunnissa 5.2.2022 alkaen.

Jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin ja seurakuntien tiloissa järjestettäviin tapahtumiin voidaan ottaa jatkossa osallistujia puolet tilan enimmäiskapasiteetista. 

Seurakunnat ja yksiköt ryhtyvät soveltamaan uutta ohjeistusta ja käynnistävät tauolla ollutta aikuisten kokoavaa toimintaa oman aikataulunsa mukaan. Myös kuorotoiminta voidaan aloittaa.

Hyvästä hygieniasta tulee edelleen huolehtia. Seurakunnissa on edelleen voimassa vahva maskisuositus.

Seurakuntien uudet ohjeistukset noudattavat Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) 3.2.2022 annettua päätöstä kokoontumisrajoituksista Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Avin päätös on voimassa 5.2. –18.2.2022. 

Avin päätöksen mukaan yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voidaan nyt järjestää myös sisätiloissa, kun tilaisuuden henkilömäärä on korkeintaan 50 prosenttia tilassa sallittujen henkilöiden enimmäismäärästä. Ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia ei rajoiteta.

Palaa otsikoihin