Tapahtumia

Eteläisen seurakunnan Facebook sivuilta voit seurata seurakuntamme ajankohtaisia kuulumisia ja Eteläisen seurakunnan YouTube-kanavalta LIVE valikosta löytyvät striimatut jumalanpalvelukset ja raamattuopetukset.

Flok & Kuohu - joulukonsertti

Ajankohta la 14.12.2024 klo 18
Paikka Härmälän kirkko Talvitie 26, 33900 Tampere

Kahden tuoreen yhtyeen yhteiskonsertissa Flok ja Kuohu esittävät sekä itse kirjoitettua että sovitettua musiikkia. Konsertti on monipuolinen kattaus joulun tunnelmointia ja menevämpää talviaiheista musiikkia. Laulujen tarinoissa sukelletaan muun muassa muistelemaan lapsuuden jouluja ja pohtimaan, millaisiksi jouluhaaveet elämän varrella muotoutuvat.


FLOK

Musiikin ammattilaisista koostuva Flok uudistaa a cappellaa Suomessa. Yhtye erottuu kirjoittamalla uutta, omaa popmusiikkia. Viime vuonna Flok voitti kansainvälisen Tampereen sävel -lauluyhtyekilpailun vahvistetun sarjan. Yhtye on kerännyt Tiktok-videoilleen yli miljoona katselukertaa ja onnistunut tavoitteessaan kutsua myös nuorempaa yleisöä tyylilajin pariin. Kaikki sovitukset ovat yhtyeen omaa käsialaa. Konsertissa kuullaan lisäksi Flokin marraskuussa julkaistava uusi joulusingle!

Tutustu Flokiin nettisivuilla: www.flokvocals.com sekä osoitteessa @flokvocals

KUOHU
Kuohu on kuusijäseninen a cappella lauluyhtye Tampereelta. Yhtyeen nimi, Kuohu, viittaa niin veden kuin ihmismielen kuohuntaan. Se kuvastaa yhtyeen sointia, joka on dynaaminen ja täynnä ilmaisuvoimaa. Yhtyeen jäsenet ovat kuin veden aallot tai vahvat tunteet, jotka nousevat ja laskevat, mutta eivät koskaan menetä voimaansa. Kuohun tavoite on pysyä aallon harjalla ja löytää sekä luoda tämän päivän pirskahtelevimpia teoksia kuin myös etsiä jotain omaa ja uutta klassikkoteoksistakin. Yhtyeen pyrkimyksenä on tuottaa musiikkia ja ääntä, joka koskettaa ihmisiä ja liittää se intensiiviseen sekä tunteikkaaseen esiintymiseen, joka saa kuulijan tuntemaan musiikin voiman.
Tutustu Kuohuun @kuohuensemble

VAPAA PÄÄSY
KÄSIOHJELMAT ENNAKKOON:
https://holvi.com/shop/flokvocals 

Käsiohjelman voi lunastaa sähköpostiin tulevaa tilausvahvistusta näyttämällä.


Järjestäjä: Härmälä

Tapahtuman saavutettavuus

  • Liikuntarajoitteiset
  • Kuulokojeet
  • Inva WC
  • Lastenhoitohuone
  • Pistekirjoitus