Ajankohtaista Harjusta
Ulla Paalijärvi: "Helmenharmaa arki on lahja!"
Haastattelussa Harjun seurakunnan eläkkeelle jäänyt pitkäaikainen lastenohjaaja Ulla Paalijärvi. Haastattelu on osa päiväkerhotyön 80-vuotisjuhlavuotta. Miksi Ullan mielestä helmenharmaa arki on lahja tai mikä oli parasta hänen työssään? Lue koko juttu tästä.
Ulla Paalijärvi avaa kotiovensa iloisena hymyillen ja lämpimästi tervetulleeksi toivottavana. On kuin tulisi jo tuttuun ja turvalliseen kotiin. Näin voisikin Ullaa kuvailla; turvallinen, lämminhenkinen, helposti lähestyttävä ja aidosti välittävä sekä läsnä oleva yhteisön luoja. Näitä kaikkia Harjun seurakunnan väki sai tuntea ja kokea hänen työvuosinaan 1986–2017. Työnsä lastenohjaajana hän aloitti 36-vuotiaana, Tampereen seurakuntien lapsityön ollessa vielä yhtenäisenä. Eläkkeelle Ulla jäi Harjun seurakunnasta vuonna 2017.
Ulla ehti olla kotona lastensa kanssa seitsemän vuotta, kunnes mutkien kautta hän tapasi yhden lastenohjaajan ja kuuli mahdollisuudesta päästä töihin lastenohjaajaksi seurakunnille. Ulla soitti siltä istumalta Pirkko Ylijoelle, joka toimi silloin lapsityön johtajana.
─Minulle lastenohjaajaksi oli pääsemistä. Kun Pirkko oli minut haastatellut ja pääsin seurakunnille töihin, oli minulla tunne kuin olisin tullut kotiin. Työ tuntui omalta heti alkuun ja olin innossani. Sain aloittaa päiväkerhotyön Lentävänniemen Jänislahdessa kerrostalon alakerrassa ja Tohlopissa kerhohuoneessa.
Seurakunnilla aloittaessa Ullalla oli kodinhoitajan tutkinto ja kokemusta jo kuuden vuoden takaa lasten kanssa työskentelystä. Lastenohjaajaksi pääsyksi Ullalta edellytettiin neljä lastenohjaajan jatkokurssia, joilla käsiteltiin erityisesti kristillisen kasvatuksen osaamista. Nämä tuli suorittaa kahden vuoden kuluessa työssä aloittamisesta.
─Muistan vieläkin, kuinka minulle kurssilla avautui asiat, miksi asiat kerrotaan näin. Tykkäsin kovasti kuulemastani. Koulutus on ollut avain siihen, miten tullaan ammattilaiseksi. Siellä sain pohtia myös omaa ajatteluani, omia arvojani ja siitä mistä ponnistan.
Kahdeksankymmentäluvulla oli paljon kotiäitejä. Lapsia oli kerhoissa paljon ja kerhopisteitä joka nurkalla. Päiväkerhoja pidettiin Harjun seurakunnan alueella Lentävänniemessä Jänislahdenkadulla ja Talentissa, Lielahden kirkolla, Lamminpään Rauhanportissa, Tohlopin kerhohuoneella, Lintuviidassa kerhohuoneella, Haukiluoman parakissa, Tesoman kirkolla, Kohmankaaressa mäen päällä olevassa kerhopaikassa, Kalkun seurakuntakodilla, Epilän seurakuntakodilla, Tahmelan kerhohuoneessa ja Pispalan kirkolla. Päiväkerhoa käyvät lapset olivat iältään neljävuotiaasta ylöspäin, aina eskari-ikäisiin asti. Tänä päivänä päiväkerhossa voi käydä jo kaksivuotiaasta ylöspäin.
Ulla sai opetella päiväkerhotyötä konkareiden opissa, jossa hän kirjoitti tunnollisesti kaiken paperille oppiakseen. Ullan syvä paneutuminen opiskeluihinsa ja työhönsä näkyi lapsille mm. upeina hartaushetkinä, joissa kertomus elävöityi havainnollistavin kuvin tai esinein.
─Muistan kun lastenohjaaja Kirsi Kanerva otti pienen kellonsa ja kilisytti sitä sanoen ”kuka kuulee kellonsoiton?” ja päiväkerhon lapset hiljenivät kuin taikaiskusta.
Kuunnellessa Ullaa, sydän aivan läikähtää, kuinka hänen ajatuksensa lapsista ja lasten tärkeydestä huokuvat lämpöä, välittämistä ja vuosien varrella kertynyttä kokemusta. Tässä kohden muistuu kovin mieleen Jeesuksen sanat: ” Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.” (Mar. 10:14). Lapset ovat tärkeitä!
─Lapsi saa olla lapsi ja lapsi saa ihmetellä. Asiat kerrotaan ikätason mukaisesti. Ne sanat millä kerrotaan, on tärkeitä. Lapset rakastavat kertomuksia.
Ulla muistelee, kuinka päiväkerho alkoi tervetulleeksi toivottamalla ja lelujen laittamisella lattialle leikittäväksi. Ei alkanut piiri pyöriä heti, vaan lapset saivat mennä rauhassa leikkimään. Kerhoon kuului hartaushetki, jossa jokaisella lapsella oli oma paikka ja itse tehty paikkalappu. Laput kerättiin ja samalla katsottiin lasta silmiin toivottaen hyvää huomenta, aina lapsen omalla nimellä kutsuen.
─Silloinkin 39 vuotta sitten syksyllä, kun aloitin päiväkerhon, laulettiin ”Keltaiset lehdet ja ruskeat”. Kuten varmaan tänäkin päivänä? Erään kerran yksi kerholainen kysyi laulun loputtua, kun laulussa lauletaan ”Herra me kiitämme niistä”, että miksi ei lauleta neiti?
Ulla naurahtaa, että silloin olikin tainnut jäädä kerholaisille jotakin oleellista kertomatta. Ullan täytyi kertoa vielä lapsille, kuinka meidän Jumalallamme on monta nimeä.
Päiväkerhossa oli hyvä pysyä iloa ja myönteisyyttä, ei ollut pakko istua vain hiljaa. Ulla muistelee hauskaa kertaa, jossa päiväkerhossa koottiin yhdessä lasten kanssa alttaria. Ullan työpari Tuula Huitula oli laittamassa vihreää liina, jossa oli kultainen risti. Tuula oli kysynyt, että mitä tämä risti voisi tarkoittaa. Tähän eräs kerholainen oli huudahtaen sanonut: ”Suu kiinni!”. Lapsi oli tarkoittanut tällä lauseella, että silloin pitää hiljentyä. Ullasta tämä oli kuitenkin ollut hyvä tilaisuus pohtia, mitä eri asiat merkitsevät lapsille ja mitä ne tuovat mieleen. Ullan mielestä oli ihana yhdessä lasten kanssa ihmetellä asioita ja kuulla mitä lapset ihmettelivät. Osuvaa onkin, että tänä vuonna päiväkerhotyön 80-vuotisjuhlavuoden tunnuslauseina on ihmettelyä, leikkiä ja osallisuutta.
ELÄMÄN KÄÄNNEKOHTA
Ulla sairastui vakavasti 40-vuotiaana. Tuota aikaa Ulla kuvailee elämän käännekohtana.
─Sairaalassa maatessani, ikkunasta näkyi Baptisti-kirkon risti. Silloin ei tiedetty, mikä minulla oli. Sanoin: ”Voi Taivaan Isä, kun vielä selviäisin täältä, kun pääsisin vielä elämään arkea, kun pääsisin kotiin perheeni luokse. En enää koskaan valittaisi mistään, ainakaan sitä, kun en pääse lentokoneella mihinkään.” Ulla naurahtaa.
Ulla tervehtyi ja pääsi takaisin työn pariin. Työhön tuli muutamia vuosia myöhemmin mukaan äiti─lapsi-piirit, jotka nykyisellään kulkevat nimellä perhekerho. Kerho oli hänelle sydämen asia, jonka jokaisen kerran keskusteluaiheet ja hartaudet hän suunnitteli tarkoin. Kerhossa Ulla laittoi papereita esille, johon äidit saivat kirjoittaa haluamiaan keskustelunaiheita. Joskus keskustelun aiheet lähtivätkin kuin itsekseen, kun joku äideistä kertoi vaikka huonosti nukutusta yöstä. Ullalla olikin pisteytysjärjestelmä, jolla äidit saivat pisteyttää, minkälaisilla voimavaroilla tulivat kerhoon. Pisteytys oli: 0= kuraan kuollut kuttu ja 10= häikäistyy. Tälle välille sai itsensä asettaa. Kerhossa ei tarvinnut puhua välttämättä mitään, jos ei halunnut. Sai vain sanoa oman nimensä ja voimavarapisteet numerona. Se oli monelle armollista.
─Kerho oli äideille todella tärkeä osa arkea ja sinne haluttiin tulla, vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Äidit olivat hyvin sitoutuneita kerhoon tuloon. Äideille oli tärkeää kuulla toistensa ajatuksia arjesta ja kuulua johonkin.
Ulla kertoo, että hän aina halusi katsoa sellaisilla silmälaseilla, jotka näyttävät, ketkä ihmiset juuri Taivaan Isä on lähettänyt tänään tänne kerhoon ja että tästä kerhosta tulee hyvä kerho. Hän kuvailee, että juuri niiden ihmisten kullakin kerralla oli tarkoitus tulla ja hän pyysi siunausta juuri sille kerhokerralle.
”ARJEN PYÖRITTÄJÄN JUHLA” RAUHANPORTILLA
Vuonna 2002 Ulla teki lastenohjaajan opiskeluihin liittyvän yhteistyötehtävän Harjun seurakunnassa. Ullalla on ollut aina taito kuulla/kuunnella mitä ihmiset tarvitsevat sekä kyky verkostoitua. Ulla kokosi lähialueen yhteistyökumppaneita kuten Lamminpään puutarha, Korven jumpparyhmä, alueen äitejä ja seurakunnan väkeä. Suunnittelu ja toteutus tehtiin alusta asti yhdessä. Yhteistyössä syntyi yli 100 naisen ”Arjen pyörittäjän juhla” Lamminpään Rauhanportilla.
─Kutsun juhlaan teki pappi Jukka-Pekka Ruusukallio. Vapaaehtoiset äidit somistivat, tekivät tarjoilut ja minä juonsin illan. Ilta ei ollut minun, vaan Meidän. Täällä työskennellessä opin mitä on yhteistyö. Palaute juhlasta oli aivan ihanaa!
ELÄKKEELLE JÄÄMINEN
Ullan kokemuksen mukaan lastenohjaajan työ on ollut todella valoisaa työtä. Hän tuntee edelleen kiitollisuutta työvuosistaan näin kahdeksan vuoden eläkkeellä olon jälkeenkin. Seurakunta on ollut ja on hänen kotinsa.
─Eläkkeelle jäänti työstä ei tarkoita, että kaikki loppuu. Kuulun Harjun seurakuntaan ja tämä on hyvä seurakunta. Pidin viisi vuotta, aina tähän syksyyn asti, naistenkerhoa Rauhanportissa. Kerhoon kuuluu niin nauru, itku, kuin ilokin.
HELMENHARMAA ARKI ON LAHJA
Ullan vinkit ja neuvot nykypäivän vanhemmille juontavat hänen sairastumisensa aikaan. Helmenharmaa arki on todella lahja. Elämä on tavallisten asioiden äärellä olemista ja elämistä.
─Sinulta voidaan koska vaan viedä pois terveys ja se arki. Jokainen päivä on lahja, minkä on saanut. Se harmaakin arki tulee helmenharmaaksi, kun tajuaa, että saa elää tätä elämää ja yksin ei tarvitse selviytyä.
Ulla muistuttaa, että lapsi on ilo, ei rasite. Lapsi tuo ilon. Kaikki päivät eivät ole mukavia ja helppoja, eikä niissä siunauksen sade tihku alaspäin. Jos aikuinen tietenkin on kovin raskaan työn rasittama, kiire ja huolet painavat, niin tämä ilo kyllä hukkuu. Ei jaksa huomata lapsen kysymyksiä, kuten mitä lapsi on oppinut tai mitä hän ihmettelee. Harmaa arki on normaalia, ja välillä siinä pilkahtelee helmenharmaa.
─Kuitenkin muistaa sen, että Taivaan Isä on luvannut olla lastensa kanssa joka juuttaan päivä. Vanhemmat saavat olla neuvottomien omien lastensa kanssa ja tiedottomia siitä, miten asiat ratkaistaan. Saa erehtyä ja on aina lupa kysyä.
Ulla rohkaiseekin vanhempia lähtemään mukaan seurakunnan toimintaan. Siellä tutustuu ja saa vertaistukea. Lapsetkin saavat uusia ystäviä.
Teksti ja kuvat Elisa Manninen