Nuorekas messu
Messukylän seurakunnassa on vietetty säännöllisesti messuja sunnuntaiaamuisin kirkoissa ja keskiviikkoisin Linnainmaalla. Linnainmaan messut ovat rakenteeltaan hiukan kevyempiä kuin sunnuntain messut. Seurakunnan nuorten joukossa on virinnytkin ajatus alkaa toteuttaa messuja, joita vietettäisiin sunnuntai-iltaisin tai -iltapäivisin ja jotka olisivat Linnainmaan messuja liturgisesti laajempia ja mahdollisimman monipuolisesti nuorten itsensä toteuttamia. Idea vietiin seurakuntaneuvoston harkittavaksi ja tämän johdosta ensimmäistä Nuorekasta messua vietetään sunnuntaina 2.2. klo 18 Messukylän kirkossa.
”Seurakuntamme nuoria on jo jonkin aikaa kiinnostanut käydä kirkossa sunnuntaimessuissa, mutta messujen ajankohta on ongelmallinen. Sunnuntaisin bussit kulkevat harvemmin kuin arkena ja kulkeminen aamukymmeneksi kirkolle on osoittautunut haasteelliseksi”, kertoo Elo Saari, yksi idean alkuunpanijoista. ”Kynnys perinteisiin kymppimessuihin osallistumiseen voi olla korkea myös siksi, ettei muita nuoria niissä usein kovinkaan montaa ole. Nuorekkaalla messulla haluamme mahdollistaa nuorille helpon lähestymisen jumalanpalveluselämään”, Elo jatkaa.
Tämän kokeellisen messun tavoite on saada jumalanpalveluselämä nuorille helpommin tavoitettavaksi ja osallistaa nuoria jumalanpalveluksen toteuttamiseen. Ensi sunnuntain messussa saarnaa Elo Saari, liturgina toimii Janne Häkkinen ja kanttorina Hanna Kataja. Musiikissa ja muissa tehtävissä on mukana runsas joukko nuoria seurakuntalaisia. Vaikka palvelutehtävät on varattu nuorille, messu ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain nuorille ja nuorille aikuisille — kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!
Toinen kevään Nuorekas messu on 16. maaliskuuta klo 18 Messukylän kirkossa.
Järjestäjä: Messukylä