Joulu ei jää joulunpyhiin

Ensimmäisenä jouluna paimenten kerrotaan kohdanneen taivaallisen enkelin, jolla oli viesti Jumalalta. Enkelin sanat: ”Älkää pelätkö” koskettivat arkisen työn keskellä yllätetyiksi tulleita paimenia. Heidän osansa joulun kertomuksessa ei ala siitä, mitä he tekevät vaan siitä, minkä kohteeksi he tulevat.

Tuota hetkeä Beetlehemin taivaan alla eletään uudestaan myös tänä vuonna, tänä jouluna, mutta myös kaikkina päivinä.  Jumalan armo ja hyvyys eivät jää vain jouluun vaan vaikuttavat yhtä lailla juhlan päätyttyä. Kun joululaulut aikanaan vaikenevat, kuusi on viety pois, joulun lapsi jää keskellemme. Tästä sanoittaa Lassi Nummi hienossa joulurunossaan: 

Joulu on joskus helmikuussa, joskus syyspimeässä syyskuussa, kun niiksi tulee ja järvet jäässä sisällisesti, meissä.  Joulu on, kun joku nostaa katseensa, ojentaa kätensä. Kun lapsi liikahtaa maailman kohdussa ja sanoo: Minä tuon rauhan ihmisten keskelle, minä tulen.

Joulun lapsi ojentaa itsensä silloinkin, kun sitä ei osaa odottaa. Seimen ihme ei jää eläinten suojan oljille, vaan kulkee kanssakulkijana myös tulevan vuoden arjessa, matkakumppanina elämän eri tilanteissa. Hänen hyvyytensä ja armonsa kannattelevat sielläkin, missä valmistelut epäonnistuvat, odotukset eivät täyty eikä suunnitelmat toteudu. Siksi joulussa ei olennaista ole odotus eikä sen täyttäminen, muodot ja niiden sujuminen. Olennaista on, että Jumalan hyvyys ja armo tulevat tähän inhimilliseen maailmaan muistuttaen, että hyvyys voittaa pahuuden ja armo armottomuuden.

Levollista joulun aikaa ja seimen lapsen syntymän tuomaa iloa myös alkavalle vuodelle!

 Olli-Pekka Silfverhuth 
Tuomiorovasti

Palaa otsikoihin