Ajankohtaista Tuomiokirkkoseurakunnassa

15.9.2025 8.13

Kirkkomusiikin päivä: Suurkuoro mukana Aleksanterin kirkon messussa

Tulevana sunnuntaina 21.9. Tampereen Aleksanterin kirkossa pääsee kuulemaan kuorolaulun riemua, sillä kirkkoon kokoontuu yhteensä noin 300 laulajaa ja soittajaa. Kirkon kello 17 alkavassa messussa esiintyy suurkuoro, jossa on mukana laulajia Tampereen seurakuntien yhteistyökuoroista sekä Tampereen kirkkomusiikkipiirin kuoroista. Virsisäestyksissä on mukana yhteistyöorkesteri.

Petra Perttula ja Katja Mäkiö Aleksanterin kirkon urkuparvella.
Musiikin asiantuntija Petra Perttula ja kanttori Katja Mäkiö ovat mukana Kirkkomusiikkipäivää juhlistavassa kuoromessussa. Kuva: Tuula Vartiainen

Kuorojen yhteisesiintymisellä juhlistetaan valtakunnallista Kirkkomusiikin päivää, jota vietetään nyt kahdeksatta kertaa. Suomen Kirkkomusiikkiliiton järjestämän teemapäivän tavoitteena on nostaa esille kirkkomusiikkia ja sen merkittävyyttä suomalaisessa kulttuurissa.

Tampereen ev.lut. seurakuntien musiikkiasiantuntija Petra Perttulan mukaan kirkkomusiikki tavoittaa ihmismielessä sellaisia tasoja, joita ei välttämättä puheella tai muulla musiikilla ole mahdollista tavoittaa.

– Hengellinen musiikki tuo lohtua sekä synnyttää yhteisöllisyyden kokemusta ja osallisuuden tunteen, kuvailee Perttula.

Kuorojen yhteisnumeroina viiden messussa kuullaan kappaleet Soi kunniaksi Luojan, Herraa hyvää kiittäkää ja Kesäpäivä Kangasalla. Yhteiset virret lauletaan vuoroin urkujen, vuoroin orkesterin säestyksellä. Lisäksi ehtoollisen aikana kuullaan muun muassa J. S. Bachin ja Max Filken musiikkia.

Messussa saarnaa pastori Minna Kyrkkö, liturgina toimii pastori Meri Ala-Kokko. Suurkuoroa johtaa Petra Perttula ja urkurina on kanttori Katja Mäkiö.

 Messun kolehti kerätään Tampereen ev.lut. seurakuntien Ruokapankille.


Palaa otsikoihin