Tuomiokirkkoseurakunnan uutisarkisto
24.1.2025 8.46
Viimeiset kiusaukset -oopperan juhlaseminaari Tuomiokirkossa avaa oopperan juhlavuoden
Tänä vuonna vietetään Viimeiset kiusaukset -oopperan 50-vuotisjuhlavuotta. Merkkivuoden avaa oopperan juhlaseminaari Tampereen tuomiokirkossa lauantaina 1. helmikuuta kello 16. Tilaisuuteen on yleisöllä vapaa pääsy.

Viimeiset kiusaukset -ooppera esitetään tänä vuonna Tampereella ja Savonlinnassa. Päärooleissa esiintyvät basso Mika Kares ja sopraano Silja Aalto. Silja Aalto esiintyy myös juhlaseminaarissa Tampereen tuomiokirkossa. Kuva: Saara Salmi
Joonas Kokkosen (1921–1996) säveltämä Viimeiset kiusaukset (1975) on yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista oopperoista. Teos kertoo herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen ja hänen vaimonsa Riitan tarinan 1800-luvun Suomessa. Viimeiset kiusaukset esitetään tänä vuonna sekä Tampere-talossa että Olavinlinnassa.
Juhlaseminaarissa Tuomiokirkossa tutustutaan teoksen kulttuurihistoriallisiin ja teologisiin teemoihin, ja kuullaan myös kohtaus oopperasta sopraano Silja Aallon esittämänä. Aalto laulaa juhlavuoden oopperassa Riitan roolin.
Seminaarissa kuullaan teatterintutkija, tietokirjailija Hanna Suutelan puheenvuoro teoksen musiikillisista ja kulttuurihistoriallisista taustoista. Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen puolestaan kertoo teoksen teologisesta näkökulmasta.
Alustajien lisäksi teoksesta ovat keskustelemassa juhlaoopperan ohjaaja Mikko Kouki, sopraano Silja Aalto sekä oopperalaulaja Jaakko Ryhänen, joka on esittänyt Paavo Ruotsalaisen roolin lukuisia kertoja. Tilaisuuden juontaa tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth. Paneelikeskustelua johtaa Tampere-talon ja Tampereen Oopperan taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.
Viimeiset kiusaukset -juhlaseminaari
La 1.2.2025 klo 16, Tampereen tuomiokirkko
Ohjelma:
- Klo 16 Olli-Pekka Silfverhuth: juhlaseminaarin avaussanat
- Klo 16.05 Hanna Suutela: "Nyt on käytössä väärät aikakirjat". Ihminen ja ooppera aikansa heijastumana.
- Klo 16.20 Silja Aalto: lauluesitys oopperasta, säestäjänä Jukka Nykänen
- Klo 16.25 Kalle Hiltunen: ”Missä kutsuvieraat ovat?” – Savupirttien teologia herrojen saleissa
- Klo 16.40 Paneelikeskustelu
- Klo 17.40 Yhteisvirtenä ”Paavon virsi”
- Klo 17.50 Tilaisuus päättyy

Sopraano Silja Aalto. Kuva: Patrik Stenström
Juhlaseminaarin järjestävät yhteistyössä Tampere-talo, Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta, Tampereen Ooppera ja Herättäjä-Yhdistys.
Viimeiset kiusaukset -ooppera esitetään Tampereen Oopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistuotantona Tampereella Tampere-talossa 5.–15. maaliskuuta ja Savonlinnan Oopperajuhlilla Olavinlinnassa 22.–30. heinäkuuta. Oopperan ohjaa Mikko Kouki, musiikinjohdosta vastaa kapellimestari Ville Matvejeff. Paavo Ruotsalaisen roolin laulaa basso Mika Kares, ja Paavon vaimon, Riitan, roolissa on sopraano Silja Aalto.
Juhlaseminaarista Silta-lehdessä: ”Viimeiset kiusaukset -juhla alkaa helmikuussa” (1/2025)
Juhlaseminaarista Silta-lehdessä: ”Viimeiset kiusaukset -juhla alkaa helmikuussa” (1/2025)