Ajankohtaista Tuomiokirkkoseurakunnassa

7.8.2025 12.00

Vanhan kirkon aukiolokokeilu on ollut menestys

Keskustorilla sijaitseva Vanha kirkko on ollut tänä kesänä auki laajennetuin aukioloajoin. Kirkon 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi sinne on päässyt tutustumaan jokaisena arkipäivänä myös heinäkuussa.

Vanhan kirkon opas Iida Repo kuvattuna Vanhan kirkon ovella kesällä 2025.
Iida Repo työskenteli viime kesänä Vanhalla kirkolla vahtimestarina, ja tänä kesänä hän toimii kirkon oppaana. Kuva: Aino Koli

Aukiolokokeilu on osoittanut erittäin onnistuneeksi, sillä kirkossa on vieraillut parhaimmillaan miltei 240 henkilöä päivän aikana, kertoo Vanhan kirkon opas Iida Repo.

Heinäkuussa vierailijamäärät ovat kasvaneet 100–150 henkilöön päivässä. Kesäkuun sateiset viikot olivat kävijämäärien suhteen hieman hiljaisempia. Silloin kävijöitä oli päivittäin 40–50.

Tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth sanoo olevansa erittäin ilahtunut Vanhan kirkon kesän kävijämääristä.

– Kokemukset ovat selkeät sen puolesta, että kesäaukiololle on paikkansa jatkossakin.

Valokuvanäyttely ja kirkon historia kiinnostavat kesäkävijöitä

Vanhassa kirkossa on ollut kesän ajan esillä Tampereen sydämessä – Vanha kirkko 200 vuotta -valokuvanäyttely, joka esittelee kuvien ja piirrosten muodossa Vanhan kirkon vaiheita 1800-luvulta tähän päivään saakka.

Osa kirkon kesävieraista on saapunut varta vasten katsomaan näyttelyä, mutta se on kiinnostanut satunnaisempiakin vieraita.

Vieraita ovat kiinnostaneet myös kirkon historia sekä hieman perinteisestä tyylistä poikkeava sisustus.

– Kirkkoon on remontoitu rennompia tiloja, joita ihmiset ovat ihmetelleet. Myös alttaritaulusta on kyselty paljon, Iida Repo kertoo.

Tuomiokirkon opas Tiina Kiiski kuvattuna sisällä Tuomiokirkossa kesällä 2025.
Tuomiokirkon opas Tiina Kiiski sanoo, että monet saapuvat Tuomiokirkkoon ihailemaan Hugo Simbergin taidetta. Kuva: Aino Koli

Simbergin taide vetää väkeä Tuomiokirkkoon

Suosituin vierailukohde Tampereen kirkoista on edelleen Tuomiokirkko, jossa käy päivittäin keskimäärin 200–300 ihmistä. Parhaimmillaan kirkossa on käynyt päivän aikana nelisensataa vierailijaa, kertoo Tuomiokirkon opas Tiina Kiiski.

Kirkko kiinnostaa paitsi arkkitehtuurinsa myös taiteensa puolesta. Kirkosta löytyy kaksi Hugo Simbergin tunnettua teosta, Haavoittunut enkeli ja Kuoleman puutarha, joita monet varta vasten tulevat kirkkoon katsomaan.

Tuomiokirkko on paitsi suosituin vierailukohde myös suosittu hääkirkko. Siellä vihittiin touko–heinäkuussa 51 paria, joista 22 sai toisensa 2. toukokuuta järjestettynä hääyönä. Suosittu hääkirkko on myös Finlaysonin kirkko, jossa vihittiin touko–heinäkuussa 38 paria.

Aleksanterin kirkon opas Tami Soininen kuvattuna Aleksanterin kirkossa kesällä 2025.
Tami Soininen toimii toista vuotta Aleksanterin kirkon kesäoppaana. Hän sanoo, että kirkossa vierailevat ihmiset arvostavat oppaan paikallaoloa. Kuva: Aino Koli

Finlaysonin kirkko on lapsiperheiden suosikki

Vanhan kirkon ja Tuomiokirkon lisäksi kävijöitä on riittänyt muissakin Tampereen seurakuntien kirkoissa. Finlaysonin kirkon Lasten katedraalilla on käynyt päivittäin keskimäärin 130 vierailijaa ja kirkon sisäpihalla sijaitsevalla lasten kesäpihalla puolestaan keskimäärin viisikymmentä vierailijaa.

Varhaiskasvatuksen ohjaaja ja Lasten katedraali -toiminnan vastaava Mari Sunell arvioi, että Finlaysonin kirkon Lasten katedraaliin vetävät ennen kaikkea elävä musiikki sekä koko perheelle suunnattu toiminta. Finlaysonin kirkko on lisäksi Suomen ainoa lasten oma tiekirkko.

Pyynikillä sijaitsevassa Aleksanterin kirkossa on käynyt kuluneen kesän aikana keskimäärin kuusikymmentä vierasta päivässä. Kalevan kirkossa ja Messukylän vanhassa kirkossa on käynyt päivittäin joitakin kymmeniä vierailijoita.

Messkylän vanhan kirkon opas Elina Moilanen kuvattuna sisällä Messukylän vanhassa kirkossa kesällä 2025.
Messukylän vanhan kirkon opas Elina Moilanen sanoo, että monet tamperelaiset ovat tänä kesänä vierailleet kivikirkossa ensimmäistä kertaa. Kuva: Aino Koli

Vielä ehtii kirkkokierrokselle

Tampereen kirkkoihin ehtii vielä hyvin tutustumaan kesän aikana, sillä Aleksanterin kirkko, Finlaysonin kirkko, Tuomiokirkko, Kalevan kirkko, keskustorin Vanha kirkko sekä Messukylän vanha kirkko ovat avoinna kesäaukioloaikojen mukaan elokuun loppuun saakka.

Messukylän vanhaan kirkkoon pääsee ainoastaan kesäisin ja jouluna.

Tampereen kirkkojen kesäaukioloajat

Teksti: Aino Koli


Palaa otsikoihin