Ajankohtaista Tuomiokirkkoseurakunnassa

28.1.2026 14.48

Yhteisvastuukeräys käynnistyy – suurkeräyksellä autetaan ikääntyviä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 1. helmikuuta 2026. Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen avun kohteena ovat vanhukset.

Joku on laskenut kätensä vanhuksen olkapäälle.
Yhteisvastuukeräys 2026 tukee ikääntyviä Suomessa ja kansainvälisesti. Kuvituskuva: Yhteisvastuu

Suomessa on miljoona yli 70-vuotiasta. Ikääntyvässä yhteiskunnassa yhä useampi jää yksin. Kun lähipiirit ja kohtaamispaikat katoavat ja palvelut siirtyvät verkkoon, kaikki eivät pysy mukana. Yhteisvastuukeräyksen lahjoituksin tuetaan etsivää ja kohtaavaa vanhustyötä. 

Tampereen Harjun seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Pia Ojalahti-Diallo kertoo, että huoli ikäihmisten hyvinvoinnista on suuri. On paljon vanhuksia, jotka ovat yksin kotonaan.

– Tärkeää olisi, että ikäihmisten parissa tehtävä työ tavoittaisi entistä enemmän niitä ihmisiä, joilla ei ole paljoakaan kontakteja ulkomaailmaan. Tärkeintä heille olisi tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Myös ikäihmiset kokevat ahdistusta yleisestä maailmantilanteesta ja heillä on tarve jakaa asioita, sanoo Ojalahti-Diallo. 

Monet vanhukset myös kaipaavat käytännön asioissa apua elämänlaatunsa parantamiseen.

– Joskus tapaamme ikäihmisiä, jotka ovat huonossa kunnossa kotonaan. He tarvitsevat turvallista vanhustyönohjaajaa tai diakoniatyöntekijää tulkiksi itsensä ja auttavan tahon välille, jotta he saavat äänensä kuuluviin ja jotta he saavat tarpeelliset terveys- ja hoivapalvelut itselleen. 

Vuoden 2026 Yhteisvastuukeräyksen tuotto jakautuu puoliksi kotimaan ja kansainvälisen avun kesken. Keräystuotosta 50 prosenttia ohjataan kansainväliseen kriisiapuun Kirkon Ulkomaanavun kautta, 30 prosenttia seurakuntien paikalliseen auttamistyöhön ja 20 prosenttia Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön.

Yhteisvastuukeräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb. Keräyksen avajaisjumalanpalvelus Kiihtelysvaaran kirkosta Joensuusta televisioidaan sunnuntaina 1.2. kello 10 Yle TV1:ssä. Messun toimittaa Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Tasavallan presidentin avajaispuhe nähdään televisiossa jumalanpalveluksen jälkeen.

Tampereella Yhteisvastuukeräyksen tapahtumia ja konsertteja


Yhteisvastuukeräys alkaa Tampereella seurakuntien jumalanpalveluksissa sunnuntaina 1. helmikuuta. Lähiviikkoina kirkoissa järjestetään myös koko perheen tapahtumia ja konsertteja Yhteisvastuun hyväksi. 

Yhteisvastuun lipaskerääjät lähtevät liikkeelle. Kaupungin keskustan alueella Tuomiokirkkoseurakunnan lipaskerääjät kiertävät heti maanantaina 2.2. kello 10–15.

Tapahtumia: 


  • Tuomiokirkossa 1. helmikuuta kello 10 alkavan messun jälkeen kirkossa järjestetään myyjäiset. Myös Aleksanterin kirkossa ja Kalevan kirkossa on messujen jälkeen myyntipöytiä, joiden tuotto menee Yhteisvastuun hyväksi. Aleksanterin kirkon messu alkaa kello 11, Kalevan kirkon messu kello 12.

  • Viinikan kirkossa järjestetään 1. helmikuuta kello 10 alkavan perhemessun jälkeen koko perheen tapahtuma, jonka tuotto käytetään Yhteisvastuun hyväksi. 

  • Lauantaina 7. helmikuuta kello 18–19 sopraanot Saara Puolitaival ja Eveliina Ylikoski sekä pianisti Aaron Ahola esiintyvät Tuomiokirkossa. Konsertin ohjelmassa kuullaan Saara Puolitaipaleen runojen lisäksi monipuolista lied-musiikkia ympäri maailmaa sekä kauniita duettoja. Konserttiin on vapaaehtoinen ohjelmamaksu Yhteisvastuun hyväksi. 

  • Aitolahden kirkon perinteinen talvitapahtuma Yhteisvastuun hyväksi järjestetään tänä vuonna 8. helmikuuta. Päivä alkaa perhemessulla kello 10, minkä jälkeen ohjelmassa on mukavaa tekemistä sisällä ja ulkona. Ohjelmassa on muun muassa kasvomaalausta, Aitotahti-kuoron lauluesityksiä, askartelua ja keppihevosrata.

  • Lietsun Gospelkirkossa esiintyy perjantaina 13. helmikuuta Juhani Tikkanen yhtyeineen. Konsertti alkaa Lielahden kirkossa kello 19. Konserttiin on vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu on 10 euroa. Ohjelmatulot ohjataan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

  • Hervannan kirkossa järjestetään 15. helmikuuta kello 11 perhemessu, jonka jälkeen kirkossa ja pihalla järjestetään puuhaa koko perheelle. Ohjelmassa on mm. kasvomaalausta, askartelua ja pomppulinna. Myynnissä on suolaista ja makeaa syötävää Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. 

  • Mummon Kammarissa vietetään 20. helmikuuta kello 13–16  Neulotaan yhdessä -iltapäivää. Ohjelmassa on paitsi yhteistä neulomista, myös tietoa ikääntyneiden ohjaus- ja neuvontapalveluista Pirkanmaalla. Iltapäiväkahveilla on vapaaehtoinen kahvimaksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Ilmoittautumiset 13.2. mennessä Mummon Kammarille: mummonkammari@evl.fi tai p. 050 3010551.

Apu menee luotettavasti perille


Yhteisvastuu tukee heikoimmassa asemassa olevia sekä paikallisesti Suomessa että maailman kriisialueilla syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta. 

Puolet Yhteisvastuun lahjoitustulosta ohjataan kotimaahan ja puolet maailman kriisialueille. 

Lahjoitukset jaetaan kotimaassa evankelis-luterilaisille seurakunnille paikalliseen auttamistyöhön sekä vuosittain vaihtuvan järjestökumppanin toimintaan. Vuoden 2026 järjestökumppani on Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry, joka edistää vanhusten oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia valtakunnallisesti. 

Apu maailman kriisi- ja katastrofialueille ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kautta. Yksi Kirkon Ulkomaanavun kohteista on Nepal, jossa järjestö tukee etenkin entisten velka- ja maaorjien yhteisöjen toimeentulomahdollisuuksia. Työn kautta myös ikääntyvät ihmiset saavat koulutusta esimerkiksi vihannesten viljelyyn ja kotieläinten pitoon. 

Lisätietoa:


Tampereen seurakuntien Yhteisvastuu-sivu: tampereenseurakunnat.fi/yhteisvastuu


Palaa otsikoihin