Siirry sisältöön

Medialle

Mummon Kammari on Suomen ensimmäinen vapaaehtoisen vanhustyön keskus. Monipuolinen toimintamme kiinnostaa vierailijoita ympäri maailman. Mitä uutta meillä on meneillään juuri nyt?

Kuvaaja Mummon Kammarin tapahtumassa.

Televisiokuvaaja Mummon Kammarin tapahtumassa.

Etsitkö juttuaihetta tai haastateltavaa?

Mummon Kammarin toiminnassa tapahtuu koko ajan jotain uutta. Seuraamme aktiivisesti muuttuvia tilanteita yhteiskunnassa ja teemme työtä arvokkaan vanhuuden puolesta. Ikäihmisten hyvinvointi ja osallisuus yhteiskunnassa sekä jokaisen oikeus olla mukana tekemässä yhdessä hyvää ovat toimintamme ydintä.

Jo vuodesta 1989 paikkansa tamperelaisten sydämessä vakiinnuttaneella toimijalla riittää monenikäisiä seuraajia eri medioissa. Onko sinulla idea, johon etsit vielä tuoreita näkökulmia tai sopivaa haastateltavaa? Ota yhteyttä, autamme mielellämme!

Mummon Kammari ajassa mukana

Välitämme vapaaehtoista apua yli 65-vuotiaille Tampereella ja järjestämme yhteisöllistä kohtaamispaikkatoimintaa. Mummon Kammari tarttuu mielellään uusiin tilaisuuksiin.

Mummon Kammari mediassa

Aamulehti: Moni innostui auttamaan yksinäisiä vanhuksia Aamulehden jutun jälkeen

”Tampereella on auttamishalua, sillä moni haluaa ilahduttaa yksinäisiä vanhuksia. Vapaaehtoisia mahtuu vielä mukaan, ettei kukaan jäisi yksin.” Anu Leena Hankaniemi/ Aamulehti 3.3.26(siirryt toiselle sivustolle)

Aamulehti Moro: Mummon Kammarille iso lahjoitus Turvalta – Nuoria palkataan tärkeään työhön

”Iso avustus tukee yhdeksän nuoren palkkaamista Mummon Kammarin kausityöntekijäksi.” Jukka Manninen / Moro 3.12.2025(siirryt toiselle sivustolle)

Kotimaa: Nyt pääsee ulkoilemaan – Kymmenet vapaaehtoiset ompelivat kesähattuja vanhuksille Tampereella

”Koukkuniemen vanhainkodin asukkaat saivat mieluisan lahjan, kun Mummon Kammarin operoima Kesähattu Koukkuniemen vanhukselle –kampanja tuotti yli neljäsataa kesäistä päähinettä.” / Tomi Olli Kotimaa 18.6.2025(siirryt toiselle sivustolle)

Ylen aamu: Pirkanmaa kaipaa hoivavajeeseen apua järjestöiltä

Ylen Aamussa toimittaja Jutta Matssonin haastattelussa Mummon Kammarin toiminnanjohtaja Maarit Saarela. / YLE 26.3.25(siirryt toiselle sivustolle)

Yle: Hyvinvointialue lopettaa vanhusten päivätoiminnan ja toivoo nyt, että joku hoitaisi sen halvemmalla

”Järjestöille on tulossa hoidettavaksi myös sellaisia tehtäviä, jotka aiemmin ovat olleet hyvinvointialueella.” / Jutta Mattsson YLE 26.3.25(siirryt toiselle sivustolle)

  • Henkilökuva

    Mummon Kammarin toiminnanjohtaja, esihenkilö

    Maarit Saarela

    Diakonia ja yhteiskuntavastuu

    Toiminnan ohjaaminen ja kehittäminen.