Siirry sisältöön

Turvallisemman tilan periaatteet

Tilamme ja toimintamme on päihteetöntä, esteetöntä ja saavutettavaa. Kerro vastuuhenkilölle, jos jokin herättää huolta. Pyrimme puuttumaan epäkohtiin.

Jokainen on tervetullut omana itsenään

Olemme yhdenvertaisia. Erilaisuus on rikkaus.
Emme hyväksy rasismia, syrjintää tai epäasiallista käytöstä. Huomioimme tämän myös kielenkäytössä.

Kunnioitamme toisiamme
Olemme kohteliaita ja huomaavaisia.
Kohtaamme toisemme avoimin mielin, unohtaen ennakkoluulot ja -oletukset.
Kunnioitamme toistemme vakaumusta.

Luomme viihtyvyyttä yhdessä
Olemme jokainen omalla toiminnallamme vastuussa kaikkien viihtyvyydestä.
Jokaisella on oikeus osallistua omilla taidoillaan tai vain olla.
Suojelemme toisiamme epäkunnioittavalta käytökseltä.

Kysy, kerro, kuuntele, kannusta
Aina saa kysyä. Työntekijät ja vapaaehtoiset ovat sinua varten.
Rikastamme itseämme kuuntelemalla ja myötäeläen.
Voimme olla rakentavasti ja kunnioittavasti myös eri mieltä.
Emme puhu toisistamme selän takana. Muistamme tietosuojan ja vapaaehtoisten salassapitovelvollisuuden.

Yhteyshenkilö:

  • Henkilökuva

    Mummon Kammarin toiminnanjohtaja, esihenkilö

    Maarit Saarela

    Diakonia ja yhteiskuntavastuu

    Toiminnan ohjaaminen ja kehittäminen.