Ihmisiä kävelemässä Viinikan kirkon ovesta sisään kauniina kesäiltana.

Eteläiseen seurakuntaan kuuluu kolme lähikirkkoaluetta

Hervanta, Härmälä ja Viinikka muodostavat Tampereen Eteläisen seurakunnan.


Hervannan lähikirkkoalue

Hervannan  lähikirkkoalueen toiminta keskityy Hervannan kirkolle ja  Vuoreksen seurakuntakodille.




Härmälän lähikirkkoalue

Härmälän lähikirkkoalue kattaa Härmälän, Multisillan ja Peltolammin alueen. Kanta-Härmälän omakotiasutus ja kerrostalot ovat alueen vanhinta osaa. Multisilta ja Peltolammi nousivat 1970-luvun alkupuoliskolla keskelle kaupungin eteläisiä metsiä. Rautaharkon asuma-alue on itsenäinen saareke rautatien ja moottoritien välillä.

Toiminta tapahtuu Härmälän kirkossa,  Peltolammin seurakuntakeskuksessa, Multituvassa ja Härmälänrannan Verstaassa.



Viinikan lähikirkkoalue

Viinikan lähikirkkoalue haluaa olla ennen kaikkea perheiden kokoontumispaikka, perheille, lapsille ja nuorille onkin runsaasti toimintaa tarjolla. Toimintamme keskittyy Viinikan kirkolleKoivistonkylän seurakuntakodille ja Nekalan seurakuntatalolle.