Kalevan kirkon kirkkosali
Kalevan kirkko on avoinna syyskuu–toukokuu maanantaista perjantaihin klo 11–15.
Osoite: Liisanpuisto 1, 33540 Tampere
Puhelin: 040 804 8774
Tilan koko: 1120 henkilöä
Induktiosilmukka
- Kirkkosalissa, paras kuuluvuusalue on saarnatuolin puolella etuosassa.
Esteetön sisäänkäynti ja wc
- Sisäänkäynti kirkon pääoven vasemmalta puolelta.
- Esteetön WC on kirkon eteisessä ja seurakuntatiloissa.
- Esteetön kulku hisseillä kerrosten välissä. Kirkkosalista seurakuntatiloihin pääsee hissillä.
- Taksi tilataan kirkkosalin pääovelle tai seurakuntatilojen ovelleSammonkadun puolelle.
Varaa tila
Tila on varattavissa numerosta (03) 219 0705.
Kalevan kirkko on Reima ja Raili Pietilän suunnittelema, ja se vihittiin käyttöön elokuussa 1966.
Pietilät suunnittelivat kirkkorakennuksen ohella myös kirkkosalin sisustuksen ja alttariveistoksen. Alttari, penkit, urkufasadi ja kirkon puuosat ovat suomalaista mäntyä. Lattiatiilet ovat kostean rantahiekan väriset. Kirkon lattia laskee puoli metriä alttaria kohti, näkyvyyden vuoksi.
Kalevan kirkon ominaispiirteitä ovat avaruus, valoisuus, kaarien pylväät, pystysuoruus, valkaisemattoman pellavan väri, puupinnat, näköesteettömyys ja suorakulmattomuus. Kirkon yleismuotona on kala.
Kalevan kirkko suojeltiin vuonna 2006. Museoviraston mukaan Kalevan kirkko on ”uudemman kirkkoarkkitehtuurin monumentaalisin esimerkki Suomessa”.
Alttari ja alttariveistos
Alttirikaide kaartuu kohti kirkkosalia perinteistä poiketen. Alttarin risti on kumartuva, ja se symboloi siunausta ja suojaamista. Alttarivaatteessa ovat kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain, alfa ja omega, kertomassa, että Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen.
Alttarin ikkunan edessä on ikkunan korkuinen männystä veistetty alttariveistos vuodelta 1969 Reima Pietilän Särkynyt ruoko. Veistoksen innoitus on tullut Raamatun jakeesta Jesajan kirjasta: "Särjettyä ruokoa hän ei muserra".
Urut
Urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat, ja niissä on 41 äänikertaa, kolme sormiota ja jalkio. Urkujen julkisivu on 16 m korkea.
Teknisiä tietoja: Kirkko on rakennettu betonista liukuvalumenetelmällä. Ulkopuolelta rakennus on päällystetty tiilillä (150 000 kpl), ja niissä on seitsemän erilaista englantilaista savilajia. Julkisivua kirkossa on 8 000 m2. Kirkkorakennuksessa on 18 ulko-ovea ja 18 lattiasta kattoon ulottuvaa ikkunaa.
Kirkonkellot
Kirkon katolla on ristin muotoinen kellotorni. Kellojen painot ovat 1 300 kg, 840 kg ja 550 kg. Ne ovat Länsi-Saksasta. Jokapäiväiset klo 12:n lyönnit, ns. rauhankellot, ovat unkarilainen perinne.
Pohjapiirrokset

Tuomiokirkkoseurakunnan tapahtumia