Tuomiokirkkoseurakunta

Ajankohtaista

28.1.2026
Yhteisvastuukeräys käynnistyy – suurkeräyksellä autetaan ikääntyviä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 1. helmikuuta 2026. Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen avun kohteena ovat vanhukset.

26.1.2026
Tampereen seurakuntien kesätyöpaikat nyt haettavana

Tampereen ev.lut. seurakuntien kesätyöhaku on parhaillaan käynnissä. Maanantaina 26.1. avautui hakuun lisää kesätyöpaikkoja. Kaikkiaan avoimia kausityöpaikkoja on noin 200.

26.1.2026
Yhteisvastuukeräyksen aloitusmessut 1.2.

Yhteisvastuukeräys 2026 käynnistyy valtakunnallisesti sunnuntaina 1. helmikuuta. Tuomiokirkkoseurakunnassa aloitusmessuja järjestetään Tuomiokirkossa sekä Aleksanterin ja Kalevan kirkoissa. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää.


Poimintoja tapahtumista

Näytä kaikki

Runoja, sekä laulu- ja pianomusiikkia

Valoa hangilla -yhteisvastuukonsertti

Sopraanot Saara Puolitaival ja Eveliina Ylikoski, Aaron Ahola pianisti

la 7.2.2026 klo 18-19 Tuomiokirkko

Kynttilänpäivän messu - kirkossa ja verkossa

Aleksanterin kirkon jumalanpalveluspäivä. Kirkkokahvit ja messun tutkintaa kryptassa messun jälkeen

su 8.2.2026 klo 11-12.15 Aleksanterin kirkko

Sana Soi: Minun tarinani

Musiikkivieraana on bassobaritoni Sauli Ahvenjärvi ja puhujavieras on toimittaja, toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö.

su 8.2.2026 klo 18 Finlaysonin kirkko

Hiljaisuuden joogan®-ryhmä

Hiljaisuuden joogan®-ryhmä alkaa 12.2. Ilmoittautuminen 30.1. lähtien. Voit tulla kerran maksuttomalle kokeilukerralle.

to 12.2.2026 klo 18-19.30 Aleksanterin kirkko

Iltapäivän urkumusiikkia

Esa Toivola

su 22.2.2026 klo 13-13.30 Tuomiokirkko

Seuraavaksi tapahtuu
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Vanhan kirkon messu pe 22.5.2026 klo 18-19Vanha kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

ICCK English service su 24.5.2026 klo 16Vanha kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
Hengellinen tilaisuusHengellinen tilaisuus KohtauspaikkaKohtauspaikka SururyhmäSururyhmä

Lohdun hetki - keskustelumahdollisuus ke 27.5.2026 klo 16.30-18Aleksanterin kirkko

Hengellinen tilaisuusHengellinen tilaisuus KohtauspaikkaKohtauspaikka SururyhmäSururyhmä
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Vanhan kirkon messu pe 29.5.2026 klo 18-19Vanha kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

ICCK English service su 31.5.2026 klo 16Vanha kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Perheiden kirkkoruokailu pe 5.6.2026 klo 11-12.30Seurakuntien talo


Konsertit ja musiikkitapahtumat
KonserttiKonsertti

J. S. Bach: Johannes-passio pe 3.4.2026 klo 18-20.15Tuomiokirkko

KonserttiKonsertti
KonserttiKonsertti

Lounasmusiikkia - inspiraatioita Bachista ja Beethovenista ke 8.4.2026 klo 12-12.30Aleksanterin kirkko

KonserttiKonsertti
Hengellinen tilaisuusHengellinen tilaisuus MusiikkiMusiikki

Sana Soi: Ristillä koodattu su 12.4.2026 klo 18Finlaysonin kirkko

Hengellinen tilaisuusHengellinen tilaisuus MusiikkiMusiikki
YhteisvastuuYhteisvastuu KonserttiKonsertti

Lounasmusiikki goes Wappu pe 1.5.2026 klo 12-12.30Aleksanterin kirkko

YhteisvastuuYhteisvastuu KonserttiKonsertti
Hengellinen tilaisuusHengellinen tilaisuus MusiikkiMusiikki

Sana Soi su 3.5.2026 klo 18Finlaysonin kirkko

Hengellinen tilaisuusHengellinen tilaisuus MusiikkiMusiikki
MusiikkiMusiikki KonserttiKonsertti

Kuoronjohdon tutkintokonsertti ma 18.5.2026 klo 19Tuomiokirkko

MusiikkiMusiikki KonserttiKonsertti

Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan logo
  • Kirkkoherra, tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth p. 050 083 6000
  • Seurakunta-assistentti Tea Stenberg p. 050 520 9012, tea.u.stenberg(at)evl.fi
  • Seurakuntasihteeri Paula Kivipensas-Vitikainen,  p. 040 804 8153, paula.kivipensas-vitikainen@evl.fi

sähköpostit : etunimi.sukunimi@evl.fi
Jakeluosoite: PL 226, 33101 Tampere

Kun kaipaat keskusteluapua tai haet vastauksia hengelliseen etsintääsi, voit ottaa yhteyttä pappiin.  Varaa 30 minuutin puhelinaika papin kanssa tästä.


4.2.2026 Katsomusaine voisi nojata nykyiseen uskonnonopetukseen

Kirkollisasioista hallituksessa vastaavan opetusministerin Anders Adlercreutzin avaus yhteisestä katsomusaineesta on otettu vastaan sekä myönteisin että kielteisin kommentein, mutta herättänyt myös monia kysymyksiä.

4.2.2026 Ravintola Kierto aloittaa Hervannassa

Ravintola Kierto aloittaa toimintansa keskiviikkona 4. helmikuuta Hervannan kirkossa. Hävikkiraaka-aineista valmistettu ateria on tarjolla kolmena päivänä viikossa. Kohderyhmänä ovat vähävaraiset ihmiset.