MasaMasan mutinat

Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.

rss Masan Mutinat

Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
24.12.2014 10.44

Joulun unohdettu sankari

Olisiko ensimmäistä joulua tullutkaan ilman hyväsydämistä Joosefia?
Me kaikki tunnemme jouluevankeliumin ikiaikaisen kertomuksen, sen tutut ja kauniit tuokiokuvat ja kohtaukset, joiden ääreen pysähdymme vuodesta toiseen viipyilemään ja tunnelmoimaan. Meillä jokaisella on omanlaisemme mielikuva siitä, millainen oli ehkä Betlehemin talli, millaisia ihmiset, jotka sinne kokoontuivat. Muistatko vielä, minkälainen oli lapsuutesi seimikuvaelma - ehkä teillä rakennettiin sellainen kotona, tai sitten sinulle jäi muistoihisi lähtemätön mielikuva koulussa tai pyhäkoulussa, tai ehkä jokin maalaus tai kiiltokuva tai vastaava koristelee tänäkin jouluna sydämeesi "sen oikean" joulukuvaelman.

Vaan onko niin, että tuossa sinulle hyvin tutussa ja rakkaassa kuvassa yksi läsnäolijoista tuntuu ikään kuin ulkopuoliselta? Seisooko hän hieman sivussa tapahtumista; kuin hänellä olisi kyllä periaatteessa paikkansa tässä suuressa kokonaisuudessa, mutta sittenkin hänen roolinsa jää pelkäksi sanattomaksi statistiksi, joka hiipuu vähin äänin takavasemmalle?

Hänhän on Joosef Nasaretilainen, Helin poika. Niin, tuo harmaahapsinen, lempeän ja ehkä vähän väsyneen näköinen ukko, joka toisinaan nojaa sauvaan, kun ikä jo painaa ja jouluyö on pitkällä.

Joosef on kiehtova henkilö, joka kuitenkin pakenee meitä Raamatun lehdillä ja - niin kuin noissa joulukuvaelmissa - katoaa kaikessa hiljaisuudessa historian hämäriin. Tiedämme hänestä hyvin vähän. Se on sangen hämmästyttävää, kun ottaa huomioon, miten valtavan suurta osaa hän näytteli Jeesuksen elämässä. Voisin jopa väittää, että ensimmäinen joulu olisi ollut vaakalaudalla ilman Joosefin luonteenlujuutta.

Miksikö? Eikö Jumala valinnut Marian Vapahtajan syntymän välikappaleeksi? Mihin Joosefia sitten edes tarvittiin?

Paljoonkin. Kaikkeen!

Lähdetään pieneksi hetkeksi matkalle Palestiinaan kahdentuhannen vuoden taakse. Pääsette sitten palaamaan takaisin joulupöydän, kuusen ja kännyköiden pariin. Lupaan sen.

Löydämme itsemme piskuisesta Nasaretin kylästä. Elämä mataa siellä eteenpäin tuttuja uneliaita uomiaan. Galilea on koko roomalaisen maakunnan syrjäseutua, ja Nasaret perimmäistä periferiaa. Tuomittu unohdukseen. Sanovathan kirjoituksetkin, ettei Galileasta ainakaan tule mitään hyvää.

Vaan kylän ämmät kaivolla juorutessaan haistavat skandaalin käryä. Kaikkihan täällä tuntevat kaikki, tällaisessa paikassa. Nyt puhutaan, että se tyttö, Maria, on karistanut kylän pölyt jaloistaan ja lähtenyt sukulaisnaisensa Elisabetin luo. Kauas pois täältä. Liittyyköhän tähän jotain häpeällistä? Kihlattu kuulemma on kumminkin jäänyt tänne ja näyttää murheen murtamalta. Ryppyjä rakkaudessa?

Tässä kylässä valuuttaa ovat kunnia ja häpeä. Niin on koko valtakunnassa. Kunniaa on vaikea saavuttaa, mutta petollisen helppo menettää. Sen takaisin saaminen on lähes mahdotonta. Häpeä on kuin paha löyhkä, joka tarttuu ihmisestä toiseen. Jos olet tekemisissä häpeällisten yksilöiden kanssa, tulet osalliseksi heidän häpeästään.

Juutalainen laki on ankara ja julma. Jos esiintyy aihetta epäillä uskottomuutta, asia puidaan julkisesti, koko yhteisön edessä. Tyttö vapisee vihaisten, vanhojen miesten edessä ja vakuuttaa syyttömyyttään, ja häntä uskotaan tai sitten ei. Laki määrää uskottomuudesta tylyn rangaistuksen: kuoleman kivittämällä. Vaikka sitä ei pantaisikaan toimeen, kuka haluaisi olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on häpeän merkitsemä? Mitä vaihtoehtoja hänelle jäisi, paitsi kerjuukulho?

Ajatelkaa vielä tätä: siihen aikaan oli tapana (vaikkakin poikkeukset vahvistivat säännön), että juutalaiset tytöt kihlattiin kaksitoistavuotiaina ja pojat kuusitoista- seitsemäntoistavuotiaina. Yleensä vuoden parin kuluttua kihlauksen solmimisesta nuoripari vihittiin avioliittoon.

Joulukuvaelmassa Joosef katsoo sinuun usein kurttuisena ja parrakkaana vanhuksena. Raamattu ei väitä häntä sellaiseksi. Itse asiassa Raamattu ei kerro meille mitään hänen iästään, paitsi että hän oli selvästi vielä voimissaan tehdessään pitkiä matkoja milloin minnekin. Jaakobin evankeliumi - täysin apokryfinen ja taianomaisia ihmeitä pursuava legenda - väittää hänen olleen yhdeksänkymppinen Jeesuksen syntymän aikoihin. Tämä versio hänestä ikäloppuna nuoren neitsytäidin suojelijana jäi sitten elämään katolisessa traditiossa.

Mutta pysähdy nyt ajattelemaan häntä sellaisena kuin hän luultavasti oli: kuusitoistakesäisenä keskenkasvuisena poikana. Jonka nuori kihlattu paljastaa hänelle itkuisena eräänä päivänä, että odottaakin lasta. Sopertaa jotakin enkelistä ja Jumalan tahdosta.

Joosef ei usko häntä. Kukapa nyt ensimmäiseksi uskoisi sellaisia väitteitä? Mutta vaikka häntä on loukattu ja satutettu, hän ei tahdo kostaa Marialle. Hän ei halua häväistä tyttöä julkisesti käymällä oikeutta; päinvastoin, hän päättää hoitaa koko asian kaikessa hiljaisuudessa, jotta kenellekään ei tapahdu mitään pahaa.

Ja sitten hän näkee unen. Unessa häntä kehotetaan ottamaan Maria vaimokseen ja olemaan pelkäämättä. Herättyään Joosef päättää tehdä juuri niin. Toimiiko hän pelkästään velvollisuudentunnosta? Vai rakkaudesta nuorta kihlattuaan kohtaan? Eikö nimittäin hänen velvollisuudentuntonsa sukua kohtaan nimenomaan kannustaisi välttämään mahdollista häpeää? Kuitenkin hän tekee niin kuin katsoo oikeaksi.

Joosef uhmaa yhteisönsä pinttyneitä tapoja, riskeeraa osakseen ja sukunsa osaksi mahdollisesti tulevan häpeän ja luottaa Jumalan lupaukseen, jonka on saanut unessa. Ja tämän tekee ehkä vasta kuusitoistavuotias pojankloppi.

Olisiko sinusta ollut samaan?

Sattuneesta syystä minä en pysty varmaan koskaan täysin samaistumaan poikaansa odottavan Marian osaan, mutta minusta on aika helppo liusua Joosefin sandaaleihin. Voin kuvitella, millaisen kipuilun hän joutui läpikäymään. Ja voin kuvitella, miltä hänestä tuntui sinä yönä, kun Maria äkkiä uikahti, että nyt se tulee. Vieraassa kaupungissa ilman perheen ja ystävien tukea - kääk! Universaali totuushan on, ettei mikään ole hyödyttömämpi kuin panikoiva isä synnytyksen hetkellä, mutta jotenkin Joosef selvisi mahdollisimman mahdottomaksi kääntyneestä tilanteesta.

Raamatussa Jeesuksen syntymä kuitataan yhdellä lauseella. Meille ei kerrota, löysivätkö Maria ja Joosef naapuritalosta jonkun tomeran lapsenpäästäjän auttamaan pienokainen maailmaan. Tai ehkei Marialla ollut apunaan ketään muuta kuin Joosef, joka joutui niin sanotusti ex tempore toimimaan kätilönä, vaikkei sellaisista "naisten töistä" varmasti mitään etukäteen tiennytkään.

Eivätkä vaikeudet siihen lopu. Juudeassa on Quiriniuksen väestönlaskennan aikoihin levotonta. Matteuksen evankeliumin mukaan Joosef vie perheensä turvaan Egyptiin. Sen jälkeen on vielä edessä paluu arkeen. Nasaretissa nuorukainen on pelkkä tavallinen rakennusmies. Niillä hommilla elää, muttei varsinaisesti rikastu. Hänelle ja Marialle siunaantuu vielä kuusi muutakin lasta. Kaikesta päätellen Joosef onnistuu elättämään suurperheensä ja hankkimaan jopa jonkinlaista mainetta kotikylässään: myöhemmin ihmiset kyllä tuntevat Jeesuksen isän ja kummastelevat, miksi moinen raksamiehen poika on ruvennut julistajaksi.

Joosef kasvatti Jeesuksen, opetti hänelle ammattinsa salat, kävi hänen kanssaan synagogassa, leikki ja nauroi, kantoi häntä hartioillaan ja lohdutti häntä, kun itketti tai pelotti. Hän teki uskomattoman paljon ihmiskunnan Vapahtajan puolesta, vaikka olisi ollut ehkä suorastaan oletettavaa, että hän kuusitoistavuotiaana poikana olisi sydän verta vuotaen kieltänyt kihlattunsa ja kostanut tälle kuvittelemansa uskottomuuden.

En tiedä, olisiko minusta ollut samaan. Sitä suuremmalla syyllä haluan muistaa myös Joulun lapsen maanpäällistä isää, kun pysähdymme Vapahtajamme elämäntarinan äärelle. On oikein ja arvollista, että Jeesuksen äitiä muistetaan myös luterilaisessa kirkossamme. Ansaitsisiko myös joulun unohdettu sankari Joosef edes joskus enemmän kuin paikan sivulauseessa?

Siunattua joulua sinulle!
Viivähdä yhdessä Pyhän perheen kanssa
Vapahtajan seimen äärellä
ja mietiskele:
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella Hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalleen antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta
. (Joh. 1:14)

Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi

27.12.2014 5.06
IsotLahja
Joosef
Kiitos Joosef-tarinasta. Mielenkiintoista, että Joosef olisi vasta 16 v. Olen aina mieltänyt hänet vähän vanhemmaksi leskimieheksi. Kiitos tästä, siinä korostuu nimenomaan ISÄN ROOLI