Matkalla Unkarissa

Tänä päivänä Orosházan seurakunta on Tampereen Eteläisen seurakunnan ystävyysseurakunta. Kesän matka merkitsi tämän pitkäaikaisen ystävyyssuhteen vahvistamista. Ryhmässämme oli jälleen mukana kaiken ikäisiä koululaisista eläkeläisiin. Samoin matkalaisissa oli aiemmin Orosházassa käyneitä ja ensikertalaisia. Matkan johtajina toimivat pastori Päivi Repo ja kanttori Markku Ylipää.

Budapestissa tutustuimme Dohány-kadun Suureen synagogaan ja sen yhteydessä olevaan juutalaiseen museoon. Synagogan sisäpihalla oli vaikuttava itkupajun muotoinen holokaustin uhreista muistuttava veistos. Jo Budapestissa saimme myös hiukan tietoa Unkarin luterilaisuudesta, kun suomen kieltä osaava kanttori Gabor Bence otti meidät vastaan aivan ydinkeskustassa sijaitsevassa Deák-aukion kirkossa. Unkarin 10 miljoonasta asukkaasta vain 3 prosenttia kuuluu luterilaiseen kirkkoon.

Budapestin jälkeen saimme nauttia unkarilaisten ystäviemme vieraanvaraisuudesta Orosházassa. Majoituimme seurakuntalaisten kodeissa. Tutustuimme kaupunkiin, lähiseutuihin ja ennen kaikkea seurakunnan elämään. Sunnuntain jumalanpalvelus oli juhlava luterilaisen koulun ja päiväkodin kouluvuoden päätösjumalanpalvelus, jonka päätteeksi jaettiin stipendit ja muut huomionosoitukset. Lauloimme ryhmänä suvivirren tervehdyksenämme tässä juhlassa.

Tutustuimme Orosházaan

Lähtöjuhla

Matkalaisten mietteitä

Lähdin innoissani, vähän ehkä jännittyneenäkin Eteläisen seurakunnan reissulle Unkariin, mutta jo heti alkumatkasta koin että matkaseura oli mitä mahtavin. Yhteenkuuluvuuden tunne oli mieletön.

Koin, että ollaan saman Isän lapsia ja siinä joukossa oli hyvä olla. Sain olla oma itseni, ei tarvinnut jännittää mitään. Kaikki olimme tulleet ehkä vähän erilaisista olosuhteista, erilaisista elämäntilanteista.

Se, millä tavalla meidät otettiin vastaan Orosházassa, oli sanoin kuvaamatonta.
Se rakkaus, välittäminen ja huolenpito oli käsin kosketeltavaa.

Matka oli kokonaisuudessaan mahtava. Saimme tehdä kivoja ostoksia Budapestissa ja nähdä valtavasti kaikkea.

Kylpylöihin oli myös hauska päästä. Metrollakin ajettiin, ja uskalsin jopa maailmanpyörään, aluksi tietysti hanttiin pistäen.

Matka oli ensimmäinen laatuaan, toivotaan ettei viimeinen.
Kiitän matkan järjestäjiä tästä kaikesta, uusista ystävistä myös iloitsen.

Taivaan Isän siunausta jokaisen elämään, arkeen, jokaiseen päivään."

- Minna

"Matka oli hieno kokemus. Matkalle oli mukava lähteä, kun se oli seurakunnan järjestämä, ja mukana oli uskovaisia "veljiä ja sisaria". Kohtalaisen lyhyessä ajassa sai uusia ystäviä. Harmillista oli, että Unkarin ystävien kanssa ei ollut yhteistä kieltä. Olisi ollut mielenkiintoista tutustua paremmin heidän elämäänsä ja arkeensa. 

Koululaisten kouluvuoden päätösjuhla kirkossa oli hieno ja juhlallinen kokemus. Koululaiset ja kaikki muutkin olivat pukeutuneet juhlallisesti mustavalkoisiin. Mieltä lämmittävää oli kuulla, että lapset pääsivät 3-vuotiaasta lähtien ensiksi päiväkotiin ja sitten peruskouluun, jotka luterilainen kirkko omisti. Näin lapset saivat kristillistä kasvatusta pienestä pitäen. Päiväkoti oli siis pakollinen, kun lapsi täytti kolme vuotta. Laitoin merkille, että lapset olivat juhlakirkossa rauhallisia.

Unkarilaisten ystävien vieraanvaraisuus ja huolehtiminen oli iloinen yllätys. Paljon olivat uhranneet aikaansa ja varojaan meidän vieraitten hyväksi. Toivottavasti tulevat Suomeen vastavierailulle.

Ruoka oli hyvää ja monipuolista. Samoin ohjelmaa oli mukavasti järjestetty pienine yllätyksineen. Hauskaakin osattiin pitää. Matkasta jäi mukavia muistoja!"

- Kaija

____

"Osallistuin juhannuksena sekä pari päivää ennen ja jälkeen Eteläisen seurakunnan matkalle. Matkalla ehti nähdä ja kokea monenlaista, mutta mieleenpainuvinta oli tavata Orosházan luterilaisen seurakunnan jäseniä ja saada elää hetki juhlaa heidän rinnallaan. Toki matkalla ehti myös ihastelemaan kaunista Budapestia ja tasaista pustaa.

Ensimmäisiä koskettavia hetkiä oli saada nähdä Budapest kristityn matkaoppaan esittelemänä. Markku Ylipää ohjasi meidät aloittamaan Budapestin kiertoajelumme Isä meidän -rukouksella, josta oppaamme tunnisti meidätkin Jeesuksen ystäviksi. Opastus oli oppaamme viimeinen 16 vuoden työrupeaman päätteeksi ja oli hänelle, minulle ja luullakseni myös ryhmällemme koskettavaa kokea Jumalan tarkka ja osuva ajoitus. Aavistelen, että saimme myös aivan erityisen opastuksen - ainakin siihen meni aikaa enemmän kuin matkasuunnitelmassa oli ennakoitu.

Parin Budapestin päivän jälkeen suuntasimme pustalle ja tapaamaan Orosházan luterilaisen seurakunnan jäseniä ja nauttimaan ylenpalttisesta vietaanvaraisuudesta, jossa kuitenkin tavallaan pysyttiin myös yksinkertaisuudessa (ja oikein hyvä niin). Ruokailuun kuului yleensä alkukeitto ja maittava pääruoka hyvässä seurassa. Isäntäperheemme tarjosivat hienon kohtaamisen ja kurkistuksen unkarilaiseen elämänmenoon ja historiaan. Näkemämme puhutteli monella tavalla. Tällainen muistomerkki oli minulle esim. synagoga, josta oli tehty musiikkiopisto. Juutalaisiahan ei enää toisen maailmansodan jälkeen juuri ollut Orosházassa.

Orosházan luterilainen seutakunta ylläpitää päiväkotia ja koulua, joissa vaikutti olevan iloista uskoa ja innostusta. Muutaman hetken saimme nauttia koulun ja päiväkodinkin henkilökunnan vieraanvaraisuudesta. Koulun kevätjuhlajumalanpalvekuksessa hyvin menestyneitä oppilaita kunta palkitsi matkalla - olikohan se Montenegroon - mahtaisikohan moinen porkkana innostaa nuoria Suomessa opiskelemaan?

Juhannus ohittui aika tavallisena päivänä, juhannuspäivän iltana oli keskikesän kunniaksi "museon yö" -tapahtuma, paikallinen bändi soitteli, paikalliseen museoon oli vapaa pääsy, museon pihamaalla oli seppä työssään ja muutamasta markkinakojusta sai ostaa unkarilaisia karamelleja. Illan pimeydessä oli vaikuttavaa käydä katsomassa Orosházan kaunista keskuspuistoa ja valaistua "päärynäpuuta", sillä päärynäpuun alle muutama sata vuotta sitten asettui luterilainen talonpoika, joka piti hyvänä jäädä tähän herkullisten hedelmien alueelle.

Oliko viisasta lähteä mukaan, kyllä, koska kokemani oli ainutkertaista, ikimuistoista, ja Taivaan Isän johdatus tuntui joka hetkessä - lähtisinkö uudelleen, uskaltaisinko, miten kävisi muistoille, jotka haluaisin säilyttää muuttumattomina. Seuraavan kerran kohdannemme Orosházan ystävät Suomessa parin vuoden päästä, ja siihen kohtaamiseen haluan mukaan, siitä syntyy joka tapauksessa ihan uusia muistoja. En pysty pukemaan sanoiksi kokemustani, mutta ehkä sinäkin haluaisit liittyä joukkoomme kokemaan Luojan ja luotujen ystävyyttä."

- Arja