Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
2.3.2015 11.51
Kolme kiusausta
Matteuksen evankeliumista (4:1-11) löytyvä kertomus Jeesuksen kilvoittelusta autiomaassa kasteensa jälkeen on aika karua luettavaa. Neljänkymmenen päivän kärvistely on vasta alkua, kun Nasaretilainen joutuu kohtaamaan oman inhimillisen puolensa houkutukset. Nytpä ei kyse olekaan heikkoudesta, vaan vahvuudesta - siitä, mihin hänellä olisi mahdollisuus, jos vain suostuisi tarttumaan siihen. Koko maailma on levitetty hänen eteensä; siitä vain ottamaan, kuiskivat pahat ajatukset hänen korviinsa.
Mitä nuo kiusaukset sitten pohjimmiltaan olivat? Jotain sellaistako, mikä kosketti vain ja ainoastaan Jeesusta? Vai löytyisikö niistä yhtymäkohtia meidän etsikkolaistenkin elämään?
Pitkän paastonsa jälkeen Jeesuksen oli tullut huutava nälkä. Silloin kiusaaja kehotti häntä käskemään kiviä muuttumaan leiväksi - tokkopahan sellainen olisi ollut mahdotonta Jumalan Pojalle?
No hyvä. Entäs jos Jeesus olisikin suostunut keskittymään oman mukavuutensa ja maallisten tarpeidensa turvaamiseen?
Olisiko pian käynyt niin, että opetuslapset saisivat huomata joutuvansa palvelemaan mestariaan täyttämällä tämän eksoottisimpiakin tarpeita ja oikkuja? Että opettaja nautiskelisi milloin milläkin herkuilla mässäillen, pukeutuisi arvolleen sopiviin prameisiin vaatteisiin ja kaikin tavoin nautiskelisi elämästä kuin ei huomisesta huolta? Sillä tokihan tällainen olisi Jumalan Pojan arvolle sopinutkin?
"On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Seuraavaksi Jeesusta kiusattiin näyttämään voimansa oikein toden teolla. Jos hän kerran oli Jumalan Poika, niin tottahan hän voisi heittäytyä vaikka katonharjalta alas, ja enkelit olisivat silti kantaneet häntä?
Näinpä. Mitäs seuraavaksi? Jos voimaa aletaan käyttää pelkästään käyttämisen ilosta ja brassailumielellä, voiko se johtaa lopulta muuhun kuin alistamiseen ja hallitsemiseen pelolla? Meistä jokaisella olisi varmasti mahdollisuus puskea tietämme eteenpäin omine voiminemme silloinkin, kun toiset ruhjoutuisivat jalkojemme alle. On helppo pullistella voimiensa tunnossa ja päällepäsmäröidä; vaikeampaa nöyrtyä sävyisyyteen. Jumalan erikoislaatuinen suunnitelma ei ollut lähestyä ihmiskuntaa kaikessa voimassaan ja loistossaan, vaan "ottaa orjan muoto", nöyrtyä ihmiselon kaikkiin iloihin ja suruihin ja taakkoihin.
"On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"
Nämä kaksi kiusausta olivat vasta alkusoittoa ennen kolmatta. Jeesus näkee silmiensä edessä avautuvan koko maailman. Kaikki se olisi hänen, jos hän vain suostuisi ryhtymään siksi kuninkaaksi, jota ihmiset kohta ovat hänestä kilvan leipomassa. "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua."
Kuninkaita oli tullut ja mennyt. Heidän valtansa rakentui miekoille, tulelle ja verenvuodatukselle. Jeesus olisi voinut niin halutessaan nostattaa intomieliset seuraajansa kapinaan, ajaa roomalaiset mereen ja perustaa uudelleen Daavidin valtakunnan. Hän olisi voinut pukeutua purppuraviittaan ja istuutua Jerusalemin valtaistuimelle. Kultaa, kunniaa ja ylellisyyttä. Kaikki tämä olisi ollut hänen ulottuvissaan. Tuhansien ihmishenkien hinnalla.
Jeesus käänsi selkänsä maalliselle vallalle. Hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta. Sen sijaan sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen Juudea sai "messiaan", joka toimi täysin päinvastoin. Simeon Bar Kokhba julistautui juutalaisten odottamaksi messiaaksi. Hän aloitti sodan (132-135) roomalaisia vastaan ja perusti hetkellisesti itsenäisen teokraattisen valtakunnan, joka perustui hirmutöille ja uskonnolliselle fanatismille. Mutta hänen sotansa päättyi roomalaisten julmaan vastaiskuun, jonka myötä juutalaiset ajettiin pois ikiaikaisesta kotimaastaan. Tämä oli tulevaisuus, jota Jeesus ei halunnut kenellekään.
"Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan Häntä palvella.'"
Jos Jeesus olisi antanut periksi yhdenkin kiusauksen edessä, kaikki olisi mennyt kauhealla tavalla vikaan.
Vaan entä nyt, kaksituhatta vuotta myöhemmin, meidän arkisen taaperruksemme keskellä, joka on niin kovin kaukana Jeesuksen ajan tapahtumista? Onko meille edelleen merkityksellistä kieltäytyä toisten kustannuksella hankitusta ylellisyydestä, voimankäytöstä voimankäytön vuoksi ja maallisen mahdin tavoittelusta?
Paastonaika on hyvä aika pysähtyä miettimään tätäkin asiaa.
Mitä nuo kiusaukset sitten pohjimmiltaan olivat? Jotain sellaistako, mikä kosketti vain ja ainoastaan Jeesusta? Vai löytyisikö niistä yhtymäkohtia meidän etsikkolaistenkin elämään?
Pitkän paastonsa jälkeen Jeesuksen oli tullut huutava nälkä. Silloin kiusaaja kehotti häntä käskemään kiviä muuttumaan leiväksi - tokkopahan sellainen olisi ollut mahdotonta Jumalan Pojalle?
No hyvä. Entäs jos Jeesus olisikin suostunut keskittymään oman mukavuutensa ja maallisten tarpeidensa turvaamiseen?
Olisiko pian käynyt niin, että opetuslapset saisivat huomata joutuvansa palvelemaan mestariaan täyttämällä tämän eksoottisimpiakin tarpeita ja oikkuja? Että opettaja nautiskelisi milloin milläkin herkuilla mässäillen, pukeutuisi arvolleen sopiviin prameisiin vaatteisiin ja kaikin tavoin nautiskelisi elämästä kuin ei huomisesta huolta? Sillä tokihan tällainen olisi Jumalan Pojan arvolle sopinutkin?
"On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Seuraavaksi Jeesusta kiusattiin näyttämään voimansa oikein toden teolla. Jos hän kerran oli Jumalan Poika, niin tottahan hän voisi heittäytyä vaikka katonharjalta alas, ja enkelit olisivat silti kantaneet häntä?
Näinpä. Mitäs seuraavaksi? Jos voimaa aletaan käyttää pelkästään käyttämisen ilosta ja brassailumielellä, voiko se johtaa lopulta muuhun kuin alistamiseen ja hallitsemiseen pelolla? Meistä jokaisella olisi varmasti mahdollisuus puskea tietämme eteenpäin omine voiminemme silloinkin, kun toiset ruhjoutuisivat jalkojemme alle. On helppo pullistella voimiensa tunnossa ja päällepäsmäröidä; vaikeampaa nöyrtyä sävyisyyteen. Jumalan erikoislaatuinen suunnitelma ei ollut lähestyä ihmiskuntaa kaikessa voimassaan ja loistossaan, vaan "ottaa orjan muoto", nöyrtyä ihmiselon kaikkiin iloihin ja suruihin ja taakkoihin.
"On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"
Nämä kaksi kiusausta olivat vasta alkusoittoa ennen kolmatta. Jeesus näkee silmiensä edessä avautuvan koko maailman. Kaikki se olisi hänen, jos hän vain suostuisi ryhtymään siksi kuninkaaksi, jota ihmiset kohta ovat hänestä kilvan leipomassa. "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua."
Kuninkaita oli tullut ja mennyt. Heidän valtansa rakentui miekoille, tulelle ja verenvuodatukselle. Jeesus olisi voinut niin halutessaan nostattaa intomieliset seuraajansa kapinaan, ajaa roomalaiset mereen ja perustaa uudelleen Daavidin valtakunnan. Hän olisi voinut pukeutua purppuraviittaan ja istuutua Jerusalemin valtaistuimelle. Kultaa, kunniaa ja ylellisyyttä. Kaikki tämä olisi ollut hänen ulottuvissaan. Tuhansien ihmishenkien hinnalla.
Jeesus käänsi selkänsä maalliselle vallalle. Hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta. Sen sijaan sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen Juudea sai "messiaan", joka toimi täysin päinvastoin. Simeon Bar Kokhba julistautui juutalaisten odottamaksi messiaaksi. Hän aloitti sodan (132-135) roomalaisia vastaan ja perusti hetkellisesti itsenäisen teokraattisen valtakunnan, joka perustui hirmutöille ja uskonnolliselle fanatismille. Mutta hänen sotansa päättyi roomalaisten julmaan vastaiskuun, jonka myötä juutalaiset ajettiin pois ikiaikaisesta kotimaastaan. Tämä oli tulevaisuus, jota Jeesus ei halunnut kenellekään.
"Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan Häntä palvella.'"
Jos Jeesus olisi antanut periksi yhdenkin kiusauksen edessä, kaikki olisi mennyt kauhealla tavalla vikaan.
Vaan entä nyt, kaksituhatta vuotta myöhemmin, meidän arkisen taaperruksemme keskellä, joka on niin kovin kaukana Jeesuksen ajan tapahtumista? Onko meille edelleen merkityksellistä kieltäytyä toisten kustannuksella hankitusta ylellisyydestä, voimankäytöstä voimankäytön vuoksi ja maallisen mahdin tavoittelusta?
Paastonaika on hyvä aika pysähtyä miettimään tätäkin asiaa.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja