Viime sunnuntaina Hämeenkatu täyttyi iloisesta jouluhumusta, kun Pukki piippahattuisine kätyreineen otti tilan haltuun Tampereen jouluparaatissa. Se oli hauska ja valoisa tapahtuma, joka toi mukavasti väriä ja tohinaa muuten vähän ynseään marraskuuhun. Vaikkei lunta vielä ollutkaan, Joulupukki saapui lava-autolla, ja mukana menossa olivat myös partiolaiset, Koukkuniemen mammat ja papat lumiukkoina (ja -akkoina) porkkananenineen, Koiramäen hahmot sekä ihan oikeita epäantropomorfisia koiriakin. Ja poneja.

Niin tätä silmilläni katselleena jäin miettimään. Entäs jos löytyisi seurakuntalaisista riittävästi luovaa hulluutta ja hengenpaloa, jotta ensi vuonna adventin alkaessa järjestettäisiin oma jouluparaati? Silloin tietysti annettaisiin tilaa joulun vielä Pukkia vanhemmalle sankarille. Mitäs jos Jeesus ratsastaisikin aasilla (tai ponilla) Hämeenkatua pitkin vaikka Aleksanterin kirkolle? Joulun tähti keikkuisi totta kai Vapahtajan (pitkätukkaisen) pään yläpuolella, ja sitä muut seuraisivat. Mukaan mahtuisi tietysti enkelityttöjä ja -poikia, voisi löytyä paimenia lampaineen, miksei vaikka monikulttuurisuuden nimessä itämaan tietäjiäkin, tai vastaavia tiernahenkilöitä. (Välttämättä ei kuningas Herodesta kuitenkaan. Hänellä oli tapana pilata juhlailo.)

Kirkossa voisi sitten kajauttaa perinteiset Hoosiannat koko paraativäen voimin. Pipareita! Glögiä! Vallan mainiota, ajattelin keskenäni.

Sitten iski todellisuus. Löytyisikö oikeasti miltään instanssilta aikaa tai resursseja tai kiinnostusta tällaiseen projektiin? Ja varmasti seurakuntavastaiset nostaisivat äläkän, että meidän lapset altistuvat julkiselle uskontohapatukselle. Ja taantumukselliset närkästyisivät, kun moista karnevaalihörväilyä tänne meille; ei uskonnon kuulu olla hauskaa, ei ainakaan kristinuskon, ei ainakaan luterilaisuuden, vaan sopivan synnintuntoisen harmaata.

Mutta silti. Voisi se olla hilpeä joulunajan aloitus! Kukaties mahdollisesti ehkä!