Vappu!

Ah tuo armas, keväinen juhlapäivä, Suomenmaan ainoa karnevaali, jolloin on luvallista ja suorastaan odotettua häröillä ja örveltää. Ylioppilaslakki päässä, niin tulee sopivasti arvokkuuttakin mukaan menoon. Toreille ja turuille kerääntyvät ilmapallo- ja rihkamakauppiaat kuin perhoset kevätkukkiin; vappuhan tunnetusti on hassunhauskan kulutuksen ja vapaan markkinatalouden oodi!

Ei kun meniköhän nyt ihan oikein?

On ehkä hyväkin, että vappu on menettänyt poleemisimman puoluepoliittisimman kärjekkyytensä. Mutta poliittisista kannoista riippumatta lienevät lähes kaikki yhtä mieltä siitä, että on aivan oikein ja arvollista omistaa edes yksi päivä vuodesta suomalaiselle työlle. (Siis sellainen päivä, ettei sitä työtä tarvitse silloin tehdä.)

Millainen työ sitten on juhlimisen ja muistamisen arvoista? Suomalaista kansanhuviahan on nurkuminen työajoista ja pomosta ja veroista. Joskus se tuntuu jopa kansalaisvelvollisuudelta. Työtä on joko liikaa tai sitten ei ole, mutta jos on, pitäisi olla vähemmän, mutta ei olematta, koska työ on oikeus, mutta sen ei pitäisi olla velvollisuus (paitsi muille).

Pohdimme vapun alla asiaa Nessussa. Lapsethan nimittäin oppivat aikuisilta, millaisia ammatteja ja työtehtäviä ei arvosteta. Esimerkkejä löydettiin kyllä. Vaikka roskakuski.

Kerroinpa siihen tositapahtumaesimerkin Berlusconiasta eli Italiasta, jossa Napolin jätehuolto meni jonkin aikaa sitten kuukausiksi poikki. Miten kävikään, kun ei ollut uutteria ja likaa kavahtamattomia Roska-Reiskoja hoitamassa jätekuljetuksia? Valtavat roskavuoret kinostuivat kaduille, rottia vilisi, kaupunki meinasi hukkua omiin jätöksiinsä. Homma kirjaimellisesti haisi.

Lasten ja imeväisten suusta kuulee totuuden. Nessulaiset päättelivät, että roskakuskin ammatin täytyy olla todella tärkeä.

Samoihin lopputuloksiin päästiin, kun pohdiskeltiin muita raskaita, huonosti palkattuja ja monesti vähän arvostettuja töitä. Kaikki pitävät yhteiskunnan isot rattaat pyörimässä. Ilman pitkää päivää puurtavia rekkakuskeja, toisten sikailuja puhdistavia siivousteknikoita (suom. siivooja) tai sateessa ja paahteessa uurastavia, EU-tukiviidakossa rämpiviä viljelijöitä olisimme hyvin äkkiä aimo pulassa.

On surullinen tosiasia, ettei kaikkia töitä arvosteta. Yhtä lailla tosiasia on sekin, että jokainen työ on arvokas. Aina löytyy myös sellainen tilanne, jossa ammatti kuin ammatti on juuri se tärkein.

Palkkoihin ja eläkeikiin ja sen sellaisiin vaikuttaminen on poliitikkojen työtä. Mutta arvostamiseen ei tarvita pestiä Arkadianmäelle. Arvostus lähtee meistä itsestämme.

Milloin viimeksi osoitit arvostavasi muiden tekemää työtä?

Milloin viimeksi huomioit töihin tullessasi vaikka vain huomenia toivottamalla työpaikkasi siistijän, joka jo sarastuksesta asti oli selkäänsä ja käsiään säästämättä ahkeroinut, jotta teillä olisi puhdas ja miellyttävä työympäristö?

Milloin viimeksi kehaisit työtoverillesi, että tämä tekee hyvää työtä?

Milloin viimeksi kiitit opettajaa, lastenhoitajaa tai lastenohjaajaa, joka pitää huolta lapsestasi?

Milloin viimeksi muistutit itseäsi, ettei alaisesi ole firmalle pelkkä tulo- ja menoerien summa?

Kaikki työ on arvokasta. Myös se näkymätön, jonka tekijät helposti unohtuvat ja painuvat marginaaliin. Poissa silmistä, poissa mielestä?

Minkä alapalan Suomen työnteosta voisi ottaa pois niin, ettei koko koneisto sen jälkeen yskien pysähtyisi?

Sama koskee myös seurakuntaa. Raamattu puhuu seurakunnasta yhtenä Kristuksen ruumiina, jonka jäseniä kaikki ovat. Kuten jokaisella ruumiinosalla, seurakunnan jäsenilläkin on erilaisia tehtäviä, mutta niistä kaikki ovat tärkeitä ja arvokkaita. (1. Kor. 12:12-31) Ruumis ei oikein ilman päätä toimi, mutta yhtä lailla pää voi ihan kaikessa turhuudessa fundeerata vaikka millaisia organisaatiouudistuksia ja kärkihankkeita, jos puuttuvat kädet ja jalat, jotka olisivat sitä toteuttamassa. Sydämestä nyt puhumattakaan...

Arvostaminen kumpuaa sisimmästä, tulee todeksi pienillä sanoilla ja teoilla. Kaikki rehellinen työ rakentaa yhteistä hyvää. Ja kaikki työ, joka tehdään Jumalaa kiittäen, on itsessään rukousta.

Hyvää työn päivää ja työpäivää juuri siinä tehtävässä, joka sinulle on uskottu!