Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.
Masan mutinat
Masan Mutinat
Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
1.4.2015 8.47
Rakkauden laki
Pitkäperjantai on kaikesta huolimatta rakkauden suuri juhla.
Minulla on vain muutamia pääsiäisperinteitä. Suklaamuna pitää syödä, mieluummin suomalainen kuin saksalainen, mutta paremman puutteessa teutonienkin resepti maistuu. Pääsiäisruohoa pitää kasvattaa, kissojen iloksi. Lampaaseen en koske paitsi paijatakseni, mutta mämmi on hyvää. Kirkkoon menen yleensä pitkänäperjantaina, en pääsiäisaamuna. Ehkä se kuulostaa erikoiselta, mutta kaikesta koreudesta riisuttu alttari, musiikin ja sanan tumma karuus puhuttelevat ja pysäyttävät. Silloin kaikki on toisin; kirkko tuntuu erilaiselta kuin "tavallisena" sunnuntaiaamuna.
Muistan, miten joskus lapsena pitkäperjantain virret ja kuva-aiheet tuntuivat jännittäviltä. Niissähän puhuttiin aika karmeista tapahtumista, verestä ja kuolemasta. Sitä oli ehkä vaikea ymmärtää, mutta ainakin heräsi tunne, että nyt ollaan jonkin tärkeän ja poikkeuksellisen asian äärellä. Tokaluokkalaiselle minulle näytettiin vielä koulun uskontotunnilla leffa, jossa Jeesus ristiinnaulittiin. Ei se hirveän graafinen ollut, mutta jäi sen verran vahvasti mieleen, että yhä sen muistan. Tosin takuulla ei nykyään saisi enää sellaista lapsille koulussa esittää.
Palmusunnuntai, kiirastorstai, pitkäperjantai, pääsiäissunnuntai - pääsiäisen pyhäpäiviin mahtuvat kaikki mahdolliset tunteet ja mielentilat. Yritän joka vuosi löytää jonkin uuden näkökulman tai ajatuksenpoikasen juhlasta, jota kristikunta on yhdessä viettänyt jo parituhatta vuotta.
Mieleeni jäi elämään eräs kaunis Via Dolorosa -asetelma, joka oli rakennettu pääasiassa lapsia mutta totta kai kaikkia muitakin seurakuntalaisia varten. Minua kiinnostaa nähdä erityisesti, miten pitkäperjantai tällaisessa kuvaelmassa esitetään. Tällä kyseisellä Kärsimystiellä pitkäperjantai oli musta liina, yksinkertainen puuristi, paljaista oksista punottu seppele (siis orjantappurakruunu) sekä viisi verenpunaista ruusua Kristuksen haavojen merkkinä - siinä kaikki. Se oli koskettava.
Jäin ajattelemaan noita viittä ruusua. Ehkä siksi, että ruusuja on totuttu pitämään rakkauden kukkina ja symboleina. Niiden läsnäolo juuri pitkäperjantain alttarilla kaiken mustuuden ja synkkäsävyisyyden keskellä oli kirkas ja räikeä kontrasti.
Vaan sinne ne sopivat kukoistamaan. Pitkäperjantai on enemmän kuin viipyilyä kuoleman ja kärsimyksen äärellä. Kaiken murheen ja pahuuden takana se on rakkauden juhla, kuten koko pääsiäinenkin.
Siinä ei tietysti ole mitään rakkaudellista tai rakastettavaa, mitä Jeesukselle tehtiin. Mutta siinä on, miten hän itse eli viimeiset hetkensä.
Jo kiirastorstaista alkaa tuo rakkauden tie. Jeesus, joka on edelliset päivät ollut paalupaikalla Jerusalemin temppelissä opettamassa valtavia väkijoukkoja, ja jota monet tervehtivät Messiaana ja kuninkaana hänen saapuessaan kaupunkiin, ei piittaa kullasta tai kunniasta. Hän haluaa tehdä ystävilleen ja oppilailleen rakastavan teon ja pestä heidän likaiset jalkansa - työ, joka kuuluisi tavallisesti palveluskunnan alhaisimmalle jäsenelle. (Joh. 13:1-20)
Kun he sitten syövät yhdessä, Jeesus ja hänen ystävänsä, hän antaa painaa heidän mieliinsä vielä yhden käskyn, sen saman, josta on oikeastaan puhunut jo kaiken aikaa opettaessaan: "Rakastakaa toisianne!" (Joh. 13:34) Siinä kaikki. Ei pitkiä ja rönsyileviä sääntöluetteloita, vain yksi laki, joka on uuden liiton merkkinä: rakkauden laki. Ja sen mukaan on paljon, paljon vaikeampi elää kuin kaikkien pappien säätämien satojen lakipykälien! Sen opetuslapset saivat oppia vielä seuraavan vuorokauden aikana.
Jeesus syö samassa pöydässä miehen kanssa, jonka jo tietää kavaltaneen hänet (Matt. 26:23). Ja kun Juudas sitten tulee hänen luoksensa ylipapin sotilaiden kanssa, hän ei hauku saati kiroa harhaan ajautunutta ystäväänsä (Matt. 26:50).
Entä raa'at sotilaat, joiden käsissä hän tietää kohtalonsa olevan karuakin karumpi? Hän kieltää jyrkästi opetuslapsiaan satuttamasta näitä, vaikka Pietari jo tarttuu miekkaansa (Matt. 26:52). Eikä hänen suustaan kuulu ainuttakaan katkeraa tai teräväkielistä sanaa, kun hän seisoo ylipapin edessä kuuntelemassa tämän musertavia syytöksiä (Mark. 14:53-65).
Kun Jeesus viedään Pilatuksen luo, missä hänen kohtalonsa sinetöidään, hän ei ryhdy perustelemaan, miksi murhamies Barabbaan nyt ainakin pitäisi päätyä ristille hänen sijastaan (Mark. 15:2-15).
Roomalaiset sotilaat saavat pyövelin tehtävät vastuulleen. He ruoskivat Jeesuksen ja pakottavat hänet raahaamaan ristinsä läpi kaupungin katujen, jotta ivaava väkijoukko saa varmasti huvinsa. Mutta jotenkin, käsittämättömästi, Golgatalla, missä he naulaavat hänet ristille, hän saa sanottua: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk. 23:34)
Käsi sydämelle: kuka teistä pystyisi samaan? Luulen, että vastaavassa tilanteessa itse kiljuisin kirouksia ja jumalista vihaa ja kostoa ja kaikkea mahdollista pahaa heidän niskaansa. Millaisesta sydämestä löytyisi aidosti vilpitöntä anteeksiantoa sellaisen piinan keskellä?
Jeesukselta. Eikä se jäänyt pelkiksi korulauseiksi. Se oli sydämen pohjilta kumpuava epätoivoinen rukous keskellä kestämätöntä kauhua. Anna heille anteeksi.
Viimeiset hetket lähestyvät. Hän tuntee syvää sääliä kanssaan ristiinnaulittua rosvoa kohtaan - ryöväriä ja tappajaa (Luuk. 23:39-43). Ei kuulu Nasaretilaisen huulilta vieläkään kirousta tai tuomionsanoja häntä pilkkaamaan saapuneille papeille ja lainopettajille (Mark. 15:31-32). Ei sittenkään, vaikka hän tuntuu Isänsäkin hylänneen hänet täydelliseen yksinäisyyteen, eroon kaikesta hyvästä (Mark. 15:34).
"Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolestaan", Jeesus opetti Galileassa, kauan sitten, kun ensimmäiset suuret kansanjoukot alkoivat parveilla hänen ympärillään (Matt.5:44). Hän julisti rakkauden lakia ja rakkauden evankeliumia.
Ja hän eli julistuksensa mukaisesti aina katkeraan loppuun saakka.
Kirkollisissa liturgioissa ja jumaluusopillisissa hokemissa korostetaan usein Kristuksen ansioita pelastustyön keskiössä. Jeesus pysyi Jumalan rakkauden laissa kuolemaansa asti. Täydellisempää rakkautta ei ollut eikä tullut. Jos synnin rikkonaisuus erottaa ihmisen kuolemassa Jumalasta, Jeesuksen täydellinen rakkaus riitti murtamaan kuoleman ylivallan pääsiäisaamuna. Nämä ovat minun nähdäkseni hänen ansionsa, suuremmat kuin kenelläkään toisella.
Pitkäperjantai on rakkauden pyhä. Sillä
Verenpunaiset ruusut ovat paikkansa ristin juurella ansainneet.
Muistan, miten joskus lapsena pitkäperjantain virret ja kuva-aiheet tuntuivat jännittäviltä. Niissähän puhuttiin aika karmeista tapahtumista, verestä ja kuolemasta. Sitä oli ehkä vaikea ymmärtää, mutta ainakin heräsi tunne, että nyt ollaan jonkin tärkeän ja poikkeuksellisen asian äärellä. Tokaluokkalaiselle minulle näytettiin vielä koulun uskontotunnilla leffa, jossa Jeesus ristiinnaulittiin. Ei se hirveän graafinen ollut, mutta jäi sen verran vahvasti mieleen, että yhä sen muistan. Tosin takuulla ei nykyään saisi enää sellaista lapsille koulussa esittää.
Palmusunnuntai, kiirastorstai, pitkäperjantai, pääsiäissunnuntai - pääsiäisen pyhäpäiviin mahtuvat kaikki mahdolliset tunteet ja mielentilat. Yritän joka vuosi löytää jonkin uuden näkökulman tai ajatuksenpoikasen juhlasta, jota kristikunta on yhdessä viettänyt jo parituhatta vuotta.
Mieleeni jäi elämään eräs kaunis Via Dolorosa -asetelma, joka oli rakennettu pääasiassa lapsia mutta totta kai kaikkia muitakin seurakuntalaisia varten. Minua kiinnostaa nähdä erityisesti, miten pitkäperjantai tällaisessa kuvaelmassa esitetään. Tällä kyseisellä Kärsimystiellä pitkäperjantai oli musta liina, yksinkertainen puuristi, paljaista oksista punottu seppele (siis orjantappurakruunu) sekä viisi verenpunaista ruusua Kristuksen haavojen merkkinä - siinä kaikki. Se oli koskettava.
Jäin ajattelemaan noita viittä ruusua. Ehkä siksi, että ruusuja on totuttu pitämään rakkauden kukkina ja symboleina. Niiden läsnäolo juuri pitkäperjantain alttarilla kaiken mustuuden ja synkkäsävyisyyden keskellä oli kirkas ja räikeä kontrasti.
Vaan sinne ne sopivat kukoistamaan. Pitkäperjantai on enemmän kuin viipyilyä kuoleman ja kärsimyksen äärellä. Kaiken murheen ja pahuuden takana se on rakkauden juhla, kuten koko pääsiäinenkin.
Siinä ei tietysti ole mitään rakkaudellista tai rakastettavaa, mitä Jeesukselle tehtiin. Mutta siinä on, miten hän itse eli viimeiset hetkensä.
Jo kiirastorstaista alkaa tuo rakkauden tie. Jeesus, joka on edelliset päivät ollut paalupaikalla Jerusalemin temppelissä opettamassa valtavia väkijoukkoja, ja jota monet tervehtivät Messiaana ja kuninkaana hänen saapuessaan kaupunkiin, ei piittaa kullasta tai kunniasta. Hän haluaa tehdä ystävilleen ja oppilailleen rakastavan teon ja pestä heidän likaiset jalkansa - työ, joka kuuluisi tavallisesti palveluskunnan alhaisimmalle jäsenelle. (Joh. 13:1-20)
Kun he sitten syövät yhdessä, Jeesus ja hänen ystävänsä, hän antaa painaa heidän mieliinsä vielä yhden käskyn, sen saman, josta on oikeastaan puhunut jo kaiken aikaa opettaessaan: "Rakastakaa toisianne!" (Joh. 13:34) Siinä kaikki. Ei pitkiä ja rönsyileviä sääntöluetteloita, vain yksi laki, joka on uuden liiton merkkinä: rakkauden laki. Ja sen mukaan on paljon, paljon vaikeampi elää kuin kaikkien pappien säätämien satojen lakipykälien! Sen opetuslapset saivat oppia vielä seuraavan vuorokauden aikana.
Jeesus syö samassa pöydässä miehen kanssa, jonka jo tietää kavaltaneen hänet (Matt. 26:23). Ja kun Juudas sitten tulee hänen luoksensa ylipapin sotilaiden kanssa, hän ei hauku saati kiroa harhaan ajautunutta ystäväänsä (Matt. 26:50).
Entä raa'at sotilaat, joiden käsissä hän tietää kohtalonsa olevan karuakin karumpi? Hän kieltää jyrkästi opetuslapsiaan satuttamasta näitä, vaikka Pietari jo tarttuu miekkaansa (Matt. 26:52). Eikä hänen suustaan kuulu ainuttakaan katkeraa tai teräväkielistä sanaa, kun hän seisoo ylipapin edessä kuuntelemassa tämän musertavia syytöksiä (Mark. 14:53-65).
Kun Jeesus viedään Pilatuksen luo, missä hänen kohtalonsa sinetöidään, hän ei ryhdy perustelemaan, miksi murhamies Barabbaan nyt ainakin pitäisi päätyä ristille hänen sijastaan (Mark. 15:2-15).
Roomalaiset sotilaat saavat pyövelin tehtävät vastuulleen. He ruoskivat Jeesuksen ja pakottavat hänet raahaamaan ristinsä läpi kaupungin katujen, jotta ivaava väkijoukko saa varmasti huvinsa. Mutta jotenkin, käsittämättömästi, Golgatalla, missä he naulaavat hänet ristille, hän saa sanottua: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk. 23:34)
Käsi sydämelle: kuka teistä pystyisi samaan? Luulen, että vastaavassa tilanteessa itse kiljuisin kirouksia ja jumalista vihaa ja kostoa ja kaikkea mahdollista pahaa heidän niskaansa. Millaisesta sydämestä löytyisi aidosti vilpitöntä anteeksiantoa sellaisen piinan keskellä?
Jeesukselta. Eikä se jäänyt pelkiksi korulauseiksi. Se oli sydämen pohjilta kumpuava epätoivoinen rukous keskellä kestämätöntä kauhua. Anna heille anteeksi.
Viimeiset hetket lähestyvät. Hän tuntee syvää sääliä kanssaan ristiinnaulittua rosvoa kohtaan - ryöväriä ja tappajaa (Luuk. 23:39-43). Ei kuulu Nasaretilaisen huulilta vieläkään kirousta tai tuomionsanoja häntä pilkkaamaan saapuneille papeille ja lainopettajille (Mark. 15:31-32). Ei sittenkään, vaikka hän tuntuu Isänsäkin hylänneen hänet täydelliseen yksinäisyyteen, eroon kaikesta hyvästä (Mark. 15:34).
"Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolestaan", Jeesus opetti Galileassa, kauan sitten, kun ensimmäiset suuret kansanjoukot alkoivat parveilla hänen ympärillään (Matt.5:44). Hän julisti rakkauden lakia ja rakkauden evankeliumia.
Ja hän eli julistuksensa mukaisesti aina katkeraan loppuun saakka.
Kirkollisissa liturgioissa ja jumaluusopillisissa hokemissa korostetaan usein Kristuksen ansioita pelastustyön keskiössä. Jeesus pysyi Jumalan rakkauden laissa kuolemaansa asti. Täydellisempää rakkautta ei ollut eikä tullut. Jos synnin rikkonaisuus erottaa ihmisen kuolemassa Jumalasta, Jeesuksen täydellinen rakkaus riitti murtamaan kuoleman ylivallan pääsiäisaamuna. Nämä ovat minun nähdäkseni hänen ansionsa, suuremmat kuin kenelläkään toisella.
Pitkäperjantai on rakkauden pyhä. Sillä
Rakkaus on väkevä kuin kuolema,(Laul. l. 8:6-7)
kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.
Sen hehku on tulen hehkua,
sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa,
virran tulva ei vie sitä mukanaan.
Verenpunaiset ruusut ovat paikkansa ristin juurella ansainneet.