"Rauha teille!"

Nämä yksinkertaiset mutta pysäyttävät sanat olivat ylösnousseen Vapahtajan ensimmäinen tervehdys opetuslapsilleen, kun Hän näyttäytyi heille pääsiäisaamun jälkeen (Joh. 20:19).

Noihin sanoihin kätkeytyi paljon. Oikeastaan ne pitivät sisällään kaiken sen, mitä Jeesuksen maanpäällinen toiminta oli käsittänyt. Ne olivat opettajan tervehdys oppilailleen, jotka olivat hylänneet ja kieltäneet hänet. Ne olivat Jumalan tervehdys ihmiskunnalle. Kaikki hyvin, anteeksi on annettu, meidän välillämme ei ole vihaa; olkaa siis rauhallisella mielellä!

"Oman rauhani minä annan telle, en sellaista, jonka maailma antaa", Jeesus oli luvannut viimeisellä ateriallaan opetuslapsilleen (Joh. 14:27). Nyt Hän ikään kuin sinetöi tuon lupauksensa: Hänen ystävänsä saattoivat olla rauhallisella ja riemullisella mielellä, sillä pitkäperjantain tapahtumat eivät olleet viimeinen luku siinä suuressa kertomuksessa, jota he olivat saaneet todistaa. Heidän sydämensä ja sielunsa saivat olla levossa.

Samalla Jeesus valmisti kaikkia opetuslapsiaan elämään todeksi rauhaa, jollaista maailmalla ei ollut heille tarjota - rauhaa, joka näyttäytyisi toisinaan jopa järjenvastaisena, lapsenuskoisena haihatteluna, jolle tämän maailman realiteettien nimeen vannovat tuhahtelisivat halveksuvasti.

"Autuaita ovat rauhantekijät; he saavat Jumalan lapsen nimen", Jeesus siunasi rauhan palvelijoita jo Vuorisaarnassaan (Matt. 5:9). Tuo siunaus oli paitsi lohdullinen ja rohkaiseva lupaus, myös kehotus, elämänohje. Kristuksen sanoma opetuslapsilleen pysyi samana ennen ja jälkeen ylösnousemuksen. Hän julisti rauhaa.

Evankeliumin rauhanjulistuksella ei tosin tunnu aina olevan suurta merkitystä, kun seuraa kasvavalla huolella ja murheella maailmaa ravistelevia tapahtumia. Milloin hirmuhallitsijat kaasuttavat säälittä omia kansalaisiaan hengiltä, milloin taas barbaariset sodanlietsojat uhkaavat vähäväkisiä naapureitansa. Voimalla ja väkivallalla tätä maailmaa hallitaan, toteavatkin silloin käytännönläheiset reaalipoliitikot ja jatkavat: siis ne, jotka haluavat rauhaa, valmistautukoot sotaan. Vain liittoutumalla suurvaltojen sotilasliittoihin tai kylvämällä kotimetsät täyteen jalkaväkimiinoja takaamme rauhan!

Sota on kuitenkin kyltymätön peto, jonka nälkä ei hiivu vaan kasvaa ahmiessa. Sen tulet ovat sammumattomat, koska jokainen vihan ja vallanhimon ja pelon täyttämä sana ja teko viskaa roihuun uusia puita.

"Kääntäkää toinen poski!" (Matt. 5:39) Niin teoriassa, mutta. Eihän se oikeasti toimi. Todistavathan siitä jo maailmalta tulvivat uutisetkin! Parempi on luottaa uusiin, kiiltäviin ilmasta maahan -ohjuksiin, joilla Hornetien hyökkäyskapasiteetti monipuolistuu!

Ja itseään ruokkiva kierre on valmis.

Jeesuksen ensimmäiset sanat opetuslapsilleen olivat: "Rauha teille!" Hänen viimeinen lupauksensa taas oli läpi koko maailmankaikkeuden kajahteleva vakuutus: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt. 28:20).

Onkin ehkä niin, ettei todellinen rauha voi lähteä yksin ihmisestä, joka on jo luonnoltaan väkivaltainen ja itsekeskeinen, nurkkakuntainen ja aggressiivinen, ahne ja taipuvainen kostoon. Sen tähden Jeesus lupaamalla lupasikin rauhan omaksi lahjakseen kaikille, jotka tahtoivat kuunnella, jotta näiden ei tarvitsisi haparoida pimeässä yksin ja omine hiipuvine voimineen.

Rauha on Jumalan valtakunnan tuloa keskellemme. Sen tähden rauhantekijän osa on varattu kaikille, jotka haluavat seurata Kristuksen askelia.

Mitä hyötyä oli opetuslapsille heidän miekoistaan (Luuk. 22:35-38)? Jeesuksen kehotuksesta Pietari ja (oletettavasti) Jaakob ottivat ne mukaansa Getsemaneen, mutta siellä Mestari ei sallinutkaan heidän niitä käyttää (Matt. 26:52; Luuk. 22:51)! Se oli vavisuttava oppiläksy, joka varmasti meni miehille perille.

Miekkojen ja keihäiden, rynnäkkökiväärien ja panssarivaunujen edessä enemmän on apua aurasta. "Miekat auroiksi" onkin osuva sanonta; miekastaan luopuva kyntää ja kylvää uutta peltoa, josta nousee rauhan satoa. Sadon kypsyminen voi kestää kauan, aina kylväjäkään ei työnsä tulosta näe. Mutta ne siemenet eivät kuole, vaan nousevat kantamaan hyvää Jumalan valtakunnan viljaa.

Sota ja viha ovat tämän maailman mustia voimia, jotka pelottavat pahuudellaan ja - niin kuin herkästi näyttää - ainaisuudellaan. Mutta niin kauan kuin uskallamme luottaa Vapahtajan lupaukseen olla iäti kanssamme, jaksamme ehkä sittenkin olla Hänen rauhansa välittäjiä, miekkojen murtajia ja aurojen takojia.

Yhdellä ainoallakin on nimittäin merkitystä. Kyllä, juuri sinullakin!