Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.
Masan mutinat
Masan Mutinat
Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
5.6.2014 13.43
Ritareita ja/tai luusereita
"Siivoa sotkut. Käy talo läpi viimeisen kerran juuri ennen kuin aviomiehesi saapuu. Kerää koulukirjat, lelut, paperit ym. ja pyyhkäise pölyt pöydiltä. Kylmempinä päivinä sinun pitäisi sytyttää takkaan/uuniin tuli, jonka lämmössä [aviomiehesi] voisi rentoutua. Aviomiehesi tuntee tällöin löytäneensä rauhan ja järjestyksen tyyssijan, ja sinäkin piristyt. Loppujen lopuksi hänen tarpeidensa huomioiminenhan takaa sinulle huikean henkilökohtaisen tyydytyksen tunteen."
Ei, tuo äskeinen tekstinpätkä ei ollut mikään vitsi tai räikeä ylilyönti "vanhojen hyvien aikojen" tavoista, joilla hyvän pikku vaimon odotettiin puuhastelevan kodinhengettärenä. Se on osa ihan sataprosenttisen aitoja toimintaohjeita, joita ämörikkalainen Housekeeping Monthly -lehti jakoi avuliaasti (naispuoliselle) lukijakunnalleen armon vuonna 1955.
Nykyään paheksutaan äänekkäästi lehdyköiden yleisönosastopalstoilla ja kaikenkarvaisilla nettifoorumeilla, kuinka maahanmuuttajataustaisten suomalaisten perheissä naiselle lankeaa usein kotiäidin rooli. Kaukana eivät kumminkaan ole ne ajat, jolloin oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus myös kanta-Suomessa, että vaimoke pysyi kotona imurin ja paistinpannun kahvassa, ja urasta haaveilevaa neitokaista katsottiin vähän karsaasti.
Kun luin näitä Housekeeping Monthlyn sosio-opettavaisia neuvoja, oloni oli vähän samankaltainen kuin liikenneonnettomuutta lähestyttäessä: karmii, mutta pakko pysähtyä kumminkin katsomaan. Oli toisaalta jännittävää sukeltaa näin eksoottisen, vieraan kulttuurin behaviorismiin. Yhtä jännittävää oli pohdiskella (hiljaa mielessä, ei ääneen), miten kävisi, jos erehtyisi vakavalla naamalla tarjoamaan kotitalouden hallitusohjelmaksi oheista lärpäkettä. Olettavasti seurauksena olisi ulkoruokintaan pääsy vikkelämmin kuin Joona, Amittain poika, juoksee.
Sen verran paljon ajat ovat muuttuneet parissa vuosikymmenessä. Useimmat perinteisiä arvoja kunnioittavatkin suhtautunevat hymähdellen ja päätään pudistellen näin patavanhoillisiin ohjenuoriin. Nykyään ei ole blogin aihe eikä mikään se, että yksi tyttö haluaa monikansallisen firman toimitusjohtajaksi siinä, missä toinen unelmoi lastenhoidosta kotolieden ääressä. Enää ei ole yhtä ainutta "oikeaa" mallia, johon naisihmisen pitäisi mahtua pusertamaan itsensä.
Mutta miten mahtaa olla meidän setämiesten laita?
Törmäsin jonkin aikaa sitten TV7:n nettipalvelussa ohjelmaan, jossa pohdittiin perin miehisiä kysymyksiä: olemmeko ritareita vai luusereita. En katso kuuluvani kanavan kaikkein otollisimpaan kohdeyleisöön, mutta katsoin ihan vilpittömästä uteliaisuudesta, millaiset käyttöohjeet minulle, miehelle, annettiin, näin niin kuin kristillisessä viitekehyksessä.
Minulle tuli silloin sama olo kuin ehkä teille, kun luitte noita ylläolevia valittuja paloja 50-luvun amerikkalaisen unelman kodinhengettärestä.
Sain oppia, että on olemassa tasan yksi (1) Miehen Malli, jota jokaisen jumalanluoman kaksilahkeisen tulisi seurata, jotta hän olisi todellinen ritari, miehinen mies, eikä mikään tohvelinalainen luuseri. Miehen tulee olla testosteronia uhkuva ylisuorittaja, jonka tärkeimpiin tehtäviin kuuluu "pelastaa" passiivinen nainen. Ellet ole seikkailullinen ja yltiömaskuliininen onnistuja, ohjelma opetti minulle, et ole löytänyt todellista miehuuttasi, eikä naisekkaan susta tykkää.
Ohjelman nähtyäni pohdiskelin omaa nähtävästi täydellistä epäonnistumistani miessukupuolen ja Jumalan luomistyön edustajana. Selvästikään en nimittäin ole ritari vaan luuseri, kun en tunnistanut itsestäni läheskään kaikkia niitä luonteenpiirteitä, jotka tällaisella 50-luvun ritarilla pitäisi olla.
Onneksi minulla oli paitsi tietoa siitä, millaisia ritarit oikeasti olivat (ei hirveän houkutteleva elämä), myös käden ulottuvilla Raamattu, josta saatoin katsoa, millaisen miehen mallin Mestari itse on meille vajavaisille seuraajilleen antanut.
Nasaretin Jeesus oli rohkea, määrätietoinen, sinnikäs ja periksiantamaton. Mutta hän oli ennen kaikkea myös lempeä, huolehtiva, hoivaava ja nöyrä. Osaa noista luonteenpiirteistä on vanhakantaisessa ajattelussa pidetty miehekkäinä, osaa naisellisina. Jeesusta on vaikea ellei mahdotonta vangita mihinkään muuhun muottiin kuin omaansa. Ainakaan siihen yltiömaskuliiniseen irvikuvaan, jota minulle tyrkytettiin, hän ei sovi.
Naiset ovat pitkälti vapautuneet "yhden standardin" ennakko-odotuksista yhteiskunnassa, mutta miten on miesten laita? Odotetaanko jokaisen meistä partaniekoista olevan edelleen fyysisesti vahva suorittaja, jonka päämääränä on niska limassa yksin elättää koko perhe ja olla kaikenlaisen "naismaisen" herkistelyn yläpuolella?
Jos näin on, ei mikään ihme, että suomalaisella miehellä menee usein kurjasti! Jos odotukset ja vaatimukset ovat täysin epäsuhdassa todellisuuden kanssa, yllättääkö enää ketään, jos Jepeltä loppuu puhti ja se ratkeaa juomaan?
Näin kristillisestä vinkkelistä on mielestäni hienoa ja armorikasta, että Jeesus antoi omalla elämällään esimerkin myös miehisyyden monenlaisista ulottuvuuksista, joissa kaikissa hän itse edusti parasta mahdollista roolimallia. Meidän ei tarvitse olla joko ritareita tai luusereita. Voimme olla rohkeita tienraivaajia, tai lempeitä paimenia, tai nöyriä hoivaajia. Ja millaisia sitten olemmekin, olemme kaikki kutsuttuja hänen armahtavaan ja rakastavaan läheisyyteensä. Aivan kuten hän kutsui opetuslapsikseen jos jonkinlaista miestä. Siinä oli jäyhää perusgalilealaista kalastajaukkoa ja hienostunutta helleeniä rinta rinnan.
Annetaan miehellekin armoa olla muuta kuin "ritari" tai "luuseri"!
Nykyään paheksutaan äänekkäästi lehdyköiden yleisönosastopalstoilla ja kaikenkarvaisilla nettifoorumeilla, kuinka maahanmuuttajataustaisten suomalaisten perheissä naiselle lankeaa usein kotiäidin rooli. Kaukana eivät kumminkaan ole ne ajat, jolloin oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus myös kanta-Suomessa, että vaimoke pysyi kotona imurin ja paistinpannun kahvassa, ja urasta haaveilevaa neitokaista katsottiin vähän karsaasti.
Sinulla saattaa olla useita tärkeitä kysymyksiä [aviomiehellesi], mutta nyt ei ole niiden aika. Anna hänen puhua ensin - muista, että hänen keskustelunaiheensa ovat aina sinun asioitasi tärkeämpiä.
Kun luin näitä Housekeeping Monthlyn sosio-opettavaisia neuvoja, oloni oli vähän samankaltainen kuin liikenneonnettomuutta lähestyttäessä: karmii, mutta pakko pysähtyä kumminkin katsomaan. Oli toisaalta jännittävää sukeltaa näin eksoottisen, vieraan kulttuurin behaviorismiin. Yhtä jännittävää oli pohdiskella (hiljaa mielessä, ei ääneen), miten kävisi, jos erehtyisi vakavalla naamalla tarjoamaan kotitalouden hallitusohjelmaksi oheista lärpäkettä. Olettavasti seurauksena olisi ulkoruokintaan pääsy vikkelämmin kuin Joona, Amittain poika, juoksee.
Sen verran paljon ajat ovat muuttuneet parissa vuosikymmenessä. Useimmat perinteisiä arvoja kunnioittavatkin suhtautunevat hymähdellen ja päätään pudistellen näin patavanhoillisiin ohjenuoriin. Nykyään ei ole blogin aihe eikä mikään se, että yksi tyttö haluaa monikansallisen firman toimitusjohtajaksi siinä, missä toinen unelmoi lastenhoidosta kotolieden ääressä. Enää ei ole yhtä ainutta "oikeaa" mallia, johon naisihmisen pitäisi mahtua pusertamaan itsensä.
Mutta miten mahtaa olla meidän setämiesten laita?
Älä ota [aviomiestäsi] vastaan ongelmien ja valitusten säestämänä. Älä valita, jos hän tulee myöhään kotiin, tai jos hän on koko yön poissa kotoa. Se on pientä verrattuna siihen, mitä hän on voinut joutua kärsimään päivän aikana.
Törmäsin jonkin aikaa sitten TV7:n nettipalvelussa ohjelmaan, jossa pohdittiin perin miehisiä kysymyksiä: olemmeko ritareita vai luusereita. En katso kuuluvani kanavan kaikkein otollisimpaan kohdeyleisöön, mutta katsoin ihan vilpittömästä uteliaisuudesta, millaiset käyttöohjeet minulle, miehelle, annettiin, näin niin kuin kristillisessä viitekehyksessä.
Minulle tuli silloin sama olo kuin ehkä teille, kun luitte noita ylläolevia valittuja paloja 50-luvun amerikkalaisen unelman kodinhengettärestä.
Sain oppia, että on olemassa tasan yksi (1) Miehen Malli, jota jokaisen jumalanluoman kaksilahkeisen tulisi seurata, jotta hän olisi todellinen ritari, miehinen mies, eikä mikään tohvelinalainen luuseri. Miehen tulee olla testosteronia uhkuva ylisuorittaja, jonka tärkeimpiin tehtäviin kuuluu "pelastaa" passiivinen nainen. Ellet ole seikkailullinen ja yltiömaskuliininen onnistuja, ohjelma opetti minulle, et ole löytänyt todellista miehuuttasi, eikä naisekkaan susta tykkää.
Ohjelman nähtyäni pohdiskelin omaa nähtävästi täydellistä epäonnistumistani miessukupuolen ja Jumalan luomistyön edustajana. Selvästikään en nimittäin ole ritari vaan luuseri, kun en tunnistanut itsestäni läheskään kaikkia niitä luonteenpiirteitä, jotka tällaisella 50-luvun ritarilla pitäisi olla.
Tee [aviomiehesi] olosta mukava. Vie hänet makuuhuoneeseen lepäämään tai mukavaan nojatuoliin istumaan. Valmista kylmä tai kuuma juoma häntä varten. Tarjoudu ottamaan häneltä kengät jalasta ja pöyhi hänen tyynynsä. Puhu hiljaisella, rauhoittavalla ja miellyttävällä äänellä.
Onneksi minulla oli paitsi tietoa siitä, millaisia ritarit oikeasti olivat (ei hirveän houkutteleva elämä), myös käden ulottuvilla Raamattu, josta saatoin katsoa, millaisen miehen mallin Mestari itse on meille vajavaisille seuraajilleen antanut.
Nasaretin Jeesus oli rohkea, määrätietoinen, sinnikäs ja periksiantamaton. Mutta hän oli ennen kaikkea myös lempeä, huolehtiva, hoivaava ja nöyrä. Osaa noista luonteenpiirteistä on vanhakantaisessa ajattelussa pidetty miehekkäinä, osaa naisellisina. Jeesusta on vaikea ellei mahdotonta vangita mihinkään muuhun muottiin kuin omaansa. Ainakaan siihen yltiömaskuliiniseen irvikuvaan, jota minulle tyrkytettiin, hän ei sovi.
Naiset ovat pitkälti vapautuneet "yhden standardin" ennakko-odotuksista yhteiskunnassa, mutta miten on miesten laita? Odotetaanko jokaisen meistä partaniekoista olevan edelleen fyysisesti vahva suorittaja, jonka päämääränä on niska limassa yksin elättää koko perhe ja olla kaikenlaisen "naismaisen" herkistelyn yläpuolella?
Jos näin on, ei mikään ihme, että suomalaisella miehellä menee usein kurjasti! Jos odotukset ja vaatimukset ovat täysin epäsuhdassa todellisuuden kanssa, yllättääkö enää ketään, jos Jepeltä loppuu puhti ja se ratkeaa juomaan?
Näin kristillisestä vinkkelistä on mielestäni hienoa ja armorikasta, että Jeesus antoi omalla elämällään esimerkin myös miehisyyden monenlaisista ulottuvuuksista, joissa kaikissa hän itse edusti parasta mahdollista roolimallia. Meidän ei tarvitse olla joko ritareita tai luusereita. Voimme olla rohkeita tienraivaajia, tai lempeitä paimenia, tai nöyriä hoivaajia. Ja millaisia sitten olemmekin, olemme kaikki kutsuttuja hänen armahtavaan ja rakastavaan läheisyyteensä. Aivan kuten hän kutsui opetuslapsikseen jos jonkinlaista miestä. Siinä oli jäyhää perusgalilealaista kalastajaukkoa ja hienostunutta helleeniä rinta rinnan.
Annetaan miehellekin armoa olla muuta kuin "ritari" tai "luuseri"!
Älä kysele hänen tekemisiään, äläkä kyseenalaista hänen päätöksiään tai vilpittömyyttään. Muista, että hän on perheenpää ja on siis aina oikeudenmukainen ja rehellinen. Sinulla ei ole oikeutta epäillä häntä.