Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.
Masan mutinat
Masan Mutinat
Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
27.8.2014 19.35
Tuulen kuiske
Jumala ei anna meidän nähdä itseään. Miten sellaiseen voisi uskoa, jota ei edes voi nähdä?
Johanneksen evankeliumissa on eri hieno kohta, jossa kuvataan, kuinka näkymätön Jumala toimii näkyvässä maailmassa.
Jeesus istuu iltaa yhdessä Nikodemos-nimisen pappismiehen kanssa, ja kuten myöhäisillan istujaisiin äijäporukassa tuntuu järjestään kuuluvan, keskustelu kääntyy loppua kohden aika filosofiseksi. Oppinut ja paljon lukenut Nikodemos on hämmennyksissään, kun Jeesus puhelee hänelle syvällisiä Pyhästä Hengestä ja uudelleensyntymisestä. Lopulta Mestari toteaa näin:
"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." (Joh. 3:8)
Alkukristityt rustasivat Johanneksen evankeliumin ensiasuunsa kreikan kielellä. Fetajuuston ja oliivien maassa sana pneuma merkitsee sekä tuulta että henkeä. Alkukielellä kyse oli siis nokkelasta sanaleikistä, joka toistuu melko usein Raamatun lehdillä. Samoin on nimittäin heprean kanssa.
Jumalan Henkeä verrataan tuuleen. Johonkin, jota ei voi paljaalla silmällä nähdä. Mutta jonka jokainen tajuaa puhaltavan, jos viitsii vain ikkunasta ulos vilkaista. Ehkä tuulta ei näe, mutta sen vaikutuksen kyllä sitäkin enemmän.
Ei ole helppo ihmisraukan uskoa Jumalaan! (Paitsi lapsena, sillä niin kuin tiedetään, lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta.) Ja tieto lisää tuskaa. Jos maailman pahuus ei kaada hyytävää lokasankoaan niskaan, saattaa skeptinen turhautuneisuus nostaa päätänsä, kun ryhtyy toden teolla tutustumaan syvänmerensukelluksen kaltaiseen saksankieliseen systemaattiseen teologiaan. Jumalan konseptista tulee hyvin nopeasti niin transsendenttisen epäeksakti kokonaisuus, että mieli leikkaa kiinni. Jos "pelkkä" Kolminaisuus on vaikea sisäistää, kun asiaa ryhtyy kunnolla pohdiskelemaan, se on pelkkää alkulämmittelyä sen kanssa, mitä on vielä luvassa.
Kieli loppuu kesken. Joko se luo ymmärrettävyyden yli huitelevia visioita, tai sitten redusoi Jumalan pilven reunalla istuvaksi valkopartaiseksi ukoksi. Kuten sanottu, ei ole helppo ihmisraukan uskoa Jumalaan!
Jos Jumala näyttäytyisi eikä leikkisi piilosta ihmiskunnan kanssa - tämähän on se vakiohokema, jonka skeptikko esittää: "Jos vaan näkisin Jumalan, niin heti uskoisin kyllä!" Mutta ei löydä skeptikko kirkostakaan Taivaan Isää etupenkistä istumasta, ei kellotapulin huipultakaan, vaikka kiipeäisi. (Ei kannata kiivetä, suntio suuttuu.) Jumalan olemassaolon todistelu päättyykin yleensä aika nurjasti, kehäpäätelmiin ja Raamatulla Raamatun todisteluun. Vaikea on tuoda Kaikkivaltiasta Luojaa TTY:lle mitattavaksi ja punnittavaksi. Eikä tiedekään voi oikein ottaa kantaa sellaiseen, jota ei voi edes teorian tasolla räknätä.
Oletko joskus kipuillut saman asian kanssa? Pois murhe, et ole yksin. Samaa halusivat Jeesuksen opetuslapsetkin. Filippuskin pohdiskeli syntyjä syviä ja hartaasti pyysi: "Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä!" (Joh. 14:8). Filippus uskoi tai ainakin toivoi hartaasti, että jos joku voisi antaa hänen toiveelleen täyttymyksen, se olisi Jeesus.
Opetuslapset eivät saaneet ihan sellaista vastausta kuin olisivat ehkä toivoneet. "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan", Jeesus vakuutti (Joh. 14:9-10). Nasaretilaisen rakennusmiehen he saivat silloin nähdä, hänet ja hänen rakkautensa ja armonsa ihmisiä kohtaan. Ymmärsivätköhän vielä lainkaan, miten paljon enemmän näkivätkään.
Mutta opetuslapset ja ne muut noihin aikoihin Juudean maakunnassa seikkailleet saivat sentään tutustua Nasaretilaiseen. Tilanne on vähän toinen armon vuonna 2014 täällä sysipohjolassa, jossa jo sääkin lyö mielen mustaksi.
Silloin jään aina ajattelemaan kuiskivaa tuulta, josta Jeesus puhui Nikodemokselle sinä yönä.
Tuulta ei kukaan näe. Mutta sen vilvoittavan vireen voi tuntea poskilla. Sen äänen voi kuulla lehvästön huminassa. Sen voiman voi nähdä taipuvissa ruo'oissa ja oksissa.
Samoin on Jumalan Hengen laita.
Häntä ei kukaan näe, mutta Hänen vaikutuksensa voi havaita jokainen, jos vain on valmis näkemään. Kaikki hyvä, mikä elämässä tapahtuu, joka ainoa päivä, on näkymättömän Jumalan toimintaa näkyvässä maailmassa.
Pienet hyvät asiat koskettavat syvältä sydämestä. Suuret sieppaavat sormenpäistä saakka. Jumalan voi löytää lempeästä sanasta, iloisesta hymystä, rakastavasta halauksesta.
Se ei ehkä läpäise TTY:n empiirisiä testejä, mutta se riittää minulle vallan mainiosti. Sen parempaa todistetta en saa, enkä tarvitsekaan.
Pysähdy, ole hiljaa ja kuuntele. Se hiljainen kuiskaus voi olla tarkoitettu juuri sinulle!
Jeesus istuu iltaa yhdessä Nikodemos-nimisen pappismiehen kanssa, ja kuten myöhäisillan istujaisiin äijäporukassa tuntuu järjestään kuuluvan, keskustelu kääntyy loppua kohden aika filosofiseksi. Oppinut ja paljon lukenut Nikodemos on hämmennyksissään, kun Jeesus puhelee hänelle syvällisiä Pyhästä Hengestä ja uudelleensyntymisestä. Lopulta Mestari toteaa näin:
"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." (Joh. 3:8)
Alkukristityt rustasivat Johanneksen evankeliumin ensiasuunsa kreikan kielellä. Fetajuuston ja oliivien maassa sana pneuma merkitsee sekä tuulta että henkeä. Alkukielellä kyse oli siis nokkelasta sanaleikistä, joka toistuu melko usein Raamatun lehdillä. Samoin on nimittäin heprean kanssa.
Jumalan Henkeä verrataan tuuleen. Johonkin, jota ei voi paljaalla silmällä nähdä. Mutta jonka jokainen tajuaa puhaltavan, jos viitsii vain ikkunasta ulos vilkaista. Ehkä tuulta ei näe, mutta sen vaikutuksen kyllä sitäkin enemmän.
Ei ole helppo ihmisraukan uskoa Jumalaan! (Paitsi lapsena, sillä niin kuin tiedetään, lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta.) Ja tieto lisää tuskaa. Jos maailman pahuus ei kaada hyytävää lokasankoaan niskaan, saattaa skeptinen turhautuneisuus nostaa päätänsä, kun ryhtyy toden teolla tutustumaan syvänmerensukelluksen kaltaiseen saksankieliseen systemaattiseen teologiaan. Jumalan konseptista tulee hyvin nopeasti niin transsendenttisen epäeksakti kokonaisuus, että mieli leikkaa kiinni. Jos "pelkkä" Kolminaisuus on vaikea sisäistää, kun asiaa ryhtyy kunnolla pohdiskelemaan, se on pelkkää alkulämmittelyä sen kanssa, mitä on vielä luvassa.
Kieli loppuu kesken. Joko se luo ymmärrettävyyden yli huitelevia visioita, tai sitten redusoi Jumalan pilven reunalla istuvaksi valkopartaiseksi ukoksi. Kuten sanottu, ei ole helppo ihmisraukan uskoa Jumalaan!
Jos Jumala näyttäytyisi eikä leikkisi piilosta ihmiskunnan kanssa - tämähän on se vakiohokema, jonka skeptikko esittää: "Jos vaan näkisin Jumalan, niin heti uskoisin kyllä!" Mutta ei löydä skeptikko kirkostakaan Taivaan Isää etupenkistä istumasta, ei kellotapulin huipultakaan, vaikka kiipeäisi. (Ei kannata kiivetä, suntio suuttuu.) Jumalan olemassaolon todistelu päättyykin yleensä aika nurjasti, kehäpäätelmiin ja Raamatulla Raamatun todisteluun. Vaikea on tuoda Kaikkivaltiasta Luojaa TTY:lle mitattavaksi ja punnittavaksi. Eikä tiedekään voi oikein ottaa kantaa sellaiseen, jota ei voi edes teorian tasolla räknätä.
Oletko joskus kipuillut saman asian kanssa? Pois murhe, et ole yksin. Samaa halusivat Jeesuksen opetuslapsetkin. Filippuskin pohdiskeli syntyjä syviä ja hartaasti pyysi: "Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä!" (Joh. 14:8). Filippus uskoi tai ainakin toivoi hartaasti, että jos joku voisi antaa hänen toiveelleen täyttymyksen, se olisi Jeesus.
Opetuslapset eivät saaneet ihan sellaista vastausta kuin olisivat ehkä toivoneet. "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan", Jeesus vakuutti (Joh. 14:9-10). Nasaretilaisen rakennusmiehen he saivat silloin nähdä, hänet ja hänen rakkautensa ja armonsa ihmisiä kohtaan. Ymmärsivätköhän vielä lainkaan, miten paljon enemmän näkivätkään.
Mutta opetuslapset ja ne muut noihin aikoihin Juudean maakunnassa seikkailleet saivat sentään tutustua Nasaretilaiseen. Tilanne on vähän toinen armon vuonna 2014 täällä sysipohjolassa, jossa jo sääkin lyö mielen mustaksi.
Silloin jään aina ajattelemaan kuiskivaa tuulta, josta Jeesus puhui Nikodemokselle sinä yönä.
Tuulta ei kukaan näe. Mutta sen vilvoittavan vireen voi tuntea poskilla. Sen äänen voi kuulla lehvästön huminassa. Sen voiman voi nähdä taipuvissa ruo'oissa ja oksissa.
Samoin on Jumalan Hengen laita.
Häntä ei kukaan näe, mutta Hänen vaikutuksensa voi havaita jokainen, jos vain on valmis näkemään. Kaikki hyvä, mikä elämässä tapahtuu, joka ainoa päivä, on näkymättömän Jumalan toimintaa näkyvässä maailmassa.
Pienet hyvät asiat koskettavat syvältä sydämestä. Suuret sieppaavat sormenpäistä saakka. Jumalan voi löytää lempeästä sanasta, iloisesta hymystä, rakastavasta halauksesta.
Se ei ehkä läpäise TTY:n empiirisiä testejä, mutta se riittää minulle vallan mainiosti. Sen parempaa todistetta en saa, enkä tarvitsekaan.
Pysähdy, ole hiljaa ja kuuntele. Se hiljainen kuiskaus voi olla tarkoitettu juuri sinulle!
Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi
Voisitko vastata tähän kommenttipalstalle?
Johannes (ja apostoli Paavali) ymmärsi Jumalan valtakunnan perillisyyden olevan hengellistä. Ihmiset eivät saaneet sitä osakseen, koska olivat syntyneet biologisesti Abrahamin jälkeläisiksi verilinjan kautta, vaan lahjaksi saamansa Hengen kautta heistä tuli patriarkalle annetun lupauksen perillisiä ja lunastajia. Uuden liiton kansaa ei yhdistä enää verenperintö, vaan Jumalan Henki.
"Hengestä syntynyt" on samalla vapaa kuin tuuli, vapaa lain ja synnin orjuudesta: "vapauteen Kristus meidät vapautti", kuten Paavali kirjoitti.