Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.
Masan mutinat
Masan Mutinat
Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
13.2.2015 8.39
Ystävällinen markkinarako
Hyvää ystävänpäivää! Tästä päivästä voisi kirkkokin ottaa koppia.
Vaan miksi jotain ystävänpäivähöttöä tuupataan seurakunnan sivuille? Sehän on pelkkää ämöriikkalaista hapatusta, jolla saadaan hyväuskoinen kuluttaja tuhlaamaan suklaaseen ja kukkiin! Nythän ollaan laskiaista laskemassa, ja paaston aika alkaa; katumuksen ja parannuksenteon hetki lyö.
Mutta useimmat juhlapäivät eivät synny tyhjästä (paitsi hassujen japanilaisten ystävänpäivän jatke White Day, jonka ideoivat suklaafirmat). Ystävänpäivä nykymuodossaan on ehkä rantautunut tänne meille Jenkkilästä, mutta sillä on perin kristilliset juuret. Nimi on enne etenkin englannin kielessä, sillä anglosaksisessa maailmassa juhlitaan Valentine's Dayta. Siis Valentinuksen päivää.
Kyseinen herra oli 200-luvulla elänyt italialainen piispa, joka - pyhimyslegendansa mukaan - auttoi salaa nuoria kristittyjä rakastavaisia vihille. Tuohon aikaanhan naimakaupat olivat sukujen välisiä sopimuksia, joihin ei tullut sekoittaa jotain rakkauden tai romantiikan kaltaisia höpinöitä. Valentinukselle rakkaus oli kuitenkin se kaikista suurin lahja; se oli Jumalan työtä, ja minkä Jumala oli yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Hyväsydämisen piispan salavihkimiset paljastuivat sittemmin, ja viranomaiset tuomitsivat hänet kuolemaan. Valentinusta kidutettiin, ja hänet mestattiin vuonna 269 tai 273, helmikuun 14. päivänä.
Valentinus maksoi kovan hinnan rakkauden asiamiehenä toimimisesta. Hänellä oli kuitenkin sydän paikallaan. Hän rohkeni nousta vallitsevaa ja melko raadollista käytäntöä vastaan ja puolustaa nuorten rakastavaisten oikeutta Jumalan heille suomaan lahjoista kalleimpaan. Piispana hän tietysti piti myös avioliittoa instituutiona pyhänä ja tahtoi taatusti kaikin tavoin varmistaa, etteivät vastoin tahtoaan "väärän" heilan kanssa naimisiin ajautuneet päätyisi rilluttelemaan asiattomille harhapoluille.
Valentinuksen muistopäivästä kypsyi sitten aikanaan nykyinen ystävänpäivämme, jonka olomuodot vaihtelevat jonkin verran maailmankolkasta riippuen. Rapakon takana se on nimenomaan rakastavaisten kuhertelujuhla, kun taas Suomessa kaikenlainen ystävyys otetaan huomioon paljon laajemmin.
Ystävänpäivä on ollut jo vuosikymmenten ajan suosittu helmikuinen juhla. Mikäs sen hienompaa kuin muistaa ja iloita ystävyydestä ja rakkaudesta! Tässä olisikin kirkolle mainio markkinarako.
Eikö ystävänpäivän voisi hyvin napata ainakin puolikirkolliseksi juhlaksi? Sehän ei olisi minkään uudenaikaisen kotkotuksen änkeämistä ja vieraan tulen tuomista alttarille vaan päinvastoin paluuta wanhaan, siihen aitoon ja alkuperäiseen. Useimmilla kristillisillä juhlapyhillä on nykyään myös maallisemmat ilmenemismuotonsa; jouluun liittyy pukki, pääsiäiseen virpominen, kaikki hauskoja ja ihan paikkansa ansaitsevia ilonpidon tapoja nekin. Kirkkovuoden pyhäpäivillä on tietysti tapana olla sidoksissa Jeesuksen elämäntarinaan, mutta vietetäänhän Suomessa edelleen esimerkiksi pyhän Henrikin muistopäivää tammikuun 19. päivänä. Sekin periytyy katoliselta ajalta ja käsittelee pyhäksi julistettua miestä, jonka historiallisuus on lisäksi aika hataralla pohjalla. Se ei kuulu suurten pyhäpäivien joukkoon, mutta vietetään sitä siitä huolimatta.
Valentinuksen päivästä saisi kehiteltyä vaikka mitä. Raamatunteksteiksi sopisivat loistavasti vaikka Jeesuksen kuvaukset epäitsekkäästä rakkaudesta ja uhrautuvaisuudesta ystävien tähden (esim. Joh. 15:13) tai kaikille hänen seuraajilleen osoitettu kehotus rakastaa toisiaan (Joh. 13:34). Tai koko Laulujen laulu. Tai ehkä silloin voisi muistella erityisesti kaikkia Jeesuksen ystäviä, hänen opetuslastensa kirjavaa joukkoa.
Voisiko siitä syntyä vaikkapa kaikkien pariskuntien erityinen kirkkovuoden juhla, jolloin eri tavoin muistettaisiin männävuoden aikana vihittyjä?
Tai mitäpä jos kyhättäisiin sen ympärille jotain Suurella Sydämellä -vapaaehtoisorganisaatioon liittyvää ystävyyden, lähimmäisyyden ja auttamisen pyhää, teemalla "kaveria ei jätetä"?
Nyt, kun kirkollisten juhlapyhien alkuperäinen, kristillinen merkitys on monesti vähän himmentynyt, tässä olisi ajankohtainen ja lämminhenkinen "vastaiskun" paikka. Ystävänpäivä sopisi kirkkovuoteen kuin sädekehä Jeesukselle.
Sillä suurin kaikistahan on rakkaus (1. Kor. 13:13).
Mutta useimmat juhlapäivät eivät synny tyhjästä (paitsi hassujen japanilaisten ystävänpäivän jatke White Day, jonka ideoivat suklaafirmat). Ystävänpäivä nykymuodossaan on ehkä rantautunut tänne meille Jenkkilästä, mutta sillä on perin kristilliset juuret. Nimi on enne etenkin englannin kielessä, sillä anglosaksisessa maailmassa juhlitaan Valentine's Dayta. Siis Valentinuksen päivää.
Kyseinen herra oli 200-luvulla elänyt italialainen piispa, joka - pyhimyslegendansa mukaan - auttoi salaa nuoria kristittyjä rakastavaisia vihille. Tuohon aikaanhan naimakaupat olivat sukujen välisiä sopimuksia, joihin ei tullut sekoittaa jotain rakkauden tai romantiikan kaltaisia höpinöitä. Valentinukselle rakkaus oli kuitenkin se kaikista suurin lahja; se oli Jumalan työtä, ja minkä Jumala oli yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Hyväsydämisen piispan salavihkimiset paljastuivat sittemmin, ja viranomaiset tuomitsivat hänet kuolemaan. Valentinusta kidutettiin, ja hänet mestattiin vuonna 269 tai 273, helmikuun 14. päivänä.
Valentinus maksoi kovan hinnan rakkauden asiamiehenä toimimisesta. Hänellä oli kuitenkin sydän paikallaan. Hän rohkeni nousta vallitsevaa ja melko raadollista käytäntöä vastaan ja puolustaa nuorten rakastavaisten oikeutta Jumalan heille suomaan lahjoista kalleimpaan. Piispana hän tietysti piti myös avioliittoa instituutiona pyhänä ja tahtoi taatusti kaikin tavoin varmistaa, etteivät vastoin tahtoaan "väärän" heilan kanssa naimisiin ajautuneet päätyisi rilluttelemaan asiattomille harhapoluille.
Valentinuksen muistopäivästä kypsyi sitten aikanaan nykyinen ystävänpäivämme, jonka olomuodot vaihtelevat jonkin verran maailmankolkasta riippuen. Rapakon takana se on nimenomaan rakastavaisten kuhertelujuhla, kun taas Suomessa kaikenlainen ystävyys otetaan huomioon paljon laajemmin.
Ystävänpäivä on ollut jo vuosikymmenten ajan suosittu helmikuinen juhla. Mikäs sen hienompaa kuin muistaa ja iloita ystävyydestä ja rakkaudesta! Tässä olisikin kirkolle mainio markkinarako.
Eikö ystävänpäivän voisi hyvin napata ainakin puolikirkolliseksi juhlaksi? Sehän ei olisi minkään uudenaikaisen kotkotuksen änkeämistä ja vieraan tulen tuomista alttarille vaan päinvastoin paluuta wanhaan, siihen aitoon ja alkuperäiseen. Useimmilla kristillisillä juhlapyhillä on nykyään myös maallisemmat ilmenemismuotonsa; jouluun liittyy pukki, pääsiäiseen virpominen, kaikki hauskoja ja ihan paikkansa ansaitsevia ilonpidon tapoja nekin. Kirkkovuoden pyhäpäivillä on tietysti tapana olla sidoksissa Jeesuksen elämäntarinaan, mutta vietetäänhän Suomessa edelleen esimerkiksi pyhän Henrikin muistopäivää tammikuun 19. päivänä. Sekin periytyy katoliselta ajalta ja käsittelee pyhäksi julistettua miestä, jonka historiallisuus on lisäksi aika hataralla pohjalla. Se ei kuulu suurten pyhäpäivien joukkoon, mutta vietetään sitä siitä huolimatta.
Valentinuksen päivästä saisi kehiteltyä vaikka mitä. Raamatunteksteiksi sopisivat loistavasti vaikka Jeesuksen kuvaukset epäitsekkäästä rakkaudesta ja uhrautuvaisuudesta ystävien tähden (esim. Joh. 15:13) tai kaikille hänen seuraajilleen osoitettu kehotus rakastaa toisiaan (Joh. 13:34). Tai koko Laulujen laulu. Tai ehkä silloin voisi muistella erityisesti kaikkia Jeesuksen ystäviä, hänen opetuslastensa kirjavaa joukkoa.
Voisiko siitä syntyä vaikkapa kaikkien pariskuntien erityinen kirkkovuoden juhla, jolloin eri tavoin muistettaisiin männävuoden aikana vihittyjä?
Tai mitäpä jos kyhättäisiin sen ympärille jotain Suurella Sydämellä -vapaaehtoisorganisaatioon liittyvää ystävyyden, lähimmäisyyden ja auttamisen pyhää, teemalla "kaveria ei jätetä"?
Nyt, kun kirkollisten juhlapyhien alkuperäinen, kristillinen merkitys on monesti vähän himmentynyt, tässä olisi ajankohtainen ja lämminhenkinen "vastaiskun" paikka. Ystävänpäivä sopisi kirkkovuoteen kuin sädekehä Jeesukselle.
Sillä suurin kaikistahan on rakkaus (1. Kor. 13:13).