Kirjahylly
Oletko lukenut loistavan kirjan, joka vaikutti, kosketti, nauratti, itketti tai peräti muutti elämäsi? Älä jätä sitä pölyttymään kirjahyllyysi - kerro siitä meille muillekin!
5.5.2014 20.41
Sankareita ja pelkureita
Mailis Janatuinen kirjoittaa Vanhan testamentin miehisistä esikuvista (ja vähän Uudenkin).
Arvostelijana: Matti Etelänsaari
Millaisia miehiä Raamatun lehdillä tavataan? Ovatko he puhdasotsaisia ja jaloja sankareita vai surkuteltavia pelkureita - vai jotakin siltä väliltä?
Lähetysyhdistys Kylväjän väkeen kuuluva Mailis Janatuinen (TM) on kunnostautunut aiemminkin kynän (tai ehkä sittenkin näppäimistön) kanssa ja kirjoittanut muun muassa Ihmisen käyttöohjeet (2003) ja Raamatun naishenkilöitä käsittelevän Nainen ja hänen miehensä (2002). Nyt ovat vuorossa kaksilahkeiset: Sankareita ja pelkureita - Raamatun miehiä Aadamista Pietariin (2007, Perussanoma) käy läpi kymmenen Raamatun miespuolisen päähenkilön kertomukset.
Kullekin sankarille (tai pelkurille) on varattu oma lukunsa, jossa häntä tarkastellaan sen valossa, mitä Raamatun kertomukset hänestä tietävät sanoa. Noiden kymmenen setämiehen joukkoon mahtuvat niin Nooa kuin profeetta Joonakin. Pietaria lukuun ottamatta kaikki ovat Vanhan testamentin sivuilta tuttuja. Valinta on sinänsä ymmärrettävä, sillä Uuden testamentin miehenpuolet tapaavat jäädä väistämättä kertomuksen ylivertaisen päähenkilön eli Jeesuksen varjoon, ovathan evankeliumit nimenomaan julistusta Nasaretilaisen elämästä ja teoista. Vanhan testamentin puolella tällaista "ongelmaa" ei ole, vaan juutalaisten pyhien kirjoitusten kertomuksissa seikkailee monenlaista pääosan esittäjää.
Janatuinen on tuottelias konkarikirjoittaja, ja kokemus näkyy myös Sankareissa ja pelkureissa. Hän kirjoittaa vetävään ja eläväiseen sävyyn, ja teksti virtaa mukaansatempaavan sujuvasti. Lähestymistavakseen hän on valinnut keskittymisen henkilöhahmojensa persoonaan: heidän motiiveihinsa, ajatuksiinsa, tunteisiinsa, uskoonsa ja epäilyksiinsä. Mukana on runsaasti Raamatun sanasta kumpuavaa spekulaatiota ja pohdiskelevaa johtopäätösten tekoa. Janatuisen kirjan ehdottomasti suurin ansio on tapa, jolla hän nostaa tuttujen kertomusten henkilöt esiin elävinä, todenmakuisina yksilöinä. Opus on nimenomaan henkilöanalyysia, ei niinkään tieteellistä eksegetiikkaa tai historiantutkimusta.
Pahaksi onneksi Janatuinen harhautuu usein myös sivuun fokuksestaan sivallellakseen kitkerin vitsaniskuin nykymaailman menoa ja modernia teologista tutkimusta. Tällaiset pienet kuriositeetit ohittaisi olankohautuksella, elleivät ne muodostuisi nopeasti toistuviksi lisähuomautuksiksi. Kirjalle tekisi hyvää, mikäli Janatuinen luopuisi esimerkiksi perin eriskummallisista yrityksistään yrittää selittää luonnontiedettä, tai jättäisi tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvat ilkeämielisyydet sikseen. Nyt ne kääntävät lukijan huomion harmistuttavasti sivuun muuten jouhevasti kulkevasta tekstistä, ja se on suuri sääli.
Ilman Janatuisen ajoittain läpipaistavaa sapekasta fundamentalismia Sankareita ja pelkureita olisi eheä, erinomainen kokonaisuus. Nyt se jää ristiriitaiseksi lukukokemukseksi. Toisinaan se ihastuttaa, toisinaan vihastuttaa. Ainakin se herättää paljon ajatuksia ja pakottaa tutkiskelemaan omia arvoja ja näkökulmia - ja tämä lienee aina hyvän kirjan tunnusmerkki!
Arvosana: ***
Lähetysyhdistys Kylväjän väkeen kuuluva Mailis Janatuinen (TM) on kunnostautunut aiemminkin kynän (tai ehkä sittenkin näppäimistön) kanssa ja kirjoittanut muun muassa Ihmisen käyttöohjeet (2003) ja Raamatun naishenkilöitä käsittelevän Nainen ja hänen miehensä (2002). Nyt ovat vuorossa kaksilahkeiset: Sankareita ja pelkureita - Raamatun miehiä Aadamista Pietariin (2007, Perussanoma) käy läpi kymmenen Raamatun miespuolisen päähenkilön kertomukset.
Kullekin sankarille (tai pelkurille) on varattu oma lukunsa, jossa häntä tarkastellaan sen valossa, mitä Raamatun kertomukset hänestä tietävät sanoa. Noiden kymmenen setämiehen joukkoon mahtuvat niin Nooa kuin profeetta Joonakin. Pietaria lukuun ottamatta kaikki ovat Vanhan testamentin sivuilta tuttuja. Valinta on sinänsä ymmärrettävä, sillä Uuden testamentin miehenpuolet tapaavat jäädä väistämättä kertomuksen ylivertaisen päähenkilön eli Jeesuksen varjoon, ovathan evankeliumit nimenomaan julistusta Nasaretilaisen elämästä ja teoista. Vanhan testamentin puolella tällaista "ongelmaa" ei ole, vaan juutalaisten pyhien kirjoitusten kertomuksissa seikkailee monenlaista pääosan esittäjää.
Janatuinen on tuottelias konkarikirjoittaja, ja kokemus näkyy myös Sankareissa ja pelkureissa. Hän kirjoittaa vetävään ja eläväiseen sävyyn, ja teksti virtaa mukaansatempaavan sujuvasti. Lähestymistavakseen hän on valinnut keskittymisen henkilöhahmojensa persoonaan: heidän motiiveihinsa, ajatuksiinsa, tunteisiinsa, uskoonsa ja epäilyksiinsä. Mukana on runsaasti Raamatun sanasta kumpuavaa spekulaatiota ja pohdiskelevaa johtopäätösten tekoa. Janatuisen kirjan ehdottomasti suurin ansio on tapa, jolla hän nostaa tuttujen kertomusten henkilöt esiin elävinä, todenmakuisina yksilöinä. Opus on nimenomaan henkilöanalyysia, ei niinkään tieteellistä eksegetiikkaa tai historiantutkimusta.
Pahaksi onneksi Janatuinen harhautuu usein myös sivuun fokuksestaan sivallellakseen kitkerin vitsaniskuin nykymaailman menoa ja modernia teologista tutkimusta. Tällaiset pienet kuriositeetit ohittaisi olankohautuksella, elleivät ne muodostuisi nopeasti toistuviksi lisähuomautuksiksi. Kirjalle tekisi hyvää, mikäli Janatuinen luopuisi esimerkiksi perin eriskummallisista yrityksistään yrittää selittää luonnontiedettä, tai jättäisi tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvat ilkeämielisyydet sikseen. Nyt ne kääntävät lukijan huomion harmistuttavasti sivuun muuten jouhevasti kulkevasta tekstistä, ja se on suuri sääli.
Ilman Janatuisen ajoittain läpipaistavaa sapekasta fundamentalismia Sankareita ja pelkureita olisi eheä, erinomainen kokonaisuus. Nyt se jää ristiriitaiseksi lukukokemukseksi. Toisinaan se ihastuttaa, toisinaan vihastuttaa. Ainakin se herättää paljon ajatuksia ja pakottaa tutkiskelemaan omia arvoja ja näkökulmia - ja tämä lienee aina hyvän kirjan tunnusmerkki!
Arvosana: ***