Siirry sisältöön

Yhteisvastuukeräys

Vuonna 2026 Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa.
Yhteisvastuukerääjiä lippaat kädessään.

Osallistu hyvän tekemiseen

Tee hyvää – osallistu Yhteisvastuuseen. Mukaan voi tulla monella tavalla.

Yhteisvastuukeräys – jokainen ihminen on avun arvoinen

Yhteisvastuu on lupaus auttaa hädässä olevaa. Lähimmäisenrakkaus näkyy teoissa – siinä, että teemme yhdessä toisille sen, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän. Keräys auttaa heikommassa asemassa olevia Suomessa ja maailman kriisialueilla – syntyperään, uskontoon tai vakaumukseen katsomatta. Jokainen ihminen on avun arvoinen.

Suomessa on miljoona yli 70-vuotiasta. Moni elää kotonaan yksinäisenä ja pelkää, ettei pärjää. Vuonna 2026 autamme heitä, jotka sinnittelevät. Keräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Näin apu kohdentuu vuonna 2026

  • 50 % kotimaahan: evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyöhön paikallisesti (30%) sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n koordinoimaan etsivään vanhustyöhön (20%).
  • 50 % kansainväliseen työhön: Kirkon Ulkomaanavun katastrofi- ja jälleenrakennustyöhön sekä koulutukseen maailman kriisikohteissa.

Etsivä ja kohtaava vanhustyö

Etsivä vanhustyö etsii ne, jotka ovat vaarassa jäädä yksin, ja ohjaa heidät avun ja yhteisön piiriin. Työ ehkäisee yksinäisyyttä, joka lisää riskiä sairauksille, masennukselle ja ennenaikaiselle kuolemalle.

Kotimaassa auttajia ovat evankelis-luterilaiset seurakunnat sekä vuosittain vaihtuvat järjestökumppani. Seurakuntien paikallinen sosiaali- eli diakoniatyö auttaa heikoimmassa asemassa olevia.

Vuoden 2026 järjestökumppani on Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry, joka edistää vanhojen ihmisten oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia valtakunnallisesti.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on kehittänyt etsivää vanhustyötä yli kymmenen vuoden ajan. Tehdyssä työssä piiloon jäävä ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuuden tunne on tehty näkyvämmäksi ja avun tarvitsijat on ohjattu tuen piiriin esimerkiksi Iloa arkeen -pysäkkien kohtaamispaikkatoiminnassa ja laajan vapaaehtoistoiminnan kautta.

– Nykyisessä tilanteessa avun tarvitsijoiden määrä kasvaa, ja jalkautuvaa sekä kohtaavaa vanhustyötä tarvitaan entistä enemmän. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry iloitsee yhteistyöstä Yhteisvastuun kanssa. Keräys mahdollistaa etsivän työn tekemistä laajemmin Suomessa, sanoo VALLI ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufva.

Apua maailman kriisialueille

Köyhyys on yksi merkittävimmistä ikääntyvien asemaan vaikuttavista tekijöistä. Yhteisvastuun kansainvälinen osuus ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta kriisi- ja katastrofialueille.

Avun avulla tuetaan esimerkiksi toimeentuloa, koulutusta ja jälleenrakentamista. Pienikin tuki voi olla ratkaiseva turva vanhuusvuosiksi.